Margot at the Wedding

Noah Baumbach on mies loistavan Wes Andersonin elokuvan, The Life Aquatic: With Steve Zissou, taustalta. Käsikirjoittana tuossa loistavassa komediassa toiminut Baumbach on myös useamman kerran kokeillut siipiään ohjaajan pallilla. Vuonna 2007 valmistunut Margot at the Wedding on yksi näistä miehen käsikirjoittamista ja ohjaamista elokuvista, joista ainakin tämä yksilö saa miltei ansaitusti hukkua videovuokraamon harmaaseen draaman "massaan" eräänlaisena sekasikiönä ja kuriositeettina.

Margot at the Wedding kertoo kivuliaan tarinan neuroottisesta naisesta, joka matkustaa New Yorkista takamaille osallistuakseen siskonsa häihin. Matka oman pojan kanssa on harvinainen, sillä aviomies on jäänyt erosotkujen jälkeen matkasta ja välit omaan siskoonkaan eivät ole kunnossa. Kun perillä on vastassa sulhasena varsin omaperäinen oman tiensä kulkija ja naapurissa hääräävät ihmiset ovat vähintäänkin pelottavia, niin siitä syntyy sellainen tunteiden ja tapahtumien sekamelska, ettei siitä ota selvää kuin vannoutunut taide-elokuvien ystävä.

Niin, Baumbachin elokuva ei mielestäni todellakaan ole mitään mainstreamia, sillä Nicole Kidmanin näyttelemän Margotin neuroottisuus ja päivänselvää lievää mielenvikaisuutta ei ole suunnattu esimerkiksi Death Racesta pitäville yksilöille. Vaikka Kidman näyttelee oman roolinsa yllättävän suurella sydämellä, jää näyttelijättären tulkitsemalle Margotille aivan liikaa mustia aukkoja siitäkin huolimatta, että lyhyen elokuvan aikana hylätään oma mies, käydään maistamassa vanhaa suolaa ja leikitään kukkahattutätiä. Huonoksi Kidmanin suoritusta ei voida silti väittää, eikä elokuvan muutkaan näyttelijät ole hassummassa vedossa.

Margotin siskoa näyttelevä Jennifer Jason Leigh heiluu jälleen osan elokuvaa totutusti puolialasti ollen täydellinen vastakohta Margotille. Hippimäistä ja aavistuksen junttimaista Paulinea voi Leighin käsissä kuvata lähinnä maalliseksi samalla kun tämän sulhasta näyttelevää Jack Blackia voidaan pitää melkeinpä valitettavasti elokuvan huumorilenkkinä. Ei Black ole silti "hullun" roolissaan mikään huono, sillä pullistelut peilin edessä ja mököttäminen tuovat mieleen miehestä jotain arkista ja inhimillistä. Valitettavasti myös samalla jotain liiankin tuttua ja ennalta nähtyä.

Margot at the Wedding olisi varmasti ollut parempi elokuva, jos Baumbach olisi saanut sanottua asiansa. Nyt mies tyytyy vain vihjailemaan ties millä menneellä ja traumaattisella asialla ja herkuttelemaan hetken sillä, että Margot kirjoittaa suositut romaaninsa perheestään. Samalla kun Margot jatkaa harhailuaan entisellä kotipaikkakunnallaan, olisi Baumbachin pitänyt saada enemmän kiinni siitä tunteesta, mitä elokuva mahdollistaa. Unohtaa turhat huumorilenkit ja pitäytyä siinä draamassa, johon hänellä olisi ollut täydet avaimet. Nyt elokuva näyttää vain potentiaaliselta ja mikseipä tutkiskelevalta draamalta, joka hyppii alakategoriasta toiseen luvaten paljon ja tarjoten samalla niin vähän. Vai oliko sitten Baumbachilla vain tarve typistää tämä elokuva sellaiseen muotoon, että sen jaksaa keskivertokatsoja kahlata läpi? Mene ja tiedä, mutta jonnekin syvällisen draaman ja keskinkertaisen diipadaapailun väliin sijoittuva elokuva ei sytytä missään vaiheessa. Pikemminkin päinvastoin.