Babylon A.D.

Philip K. Dickin jalanjäljissä kulkeva ranskalaiskirjailija Maurice G. Dantec kirjoitti vuonna 1999 lähitulevaisuuteen sijoittuvan hyvin erikoisen kirjan, Babylon babies. Samantyyppisiä kirjoja on varmasti kirjoitettu satoja, ellei jopa tuhansia, joten miten tämä tarina sitten eroaa kaikista niistä muista? Ei oikeastaan mitenkään muuten, kuin että tästä kyseisestä tarinasta Ranskan monilahjakkuus Mathieu Kassovitz päätti pyöräyttää elokuvan Babylon A.D., mitä hän varmasti katuu lopun elämäänsä. Ei siksi että se olisi niin huono, vaan siksi, että Twentieth Century Fox halusi tehdä siitä huonon.

Elokuva ei tosin kaadu päänäyttelijä Vin Dieseliin, joka vetää kovanaama-palkkasoturi Tooropin roolin niin hyvin kuin sen vain voi ylipäätään vetää. Mies on niin viileä roolissaan, että hän varmasti paskantaa jääpuikkoja ja vuotaa nestemäistä typpeä.  Onneksi hän sentään hieman sulaa loppua kohti, sillä rajansa se on viileydelläkin. Toorop on kuitenkin jättänyt palkkasoturin hommat, mutta kuinka ollakkaan Itä-Euroopan kovin mafioso, Gorsky (aina loistava Gerard Depardieu), pyytää miestä vielä yhdelle keikalle. Tehtävänä olisi saattaa Turkistanissa sijaitsevassa luostarissa asuva ihmelapsi Aurora (Melanie Thierry) New Yorkiin vahingoittumattomana ja kuitata hommasta puolisen miljoonaa amerikan dollaria oleskeluluvan ohella.

Sodan runtelema Itä-Eurooppa tuo väistämättä mieleen Children of Menin miljööt, mutta ei ehkä ihan niin vakuuttavasti. Luokkaerot ovat valtavat ja sodan runtelemassa maassa vain vahvimmat pärjäävät. Ohjaaja Kassovitz onkin luonut tarinaan aivain loistavia kontrasteja niin henkilöiden kuin paikkojenkin välille. Kun Toorop tapaa ensi kertaa Auroran ja hänen henkivartijansa Rebekan (Michelle Yeoh) on kontrasti suorastaan humoristinen. Tooropin ollessa sodan runtelema palkkasoturi niin henkisesti kuin fyysisestikin, on Aurora kuin lumihangessa kasvava kukka, puhdas ja kaunis ilmentyvä kylmässä ja kovassa maailmassa. Mutta Aurora ei ole ihan sitä miltä hän näyttää, ja sen Toorop ja Rebekka tulevat karvaasti kokemaan.

Toinen lähes yhtä irvokas kontrasti luodaan idän ja lännen välille. Köyhä ja ränsistynyt itä, jossa ihmiset joutuvat taistelemaan jokapäiväisestä leivästä eroaa huimasti elokuvan lopussa nähtävästä Amerikasta, jossa tornitalot loistavat ikuista valoa kansalle. Tekniikka on luonut ainakin näennäisesti paremmat olot länteen, mutta ihmisten pahuutta se ei toki vie pois. Tooropkin kokee jonkinasteisen heräämisen matkallaan, ja suojeltava Aurora muuttuukin kannettavasta paketista suojeltavaksi enkeliksi, jonka puolesta mies olisi valmis jopa kuolemaan. Matkan aikana käy myös selväksi, että kehenkään ei voi luottaa ja raha on ainoa asia mistä ihmiset välittävät.

Vaikka tarinassa on ajoittain enemmän aukkoja kuin otsonikerroksessa reikiä, niin kuvaus toimii kuin tauti. Loistavasti luotu tulevaisuuden miljöö tarjoillaan katsojille todella kauniisti. Maisemat, kamera-ajot ja toiminta toimivat juuri niin näyttävästi ja räjähtästi kuin katsoja toivookin. Diesel on yhdessä Yeohin ja Thierryn kanssa äärimmäisen vakuuttava etenkin toimintakohtauksissa ja muutenkin näyttelijäkaarti tekee aina pienessä roolissa nähtävää Lambert Wilsonia myöten vakuuttavaa jälkeä. Kaikki siis kuulostaa hyvältä, mutta tärkeimpänä elementtinä oleva tarina tökkii pahemman kerran. Asioille ei anneta kontekstia ja päähenkilöihin ei millään paneuduta riittävästi selittääkseen heidän motiivejaan. Tämä tuntuu kummalliselta, mutta siihen löytyykin aivan luonnollinen selitys.

Tämä selitys on Fox, joka torpedoi Kassovitzin työtä lähes alusta asti ja tämä onkin hyvin kummallista, sillä luulisi ajan jo näyttäneen, että hyvän elokuvan takaamiseksi ohjaajalle pitää antaa vapaat kädet, mutta kun ei niin ei. Voin vain kuvitella minkälainen elokuva tästäkin olisi tullut jos siitä ei olisi leikattu lähes 70 minuuttia, eikä rahahanoja olisi laitettu kiinni ennenkuin elokuva oli edes valmis. Mutta kaikesta huolimatta lopputulos on yllättävänkin hyvä ja joskus olisi hyvä nähdä mitä Kassovitz olisi saanut aikaan ilman studioiden hölmöilyä.