Hercule Poirot: Rouva McGinty on kuollut

On olemassa vain yksi ainoa Hercule Poirot: David Suchet. Mies on tehnyt tästä Agatha Christien luomasta belgialaisesta mestarisalapoliisista maailmanlaajuisesti tunnetun ja ei ole edes mikään ihme, että tämän tahdikkaan herrasmiehen seikkailuja on nähty jo peräti 11 tuotantokauden ajan. Silti, vaikka koko sarja on kokonaisuudessaan kertakaikkisen loistava, on myönnettävä, että jotkut Poirot’n jaksot jäävät keskinkertaisiksi tai menevät jopa sen alle. Ashley Piercen ohjaama Rouva McGinty on kuollut (Mrs McGinty’s Dead) on yksi uusimmista ja keskinkertaisimmista episodeista.

Juonikuviokaan ei tällä kertaa päätä huimaa, sillä huolestunut morsmaikku palkkaa Poirot’n etsimään siivoojan todellista murhaajaa sillä välin kun sulho istuu syyttömänä vankilassa. Siitä alkaa jälleen seikkailu kohti brittiläistä yläluokkaa ja rikkauksia, jossa jokaisella on jokin salaisuus. Tällä kertaa kaapista löytyy ulkomaille muuttaneita ihmisiä, äiti-lapsi-syndroomaa ja muita likaisia yksityiskohtia. Ja siitäpäs sitten vahatut viikset omaava "pingviinimme" innostuu. Harmaiden aivosolujen tuottama mielihyvä suorastaan purskahtaa hieman narsistisesta mestarietsivästä ulos, kun hän paljastaa episodin lopussa murhaajan ja muutkin syylliset. Yksikään kivi ei jää kääntämättä, kun Poirot tonkii kaikkien salaisuudet selville.

David Suchet on tässä tv-elokuvassa jälleen omaa luokkaansa ja hänen tukenaan on varsin mittava brittiläinen näyttelijäkaarti, joka todellakin osaa asiansa. Katsojalle onkin valtava ilo seurata todellista laatunäyttelemistä, joka kunnioittaa saarivaltakunnan perinteikkään laadukasta osaamista. Eikä Suchet ole pekkaa pahempi: belgialaisen "fransmannin" manööverit, ilmeet ja puheet noudattavat jo tutuksi käynyttä hyvää kaavaa, eikä poikkeuksia tästä oikeastaan ilmene. Ainoastaan Suchetin räjähtävän avoin halveksunta syyllisiä kohtaan nostaa hieman kulmakarvoja positiivisessa mielessä.

Episodiin on tuotu myös jotain uutta. Ajat sitten Poirot’n sidekickinä toiminut kapteeni Hastings on nyt muisto vain ja tilalle on tuotu todella ärsyttävä Ariadne Oliver, jota Zoe Wanamaker näyttelee. Hahmona Wanamakerin kirjailijanplanttu on ärsyttävä ja kokonaisuuden kannalta jopa hieman turha. Ilmeisesti Adriane Oliver on esiintynyt Christien kirjassa, mutta silti hän on täydellinen floppi ja turhaa puudutusta aiheuttava tekijä. Muutenkin koko tarina alkaa tuntumaan jo liian tutulta: televisioon ajetaan valtava määrä potentiaalisia syyllisiä, joista kaikilla tuntuu olevan jotain salattavaa. Kun vielä miljöönä oleva unelias pikkukylä ja isot, aristokraattiset, talot tuntuvat varsin tutuilta, on tällä episodilla hyvin vähän annettavaa Poirot-faneille. Viihdyttävää dekkaria toki tarjoillaan, mutta konsepti kieltämättä alkaisi pikku hiljaa tarvitsemaan jotain piristysruisketta.