elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Jeremias Rimppakinttu, Rosina Ankkanen ja erityisesti Petteri Kaniini kilkuttavat varmasti joidenkin ihmisten päässä kelloja, sillä he ovat varsin kuuluisia satuhahmoja, joita lastenkirjallisuudessa ja televisiossa...

Jeremias Rimppakinttu, Rosina Ankkanen ja erityisesti Petteri Kaniini kilkuttavat varmasti joidenkin ihmisten päässä kelloja, sillä he ovat varsin kuuluisia satuhahmoja, joita lastenkirjallisuudessa ja televisiossa ollaan nähty vaikka kuinka kauan aikaa. Näiden hahmojen luoja on lastenkirjailija Beatrix Potter (1866-1943), joka tuli tunnetuksi lastenkirjojensa ohella myös ympäristönsuojelusta ja myöhemmin tieteen harjoittamisesta. Nyt tästä kuuluisasta satu-tädistä on tehty elokuva, johon nimirooliin on saatu hyvin “pottermaiseksi” miellettävä Renee Zellweger, joka on yhdessä possu-elokuva Baben ohjaajana tunnetun Chris Noonanin kanssa luonut varsin hellyyttävän ja kevyen draaman tämän tunnetun lastenkirjailijan elämänvaiheista.

Ja kevyt elokuva onkin, sillä noin puolitoistatuntiseen elokuvaan ei ole ahdettu mitään mieltä räjäyttävää draamaa, vaan oikeammin kevyttä humputtelua, jossa ujo Beatrix saa ensin isältään vapauden olla oma itsensä (eli lastenkirjailija) ja sitten vielä vapauden rakastua kustantajaansa Norman Warneen (Ewan McGregor). Tuloksena on elokuvan ajan henkeen sopivaa teekutsuilla istumista, kohteliasta ja soveliasta käytöstä, sekä tietenkin punastelevaa rakkautta, joka -hyvä jos- suudelmaan saakka pääsee. Jotkut voisivatkin sanoa Beatrix Potteria romanttiseksi elokuvaksi, mutta minä voisin tässä tapauksessa kutsua Noonanin elokuvaa lähinnä naisille tarkoitetuksi hömpäksi. Enkä tarkoita tätä mitenkään negatiivisena asiana.

Renee Zellweger on elokuvan nimikkoroolissa melkoisen pirteässä vedossa onnistuen Potterina hyvällä tavalla. Zellweger onkin roolissaan katsojalle varsin helposti lähestyttävä tapaus, jonka positiivisuus ja mielikuvitus nousee hyvin pinnalle. Tätä mielikuvituksen matkaa tukee myös Noonanin hieno oivallus herättää tuttuja piirroshahmoja henkiin. Mm. Petteri Kaniinin henkiinherättäminen tuo elokuvaan sen tarvitsemaan taianomaisuutta ja kaunista satua, joka tekee Potterin tekemistä satukirjoista lukemisen arvoisia tapauksia. Myös mukana roikkuva Ewan McGregor onnistuu roolissaan hienosti, vaikkei hän Down with Loven tapaista kosketusta Zellwegeriin saakaan. Toisaalta siihen Noonan ei edes halua antaa tilaa.

Beatrix Potter -Taitelijaelämää on mielenkiintoinen, lyhyt ja suhteellisen viihdyttävä elokuva niille, jotka haluavat välillä katsella väkivallatonta ja hyväntuulista elokuvaa. Sitä tarjoilevat tämänkaltaisten elokuvien erikoisnäyttelijä Zellweger ja aina positiivinen ja karismaattinen McGregor, eikä elokuvalta oikeastaan osaa vaatia mitään sen kummempia. Riittää, että tarina ei ole liian vakava, vaan pikemminkin sadunomainen, ja sitähän se todellakin on!

  • 60%
    Beatrix Potter - taiteilijaelämää - 60%
60%

Poiminta

Genret: draama,rakkaus
Kesto: 92 min
Ohjaaja: Chris Noonan
Pääosissa: Barbara Flynn,Bill Paterson,Emily Watson,Ewan McGregor,Renée Zellweger
Valmistusmaa: Yhdysvallat,Iso-Britannia
Valmistusvuosi: 2006

Sending
User Review
0 (0 votes)

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.