elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Uwe Boll, tuo pelielokuvien kiistaton jätemessias, jonka tuotannon jälki on lähes aina yhtä laadutonta, on pieraissut jälleen maailmaan yhden pökäleen: In the Name of...

Uwe Boll, tuo pelielokuvien kiistaton jätemessias, jonka tuotannon jälki on lähes aina yhtä laadutonta, on pieraissut jälleen maailmaan yhden pökäleen: In the Name of the King: A Dungeon Siege Tale. Jo elokuvan nimi on hirvittävän pitkä, mutta ehkäpä se kuvaa parhaiten koko elokuvankin pituutta, joka tuntuu olevan 10 kertaa pidempi kuin kaikki Sormusten herrat yhteensä. Vaikka elokuva on vain vähän yli kaksi tuntia pitkä, tuntuu aika kuitenkin pysähtyvän sen katselussa vähän samaan tapaan kuin kuoleman lähestyessä.

Mutta jotain positiivista tästäkin teoksesta löytyy, sillä jos Bloodrayne oli ilmestyessään Uwen paras ohjaus, niin täytyy sanoa, että Dungeon siege on askel parempaan päin olematta kuitenkaan vielä hyvä elokuva. Yhdessä asiassa Uwe ei ole kuitenkaan tasoaan parantanut, eli lähdemateriaalin tulkinnassa, sillä tälläkään "pelielokuvalla" ei tuntuisi olevan paljoakaan tekoa itse pelin kanssa. Toki tässä on jo huomattavasti enemmän yritystä kuin aikaisemmissa teoksissa yhteensä, mutta kun tarina on yhtä kaukana pelistä kuin mustamakkara Italiasta, niin pelisarjan fanien ei kannata kummoisia odotella. Ehkäpä suurimpana idealähteenä on toiminut Sormusten herra, sillä niin suoria plagiointeja on tässä elokuvassa nähtävissä, että ei voi kuin päätään pyöritellä, mutta muuten elokuva on melkoista sillisalaattia yhdistellen erinäisiä miekka- ja magiatarinoita huonolla reseptillä.

Bollilla on myös lähes maaginen taito saada ihan hyviä keskitason näyttelijöitä elokuviinsa, vaikka varmasti kaikki tietävät miehen tason ohjaajana. Suurimman hämmästyksen siis aiheuttikin se, kun ruudulla vilisi sellaisia miehiä kuin Ron Perlman, John-Rhys Davies ja Ray Liotta. Toki Dungeon siege on jo budjetiltaan lähes Hollywoodin A-luokkaa 60 miljoonalla dollarilla, mutta silti luulisi ansioituneiden näyttelijöiden edes vähän miettivän mihin kelkkaan perseensä tunkevat. Mutta ilmeisesti näyttelijät sitten huomaavat Bollin taidot kuvauksissa, sillä niin ylilyötyjä ovat lähes kaikkien näyttelijöiden vedot. Perlman vetää tämän lähes vasemmalla kädellä huokaillen, Liotta taas on varmasti ollut jossain aineissa ja Reynolds nyt on muutenkin vajonnut niin alas, että ei voi sanoa mitään positiivista miehen murahteluista. Matthew Lillard taas vetää kruununperijä Fallown roolin niin yli latvojen, että melkein vajosin psykoosiin hänen äännellessään kohtauksissa.

Kun nimikkomiehet vetävät roolinsa ojanpohjia myöten, niin yksi mies ainakin pysyy tasollaan. Jason Statham ei varmasti vedä yli eikä ali oman tasonsa, ja siinä mielessä täytyy miehelle nostaa hattua tästä pääroolista. Yhdellä murahtelu-ilmeellä koko elokuvan örkkejä potkiva Statham on kuin tehty Bollin elokuviin. Toki joku voisi ihmetellä miten kiertopotkuja viljelevä kaljupää sopii "Keskimaahan"? Mutta ei anneta pienten asioiden häiritä, sillä jos Uwe haluaa hienoja moderneja taistelukohtauksia, ei ajankuvalla ole mitään väliä. Ninjat hyppivät puista, sirkusnaiset riippuvat oksista, örkit huojuvat ja hötkyvät kuin Pikku Kakkosessa ja Statham potkii ja silpoo vastustajia kumisella sapelilla PG13-meiningillä. "Juoni" on yksinkertaisuudessaan siinä, kuinka Ehbin kuningaskunnassa hairahtunut Maagi Gallian (Liotta) ohjailee Krugeja yhdistämään voimansa ja käymään kylien kimppuun tarkoituksena vallata maat ja tappaa siviilit. Hyökkäyksen kohteeksi joutuneessa kylässä mies nimeltä "farmer" (Statham) kokee karmaisevan menetyksen hyökkäyksissä ja lähtee muutaman ystävänsä kanssa kostoretkelle. Muutamien juonenkäänteiden ja parinkymmenen tappelun jälkeen retkeläisten ja kuninkaan sotilaiden tiet yhdistyvät ja viimeinen kamppailu käydään "yllättäen" pahuuden pesässä panoksena kuningaskunnan kohtalo.

Ainoastaan muutama erikoisefekti ja todella kauniit maisemat ovat mainitsemisen arvoisia positiivisia asioita, mutta muuten tämä on jälleen lapsellisesti käsikirjoitettua ja huonosti näyteltyä b-luokan potaskaa, joka tällä kertaa ei kuitenkaan hajoa käsiin kuten "Alone in the dark" tai "House of Death". Joten jos olette Ultimate, Dungeon Siege tai Diablo-pelien ystävä, pidätte miekka- ja magiaelokuvista ja omaatte masokistisia taipumuksia, niin kannattaa tämä ainakin kerran katsoa ja mielummin vielä alkoholin vaikutuksen alaisena.

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.