elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Rakkauskomedioistaan tunnettu Nancy Meyers sai vuonna 2003 ohjattavakseen Jack Nicholsonin, joka yleensä onnistuu vakuuttamaan elokuvassa kuin elokuvassa, jos siihen on aihetta. Siitä syntyi oikeastaan...

Rakkauskomedioistaan tunnettu Nancy Meyers sai vuonna 2003 ohjattavakseen Jack Nicholsonin, joka yleensä onnistuu vakuuttamaan elokuvassa kuin elokuvassa, jos siihen on aihetta. Siitä syntyi oikeastaan osittain kuin James L. Brooksin ohjaaman "As Good as It Gets"-elokuvan kakkososa, jossa tällä kertaa nuorista naisista pitävä levymoguli löytääkin tosirakkauden ikäisestään naisesta, jota Diane Keaton näyttelee rautaisella ammattitaidolla. Tuloksena oli Jotain annettavaa (Something’s Gotta Give), jossa hyvää mieltä, rakkautta ja huumoria jaetaan katsojalle tasaisella tahdilla.

Ja mikäpä siinä jakaessa, kun Meyers saa käsikirjoittamaansa elokuvaan huippunimiä. Pääroolissa näyttelevä Nicholson on elämästä nauttivana narsistina mies paikallaan hurmaten elokuvassa karismallaan oikeastaan kaikki. Matrixissa synkistellyt Keanu Reeves jääkin Nicholsonin rinnalla täysin statistiksi ja suorastaan poikaseksi, kun "Jack" ottaa tilan haltuun rennolla otteellaan ja pettämättömällä hymyllään. Miltei täydelliseksi aisapariksi löytynyt Diane Keaton puolestaan tekee "vastapuolella" miltei yhtä hyvää työtä yksin jäämistä pelkäävänä kirjailijana, joka yhtäkkiä saa huomiota miltei jokaisen kulman takaa. Jotain annettavaa profiloituukin vaivattomasti kahden veteraaninäyttelijän irroitteluksi, jossa aidon rakkauden tuntu iskee kotisohvalle saakka.

On toki elokuvassa puutteensakin, sillä Meyers sortuu jälleen kerran toistamaan monien rakkauselokuvien kaavan, jossa ihastumista seuraa rakastuminen, ero/ongelma ja ongelman ratkaisu. Jotain annettavaa onnistuu siitä huolimatta kuitenkin luovimaan pahimmat kliseiden karikot ja vakuuttamaan raikkaalla otteellaan. Hyvän mielen elokuvan tapaan Meyersin elokuva ei myöskään tarjoile pieruhuumoria tai ylipäätänsä mitään yliampuvaa hassuttelua, vaan näyttää katsojalleen älykästä ja charmikasta jutustelua, sekä tietysti noloja tai muuten vain pikkutuhmia tilanteita. Voidaankin sanoa, että Jotain annettavaa elää hyvin paljon dialoginsa ja pääosanesittäjien varassa.

Keaton ja Nicholson tarjoilevat jotain vanhaa ujutettuna erilaiseen muottiin. Normaalisti tämänkaltaisissa elokuvissa voidaan seurata suhteellisen nuoren parin ihastumista ja rakastumista ja uudesta tilanteesta selviytymistä, mutta tällä kertaa "nuoret" ovat vaihdettu hieman vanhempaan pariin, joilta elämänkokemusta löytyy. Muutos ei ole mikään mutkikas, mutta sinänsä kiinnostava, sillä tämänkaltaisia romanttisia komedioita saa edelleen hakemalla hakea. Toisaalta hakemisen voi lopettaa, sillä Meyersin elokuva tarjoaa niin paljon hyvää mieltä ja viihdettä, ettei tästä kovinkaan paljon voi paremmaksi pistää.

4

Summary

Genret: draama,komedia,rakkaus
Kesto: 128 min
Ohjaaja: Nancy Meyers
Pääosissa: Amanda Peet,Diane Keaton,Frances McDormand,Jack Nicholson,Keanu Reeves
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2003

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments