elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

"Seppo Lokki" liitää jälleen. Aavan meren ja Alaskan yllä vapaana lentävä lokki tekisi varmasti ympäristönsuojelijana, buddhistina ja eläinaktivistina tunnetun Steven Seagalin onnelliseksi. Seagal tekee...

"Seppo Lokki" liitää jälleen. Aavan meren ja Alaskan yllä vapaana lentävä lokki tekisi varmasti ympäristönsuojelijana, buddhistina ja eläinaktivistina tunnetun Steven Seagalin onnelliseksi. Seagal tekee suoraan videovuokraamon hyllylle meneviä elokuvia todella kovalla tahdilla, mutta jos tarpeeksi kauan yrittää, niin paskakin puristuu raakatimanteiksi ainakin jollain tavalla, sillä Don E. FauntLeRoyn ohjaama elokuva, Urban Justice (alkutekstit tosin nimeävät elokuvan Renegade Justiceksi), onnistuu yllättämään suhteellisen hyvällä otteellaan. Tällä kertaa kaikkea ei olekaan tunaroitu ja ohjaaja FauntLeRoy lennättääkin Seagalin voimalla kaduilla liikkuvaa saastaa seinille ja oikeastaan miltei niiden läpi. Porukkaa niitataankin Seagalin toimesta sellaisella tahdilla, että vähemmästäkin häkeltyy, kun Seagal potkii vastustajansa nurin.

Urban Justicen juoni on jälleen kerran häpeilemättömän yksinkertainen: tällä kertaa Seagalin roolihahmon, Simon Ballisterin, ammattia ei kerrota, mutta mies saapuu jengien hallitsemaan kaupunginosaan kosto mielessään. Ballisterin poika kun on kuollut hämärissä olosuhteissa ja Seagalin hahmon maailmaan ei mahdu muuta kuin oikeutettu kosto, jossa murhaaja saa kuulla kunniansa. Myös tielle joutuvat jengiläiset kuulevat kunniansa, kun Seagal murjoo heitä käsin, jaloin ja tietenkin aseiden voimin verisillä kaduilla. Mukaan vielä kaapataan alakerran puodin misu, Alice (Carmen Serano), ja käydään heittämässä lopussa jäätävä läppä Eddie Griffinin näyttelemän "pääpahiksen" kanssa.

Mikä tekee Urban Justicesta sitten jotenkin erilaisen Seagal-elokuvan? Se on sen yksinkertaisuus. Monet kimurantit kiemurat, joita ei kuitenkaan voi elokuvaan kuvata, on jätetty pois ja hämmentävät keskustelut jätetty vähemmälle. Tilalle on tuotu yksinkertaistettu ja riisuttu putkilotoiminta, jossa Seagal oikeastaan siirtyy paikasta A paikkaan B. Kun välistä on jätetty hämärä motiivien selvittely vähemmälle, jää aikaa ja paikka brutaalille toiminnalle, joka tällä kertaa tuntuu miltei kotikatsomoissa asti. Seagal pistääkin pitkästä aikaa tuulemaan jättäen hassulta näyttävät veitsitappelut omaan arvoonsa ja keskittyen pelkistettyyn ja brutaaliin väkivaltaan. Urban Justicessa ei todellakaan armoa pyydellä, eikä sitä edes tarjota.

FauntLeRoyn toimintaelokuva on pelkistetty ja häpeilemätön toimintapätkä. Se ei edes yritä olla mitään hienoa, saatika ihmeellistä, vaan luottaa enemmänkin väkivaltaviihteen tuomaan voimaan. Tuloksena on sekoitus Training Dayta, Seagalia ja urbaania väkivaltaa, joka uhon keskellä päättyy Seagalin rankaisevaan nyrkkiin kuin Thorin sotavasara.

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.