elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Mortal Kombat, Street Fighter, Resident Evil, Alone In The Dark, Alien versus Predator, Doom, Hitman, Silent Hill ja Tomb Raider ovat elokuvia, joita yhdistää...

Mortal Kombat, Street Fighter, Resident Evil, Alone In The Dark, Alien versus Predator, Doom, Hitman, Silent Hill ja Tomb Raider ovat elokuvia, joita yhdistää kaksi asiaa. Yksi: Ne perustuvat videopeleihin. Kaksi: niistä jokainen on aivan hirveää paskaa. Tervetuloa pelielokuvien ihmeellistäkin ihmeellisempään maailmaan.

Tämänkertainen tarinamme ulottuu vuoteen 2001, jolloin pieni mutta pippurinen espoolaispelitalo Remedy Entertainment julkaisi paljon ennakkoon kohutun toimintapeli Max Paynen. Suomen mittapuulla valtavaa suitsutusta saanut peli on kertakaikkisen suurenmoinen saavutus. Se yhdistää saumattomasti sarjakuvaa, toimintaelokuvaa ja ehkäpä komeinta videopelisilmäkarkkia koskaan esitellen muutamaa vuotta aiemmin Matrixin takia villisti yleistynyneen ”bullet timen” ensi kertaa videopelissä. Payne mättää pelissä pahiksia puolentuhatta kappaletta New Yorkin lumisilla kujilla ja kaduilla John Woolta komeasti lainatuilla Beretoilla kuin pumppuhaulikollakin ja pelaaja saa itse määrätä milloin hidastetaan ja fiilistellään. Ensi kertaa mitään peliä pelatessani ajattelin itsekseni, kuinka uskomattoman elokuvan tästä kaikesta saisikaan aikaan.

Siirrytään nykypäivään, syksyyn 2008 ja summataan edellisen kuuden vuoden tapahtumat pikaisesti. Remedy Entertainment julkaisi vuonna 2003 Max Paynelle jatko-osan: The Fall Of Max Payne, jossa arvokkaasti vanhentunut Max Payne saa rinnalleen kirisiin mustiin nahkavaatteisiin sonnistauneen Mona Saxin. Kuten odottaa saattaakin, ei jatkomax ole kuin edellisen lämmittelyä ja toistoa pienillä muutoksilla, joista en välittänyt juuri lainkaan. Max Paynen tarina päättyi minun osaltani ensimmäiseen peliin. Piste.

Irlantilainen tekno-ohjaaja John Moore, jota ei muisteta elokuvistaan Behind Enemy Lines, Flight Of The Phoenix ja Omen tarttui Max Paynen tarinaan ja ohjasi siihen perustuvan elokuvan, joka kulkee samalla nimellä kuin ensimmäinen pelikin. Max Payne.

Max Payne kertoo tarinan New Yorkilaisesta poliisista Max Paynesta (Mark Wahlberg), jonka vaimo sekä vastasyntynyt lapsi murhataan hämärissä olosuhteissa Paynen kotona. Murhasta on kulunut nyt kolme vuotta, kun Payne saa entisen parinsa Alexin (Donal Louge) kautta uusia johtolankoja tapauksen selvittämiseksi. Soppaan sekoitetaan myös Venäläisen prostituoidun, Natashan (Olga Kurylenko) murhaa kostava sisko Mona Sax (Mila Kunis), joka lyöttäytyy yhteen Paynen kanssa, sillä Paynen vaimon murhaaja sekä Natashan murhaaja tuntuvat olevan yksi ja sama taho.

Max Payne –pelin todellisena fanina elokuvaversion odotukset nostatetaan syystäkin törkeän korkealle. Niin korkealle, ettei niitä voisi lunastaa kuin oma mielikuvitukseni. Ei ole mitään syytä peitellä sitä tosiseikkaa, että elokuvana Max Payne on minulle suuri pettymys.

Elokuva yhdistää henkilöitä ja taustoja molemmista Max Payne peleistä, joka jo itsessään muodostaa ylitsepääsemättömän ongelman. Paynen tarina ensimmäisessä pelissä sisältää murhaajan metsästämistä, labyrinttiin kiedottuja painajaisia sekä Valkyr-huumeen tarinan, joista tärkeimpänä on luonnollisesti pahisten niittailu hillittömän tyylikkäillä tavoilla. Elokuvaan mukaan sotkettu Mona Sax ei toimi millään tasolla vaikka voissa paistaisi. Pelkkä Saxia näyttelevä Mila Kunis on ehdottoman väärä valinta rooliinsa. Saxin siskoa näyttelevä täysin turha Olga Kuryenko sisältää 5 prosenttia vanhat hyvät ajat mieleen tuovaa femme fatalea ja 95 prosenttia Puolan valtateiden varsilta tavattavia muutaman euron huoraa. Huonosti kirjoitettuja ja täysin turhia hahmoja, joita on heitelty tarinaan mukaan luomaan käsittämättömiä oikoreittejä. Tästä päästäänkin kätevästi nimihenkilöä näyttelevään Marky Markiin.

Max Paynen pitäisi olla murheen murtama mies, joka turvautuu äärimmäiseen väkivaltaan kostaakseen vaimonsa murhan ja selvittääkseen totuuden, mutta elokuvassa tuntuu unohtuvan se, minkä takia Payne on kostoreissuaan toteuttamassa. Wahlbergin tulkinta ei ole kovinkaan uskottava ja elokuvaa seuratessaan unohtaa helposti mikä rooli olikaan kysymyksessä. Wahlberg on uransa aikana näytellyt huomattavasti paremmin kuin Paynen roolissa, jonka mies vain tuntuu kävelevän läpi.

Nämä ovat kuitenkin vain pieniä seikkoja verrattuna siihen, mitä pelin todellinen ystävä odottaa näkevänsä. Kuten jo alussa mainitsin, pelissä Payne niittailee huoletta puolentuhatta pahista mitä siisteimmillä tavoilla eikä ammuskelusta tule koskaan tylsää. Elokuvassa esiintyvä Payne ei edes halua turvautua näyttävään väkivaltaan, joka on valtava isku vasten pelin fanien kasvoja. Koko kaksituntisen aikana ei nähdä yhtäkään hidastettua ammuskelua tupla-Beretoilla John Woo hengessä. Melkoinen antikliimaksi ottaen huomioon, että tämä oli se johon pelin taistelukoreografiat perustuivat. Hyvää katsojienkosiskelua edustaa myös se, että Max Paynen elokuvajulisteessa Wahlberg laulattaa kahta pistoolia. Enpä löytänyt elokuvasta yhtäkään sellaista kohtausta vaikka kovasti koetin niitä hakea.

Elokuvaa ei voi edes sanoa toimintaelokuvaksi sillä toimintakohtaukset voi helposti laskea yhden käden sormilla ja niiden yhteenlaskettu kesto on noin kymmenen minuutin luokkaa. Muutama hidastettu kuva ja pari hassua laukausta sinne tai tänne. Melkoista vääryyttä.

Elokuva kylläkin näyttää Max Paynelta. Pelottavan lähelle sitä graafista ja kylmää maailmaa ollaan päästy, mutta kun kaiken lähtökohtana toimiva tarina ei tee oikeutta alkuperäisteokselle, ei kuorelle jää muuta virkaa kuin olla läsnä. Pirun monta upeaa miljöötä ja tunnelmaa pilataan sillä, ettei Max Payne saa olla Max Payne vaan joku nolo karikatyyri, johon ei jaksa luottaa ensimmäisten kohtausten jälkeen enää lainkaan.

Kuvaus ja äänisuunittelu hipovat juuri sitä mitä uskalsin odottaa, mutta jos elokuvasta otettaisiin nämä elementit pois, jäljelle jäisi vain minkä tahansa tusinamurharikosjännärin raamit, joka ei muistuta Max Payne -peliä tippaakaan.

  • 30%
    Max Payne - 30%
30%

Poiminta

Genret: jännitys,toiminta,rikos
Kesto: 100 min
Ohjaaja: John Moore
Pääosissa: Amaury Nolasco,Beau Bridges,Chris Bridges,Donal Louge,Mila Kunis,Chris O’Donnell,Mark Wahlberg,Olga Kurylenko
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2008

Sending
User Review
0 (0 votes)

Matti Mikkonen

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.