The Incredible Hulk

Kun vuonna 2003 Ang Lee peppuraiskasi Marvelin ehkäpä fyysisesti voimakkaimman hahmon, Hulkin, alkoi toivoni hiipua siitä, että tämä vihreä jättiläinen saisi arvoisensa elokuvan. Lähinnä vihreää hyppypapua muistuttanut piirroshahmo oli jotain sellaista, johon edes kiihkeimmät Marvel-fanit eivät olleet varautuneet. Mutta mitä tämän jälkeen? Vain viisi vuotta ehtii kulua, kun tuottajat päättävät yrittää uudelleen ja tällä kertaa silmissä kiilsi aivan toisenlainen lähestymistapa. Kuinka ranskalaisohjaaja Louis Leterrier sitten onnistuu tehtävässään? Noh, ainakin paremmin kuin Ang Lee.

Bruce on siis asettunut asumaan pieneen Etelä-Amerikkalaiseen kylään keskelle viidakkoa ja kustantaa siellä elämänsä tehden töitä virvoitusjuomatehtaassa. Banner on oppinut hallitsemaan edes jotenkin äkkipikaista luonnettaan itsepuolustuslajien avustuksella ja elämä näyttää pitkästä aikaa auvoiselta. Pienten sattumusten kautta Yhdysvaltain hallitus saa kuitenkin tietoonsa Bannerin olinpaikan ja eipä aikaakaan kun erikoisjoukot kenraali Rossin vetämänä saapuvat tuohon pieneen brasilialaiseen kylään. Tästä alkaakin takaa-ajo, joka periaatteessa kestää elokuvan loppuun saakka ja onkin hämmästyttävää, että tarina on melkoista “Fugitive”-kamaa tästä eteenpäin.

Seuraavaksi katsoja huomaakin sitten sen suurimman eron Ang Leen versioon. Siinä missä Lee käytti vanhoja 80-luvun Kirbyn tarinoita pohjana, on Leterrier ja käsikirjoittaja Zak Penn ottaneet 2000-luvun Bruce Jonesin luomat tarinat ohjenuorakseen, joissa Bruce vaeltaa takaa-ajettuna pitkin Amerikan pikkukyliä hyvinkin “tummissa” mietteissä. Tähän tarinapohjaan uusi Banner-näyttelijä Edward Norton sopiikin huomattavasti paremmin kuin Eric Bana. Muiden näyttelijöiden vaihtaminen tuntuu lähinnä kuriositeetilta, mutta toisaalta Liv Tyler ja William Hurt hoitavat Rossin perheen osuudet niin vakuuttavasti, että sen suhteen ei valittamista todellakaan ole.

Hulkin takaa-ajossa nähdään myös toinen uusi hahmo, majuri Emil Blonsky, jonka esittäjäksi onkin ehkäpä hieman yllättäen tarjoutunut Tim Roth. Tosin mies vetää roolinsa ilmeettömämmin kuin Seagal koskaan, mutta toisaalta se ei oikeastaan edes haittaa. Blonskysta tuleekin Hulkin varsinainen nemesis, kun majuri hurahtaa Bannerin kehittämään supersotilasseerumiin, ja eipä aikaakaan kun käsisämme on jotain vielä pahempaa kuin Hulk. Bannerin muuttuessa Hulkiksi nähdään elokuvan ainoat toiminalliset kohtaukset ja näitä nähdään harvoin. Luulisi siis, että tällä kertaa keskityttäisiin enemmän henkilöhahmojen kehitykseen ja heidän motiiveihinsa, mutta sekin osio jää paitsioon. Elokuva keskittyykin koko kestonsa ajan suureen lopputaistoon Hulkin ja Blonskyn välille, jota sitten käydäänkin lähes puolentunnin verran.

Leterrierin luoma “The Incredible Hulk” on kaikin tavoin parempi kuin edeltäjänsä, mutta ei missään tapauksessa loistava elokuva. Sillä on hetkensä ja lopputaisto on todella visuaalisesti kauniisti luotu, sekä tappeluun on saatu sitä kaivattua munaa. Mutta jotain jää kuitenkin puuttumaan. Hulkin olomuoto on kokenut jonkinlaisen päivityksen, eikä mies enää kasva rajattomasti kuin pullataikina ja myös hehkuva vihreä on vaihtunut hillitympään “realistisempaan” sävyyn. Mutta kaikesta tästä huolimatta, Hulk näyttää edelleen piirretyltä hahmolta, jolla ei tuntuisi olevan varsinaista massaa. Ja kenelle tätä elokuvaa voisi sitten suositella? No, ainakin meille Marvel- ja sarjakuvafaneille, mutta muille hyvin suurella varauksella, sillä gammasäteilystä voimansa saava vihreä jätti ei ehkä todellisuutta kaipaaville sovi.