elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Luulin jo nähneeni Steven Seagal-elokuvien aallonpohjan, kun katselin aikoinaan Michael Keuschin ohjaaman uskomattoman mauttoman Flight of Furyn, sekä käsittämättömän huonon Shadow Manin. Luulo ei...

Luulin jo nähneeni Steven Seagal-elokuvien aallonpohjan, kun katselin aikoinaan Michael Keuschin ohjaaman uskomattoman mauttoman Flight of Furyn, sekä käsittämättömän huonon Shadow Manin. Luulo ei kuitenkaan ollut tiedon väärti, sillä vuonna 2006 valmistunut Attack Force on ainakin toistaiseksi selkeästi huonoin näkemäni Seagal-elokuva. Se ei itse asiassa ole edes elokuva, sillä Keuschin tekeleen leikkaus on tehnyt Attack Forcesta vain nipun irrallisia kohtauksia. Onkin täysi mahdottomuus, että katsoja olisi näyttelijöiden käsittämättömien puheiden ja paikan vaihtojen jälkeen kärryillä juonesta.

Eikä siinä vielä edes kaikki: kun katsoja ymmärtää jotenkin seuraavansa suurta draamaa, jossa yritetään estää vesijohtoveden saastuminen, niin huomio kiinnittyy väkisin käsikirjoittajanakin toimineen Seagalin olemukseen. Mies istuu, hakkaa ja viisastelee miltei katsojaltakin ilmat pihalle ja ensimmäisen kerran pitkään aikaan iskee naisenkin suoraan hotellin baarista (wtf-asteikolla annan tälle kohtaukselle 3/5p). Lisäksi automaattisesti elokuvan huvittavuutta lisää se, että selvästi pöhöttyneen Seagalin puheita on jälleen kerran dupattu. Elokuvan ääniraidalla kuuluukin miltei uskomattoman typerää muminaa, josta ei oikeasti meinaa saada mitään selvää. Muutenkin Seagalin hahmo tappamisen ja yleisen typeryyden ohella jaksaa hokea: “Tuokaa tänne paras tiimini”, jonka jälkeen tämä “tiimi” pistetään lihoiksi. Ja näin käy varmastikin ainakin kolme kertaa.

Myös muut näyttelijät ovat Keuschin talutusnuorassa täysin pihalla. Täysin “never heard”-tapaus Lisa Lovbrand on Seagalin näyttelemän Majesticin kouluttajan kanssa mitäänsanomaton. Hänen roolinsa on elokuvassa jopa pienoinen mysteeri, eikä pääpahista näyttelevä Adam Croasdell ole yhtään parempi. Ennemminkin muotinäytökseen sopiva Croasdell on silti yksi elokuvan parhammista näyttelijöistä Danny Webbin ohella, joka tuo elokuvaan edes jotain uskottavuutta.

Attack Forcen juoni on malliesimerkki siitä, miten käsikirjoitus laaditaan mahdollisimman sekavassa olotilassa ja miten elokuva leikataan kolmen aikaan yöllä, jolloin juhlissa saavutettu humala on korkeimmillaan. Tuloksena on lievästi ilmaistuna kaaos, josta ei ihan aikuisten oikeasti ota mitään selvää. Katsojan päähän jääkin pyörimään melkoisia kysymyksiä elokuvaan liittyen, joista jonkinlaista huumetta ottaneiden silmien liskomaiset räpäytykset ovat ehdottomasti kärkikastissa. Muutenkin elokuva muuttuu jossain vaiheessa toimintaelokuvasta selkeästi fantasian puolelle, sillä Seagalia vastaan käyvät huumeiden orjat muistuttavat melkoisesti jonkin sortin vampyyreja ja lopussa tapahtuva armeijan väliintulo muistuttaa zombie-elokuvien tunnelmaa. Vesijohtovettä juoneet ihmiset nimittäin istuvat vain hiljaa paikoillaan, kunnes helvetti repeää irti ja aseet alkavat laulamaan… Samaan aikaan, kun Seagal ajaa kirjaimellisesti auringonnousuun elokuvan päättyessä.

  • 2%
    Attack Force - 2%
2%

Poiminta

Genret: toiminta
Kesto: 94 min
Ohjaaja: Michael Keusch
Pääosissa: Adam Croasdell,Danny Webb,Lisa Lovbrand,Steven Seagal
Valmistusmaa: Yhdysvallat,Iso-Britannia
Valmistusvuosi: 2006

Sending
User Review
0 (0 votes)

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.