Skorpionikuningas 2: Soturin synty

Mitä arvelette tapahtuvan kun erään elokuvan jatko-osan sivuhenkilöstä tehdään spin-off esiosa, jolle tehdään jatkoesiosa kadottamalla matkalla kaikki yhdyssiteet alkuperäiseen teokseen? No mitäpä luulette! Ei sillä, että mikään elokuva tässä jatkumossa olisi ollut mikään elokuvataiteellinen merkkiteos, mutta kun taso laskee kuin lehmän häntä kesähelteillä, niin tähän teokseen päästessä ollaan jo aikaslailla siellä ojan pohjalla.

Olikin siis jännittävää nähdä, mitä veteraaniohjaaja Russel Mulcahy saa tästä Muumion jatko-osan sivuhahmon syntytarinasta irti. Ainakin elokuvallinen aikajatkumo on käännetty aivan päälaelleen, koska jokainen osa on mennyt vain ajassa taaksepäin, eli seuraava Skorpionikuningas-elokuva varmaan sijoittuu miehen peukalonimemis-retkille. Akkadian soturia aikaisemmin esittänyt “The Rock” onkin siirtynyt syrjään ja tilalle on palkattu ihka aito power ranger Michael Copon, jonka näyttelijänlahjat ovat jopa niin huonot, että “The Rock” tuntuu tämän jälkeen Oscarin arvoiselta mieheltä.

Tulevan Skorpionikuninkaan, Mathayuksen, kasvutarina pikkupojasta ehdaksi soturiksi onkin sellainen kliseepaukku, että itse iso-Arska varmasti tirauttaisi myötähäpeäkyyneleen poskelleen. Randy Couturen (taas yksi turhake WWE-maailmasta) esittämä Akkadian kuningas Sargon murhauttaa Mathayuksen isän pimeillä voimillaan ja poika tietenkin vannoo ikuista kostoa. Miehestä tuleekin kaikkein aikojen kovin ja tappavin “musta-skorpioni”, jonka tehtävä olisi palvella kuningasta hamaan loppuun asti, mutta kostonhimoissaan mies lähteekin Egyptiin hakemaan asetta, jolla pimeitä voimia hallitsevan kuninkaan voisi surmata. Matkalla mies törmää elokuvahistorian epäuskottavimpaan “historialliseen” hahmoon, eli Aristoteleeseen, joka sitten runojen kirjoitukseltaan ehtii neuvoa Mathayuksen aseen luokse.

Matkalla he törmäävät niin Minotaurukseen, kuin Manalan hallitsijaankin, jotka muistuttavat enemmän Pikku kakkosen hahmoja kuin pelottavia Kreikan mytologian legendoja. Myös elokuvan saama ikäraja ihmetyttää: vaikka toiminta ja muutamat kohtaukset manalassa tukevat kyllä elokuvan saamaa K-15-leimaa, niin muuten tarina on tehty ajatellen lähinnä alle 8-vuotiaita. Kaikki asiat ovat tehty jotenkin “hauskasti” ja verikään ei lennä kolmea pisaraa enempää, vaikka miehet suolestavat toisiaan miekoilla niin, että hiki lentää. Jo Muumiosta tutut hidastukset ja nopeutukset ovat taas paikallaan ja niissä ei edelleenkään ole mitään hienoa.

Ei siis olekkaan ihme, että The Rock kieltäytyi tästä roolista, sillä nyt mennään jopa sen tason alle, missä mies normaalisti möyrii. Michael Copon pullistelee olemattomia lihaksiaan nuorena Mathayuksena lähes puolitoista tuntia ja ainoastaan miehen äiti voi olla ylpeä pojastaan. Intialainen Karen Shenaz David yrittää kovasti esittää kovaa Mathayksen parterina toimivaa Laylaa, “wannabe”-soturia, mutta näyttelijättären uskottavuus hälvenee kyllä viimeistään siinä vaiheessa kun naisen kaavun alta paljastuu tiukkaakin tiukempi nahka-asu joka ei jätä paljoa mielikuvituksen varaan. Loppujenlopuksi en keksi kyllä montaakaan hyvää asiaa tästä elokuvasta, sillä niin tarina, näyttelijät kuin toiminta ovat sellaista huttua, että tällaisiä räpellyksiä on nähty jo aivan liikaa. Ainoastaan ohjaaja Mulcahyn visuaalinen ulosanti pelastaa sen, mitä pelastettavissa on, mutta tätä teosta ei voi kyllä suositella edes HC-Muumio faneille.