elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Vuosi 1997 oli synkkä elokuvalle ja erityisesti Batman-elokuville, sillä kaksi vuotta aiemmin tehty turaus, Batman Forever, oli liian räikeä muutos katsojille nieltäväksi Tim Burtonin...

Vuosi 1997 oli synkkä elokuvalle ja erityisesti Batman-elokuville, sillä kaksi vuotta aiemmin tehty turaus, Batman Forever, oli liian räikeä muutos katsojille nieltäväksi Tim Burtonin osuvien Batman-elokuvien jälkeen. Toisin sanoen oli kasvojenkohotuksen aika, mutta Joel Schumacherin visiot olivat tälläkin kertaa aivan liian neonvihreitä toteutettavaksi. Huimaavan nimekkään näyttelijäkaartin tähdittämä Batman & Robin muuttuikin katastrofiksi taiteellisessa mielessä, sillä lapselliseksi tehty elokuva pyyhki suurin piirtein takapuolensa sarjakuvien henkeen. Vaikka elokuvalla pyyhki finanssipuolella jonkin verran paremmin, niin moni on silti näinä päivinä valmis sanomaan tätä elokuvaa yhdeksi maailman huonoimmista elokuvista. Itse asiassa studiokin oli niin pettynyt tähän elokuvaan, että suunnitteilla ollut viides Batman-elokuva hyllytettiin samalta seisomalta.

Olisi helppoa viritellä negatiivista sävyä pelkästään Schumacherin niskaan, mutta Akiva Goldsmanin kirjoittamaan käsikirjoitukseen oli varmasti vaikea tehdä minkäänlaista elokuvaa, sillä Batman & Robin on sekava, paikasta toiseen syöksyvä, päätön kana, josta ei saa otetta edes isolla haavilla. Katsoja voikin katsoa tätä typerää sanaleikkien värittämää elokuvaa haavi auki, kun tunnetut näyttelijät tekevät itsestään miltei pelle-Hermanneja.

Yksi pahimmista tässä elokuvassa on itse Batmania (ja Bruce Waynea) näyttelevä George Clooney, joka näyttää edellisen elokuvan Batmanin, Val Kilmerin, tapaan naurettavalta. Kun elokuva alkaa jälleen lähikuvilla kumisesta Batman-asusta ja Clooneyn takamuksesta, tietää katsoja jo tässä vaiheessa katsovansa totaalisesti väärää elokuvaa. Clooney huhtoo koko elokuvan läpi umpiluupäisen Chris O’Donnellin kanssa, joka tekee Robinina yhden elokuvahistorian huonoimmista roolisuorituksista. O’Donnellin touhuissa ei ole oikeastaan mitään järkeä ja feminististä puolta tuova Alicia Silverstone ei paranna asiaa Lepakkotyttönä millään tavalla. Kaikki on lopullisesti pilalla, kun voimakolmikon veriviholliset astuvat areenalle. Tosin on myönnettävä, että Uma Thurmanilla ja Arnold Schwarzeneggerilla on elokuvassa huomattavasti enemmän pilkettä silmäkulmassa kuin monilla muilla.

Joel Schumacherin elokuva on jo niin huono, että sen turhuudelle ja huonoille toimintakohtauksille voi jopa melkein nauraa. Yhteen summattuna koko Batman & Robin-elokuvan meininki on samanlaista soopaa kuin Adam Westin tähdittämä Batman-sarja joskus 60-luvulla. Eroa on vain siinä, että Schumacher on käyttänyt tähän oksennukselta näyttävään elokuvaan rahaa 120 miljoonaa dollaria, kun taas Westin tähdittämää sarjaa pyöritettiin suurin piirtein nappien ja pähkinöiden voimalla. Batman-elokuvien historiassa Batman & Robin on synkän välikauden viimeinen huipennus, jonka jälkeen Christopher Nolan palautti uskon koko Batmaniin kertaheitolla. Ja hyvä niin, sillä Joel Schumacher miltei romutti tämän arvokkaan “brändin” omalla oudolla visiollaan Gothamista, Batmanista ja sarjakuvaelokuvasta yleensä.

  • 10%
    Batman & Robin - 10%
10%

Poiminta

Genret: toiminta,rikos,seikkailu
Kesto: 125 min
Ohjaaja: Joel Schumacher
Pääosissa: Alicia Silverstone,Chris O’Donnell,Michael Gough,Arnold Schwarzenegger,George Clooney,Uma Thurman
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 1997

Sending
User Review
0 (0 votes)

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.