Beck -Asianajaja

Beck-standardein ilmaistuna melko kurjan Korppikotkan jälkeen Kjell Sundvallilla oli näytön paikka. Ohjattavaksi tuli Beck -Asianajaja (Beck -Advokaten), joka palautti vanhan kunnon Beck-elokuvan takaisin raiteilleen murhamysteerin pariin. Valitettavasti noste edelliseen episodiin verrattuna ei ollut kovinkaan valtava, sillä Sundvallin elokuva sortuu lopussa varsin Poirotmaiseen ratkaisuun, jossa ratkaisevana tekijänä näyttelee lähinnä perinteinen ahaa-elämys. Jännityskin on vielä Korppikotkan krapuloissa vähän niin ja näin ja Asianajajan kohtaloksi onkin jääminen keskitason thrillerin tasolle, jossa päähenkilöt edelleen hoitavat rikoksen lisäksi omaa henkilökohtaista elämäänsä.

Sinänsä Asianajaja on täysin luonnollista jatkoa Beck-jatkumolle, sillä murharyhmän arki jatkuu siitä, mihin edellisessä elokuvassa päädyttiin: ryhmän kovanaama Gunvald on siirretty edellisen elokuvan tapahtumien vuoksi pois kenttätyöstä suoraan toimistohommiin ja tämä tuo kipakalle Gunvaldille tavallista herkullisemman mahdollisuuden suunsoitolle. Osansa saavat niin itse Beck, Ing-Marie Carlssonin näyttelemä Bodil kuin myös työveri Oskar (Måns Nathanaelson) tavalla, joka varmasti hauskuuttaa ainakin vannoutunutta Beck-fania.

Elokuvalla puolestaan olisi mahdollisuudet vaikka mihin, sillä tämänkertainen Beck-tarina imeytyy suoraan kuuman oikeustaistelun keskelle, jossa suuri yritys on lopulta häviämässä Daavidin ja Goljatin välisen taistelun. Ennen ratkaisevaa iskua pienen ihmisen puolta pitävä asianajaja (Dan Ekborg) kuitenkin murhataan kesken soidinmenojen ja sen tuloksena komisario Beck miehineen ilmestyy katukuvaan jälleen kerran. Sen jälkeen Beckin näyttelemä Peter Haber suorittaakin rutiinitoimensa muistuttaen katsojaa siitä, kuinka lehdistö herkuttelee tälläkin asialla ja että kuinka tärkeää oikean murhaajan kiinnisaaminen on. Hermopaineen nousiessa (ei valitettavasti tosin kotikatsomoissa) tämä johtaakin sitten hämyisiin kotietsintöihin ja eräänlaisen salaliiton selvittämiseen, joka muuttuu jossain vaiheessa puuduttavaksi itsensä toistamiseksi siitäkin huolimatta, että elokuvan tutut päähenkilöt ovat jälleen kerran melkoisen hyvässä vedossa Mikael Persbrandtia myöten.

Beck -Asianajaja on sinänsä tyypillinen elokuva Kjell Sundvallilta siinä mielessä, ettei se erotu massasta oikeastaan mitenkään. Muutenkin lähinnä keskinkertaisia ohjauksia tehnyt Sundvall ei saa elokuvaan samanlaista jännitystä, mitä esimerkiksi Pelle Seth, Harald Hamrell tai Daniel Lind Lagerlöf ovat kyenneet parhaimmillaan rakentamaan. Sundvallin Beck-elokuvista puuttuukin ikäänkuin se jokin, joka nostaisi elokuvan rimaa hieman keskitasoa korkeammalle. Kysymys on pienistä asioista, kuten jännityksen luomisesta musiikin avulla ja näyttelijöiden ohjaamisesta aavistuksen vaativammin, mutta ainakaan toistaiseksi Sundvall ei ole onnistunut ohjaamaan kelvollista elokuvaa parempaa thrilleriä. Tällä tavalla mies pysyykin selkeästi kehnoimpana Beck-elokuvien ohjaajana.