Beck -Korppikotka

No niin, Beck-elokuvien pitkän sarjan toistaiseksi huonoin “episodi” osui kolmannen tuotantokauden kolmanteen jaksoon, jossa komisario Beck ryhmineen alkaa etsimään pomonsa kaveria, joka vieläpä sattuu olemaan ministeris-miehiä. Vanhan tutun ohjaajan, Kjell Sundvallin, elokuva jää kuitenkin pahasti laahaamaan paikalleen, eikä asiaa pelasta edes takaisin murharyhmään palanneen Lenan (Stina Rautelin) ja Beckin (Peter Haber) hankalan suhteen puiminen kriisin keskellä. Beck -Korppikotka (Beck -Gamen) tuntuukin ensimmäistä kertaa kuin täytejaksolta, joka on vain ollut pakko tehdä johonkin väliin, jotta murharyhmän sisäiset kemiat kohtaisivat dramaattisemmin ja toimisivat näin paremmin. Olo onkin kuin Star Trek: Voyageria katsoessa, joka pitkän marssinsa aikana tuuttasi vähemmän mielenkiintoisia välijaksoja ulos oikein urakalla.

Ehkä elokuva tuntuu ontolta, tai pikemminkin oudolta, jo aiheensa takia, sillä vanha tuttu raakuus on tällä kertaa jätetty pois. Kun Beck-elokuvia on jo katsonut parisenkymmentä, niin katsojalle on muodostunut tietynlainen mielikuva siitä, että mitä elokuvalta sopii odottaa. Tiukan hammaspurennan sijasta katsoja joutuukin katselemaan melko vaisua ja tavalliselta poliisisarjalta haiskahtavaa työskentelyä, jossa vastahakoinen Beck miehineen etsii vimmaisesti pelinarkomaaniksi tiedettyä miestä. Peli viekin Beckin Tukholman alamaailmaan, jossa laittomia automaatteja pelaavat joko pelihimoiset, syrjäytyneet ja sekopäät… Kyllä, Sundvall esittelee taas ruotsalaista lintukotoa aivan toisenlaisesta näkökulmasta.

Näyttelijätkin tuntuvat olevan hieman puolivaloilla liikkeellä, sillä päähuomion saa luonnollisesti ja ansaitusti Peter Haber, mutta mieleenpainuvimpana esiin tulee Marie Göranzonin ilkeästi jäpättävä poliisipomo. Stina Rautelin puolestaan keskittyy harhailemaan laittomissa peliluolissa yhdessä Mikael Persbrandtin kanssa, jonka rooli jää tällä kertaa valitettavan taka-alalle muutamasta väläytyksestä huolimatta. Oli miten oli, eräänlaisen “välijakson” meininki on tarttunut myös näyttelijöihin, jotka eivät jaksa vaisusta tarinasta hirveästi innostua. Jopa Beck-elokuvien tavaramerkki, jännitys, on lähes tiessään.

Beck -Korppikotka on väistämätön paha ja eräänlainen hengähdystauko koko elokuvasarjalle. Vaisulta tuntuvan katoamisen ja alamaailman koviksien tarkkailun ohella Sundvallin ohjaama elokuva keskittyykin päähenkilöiden henkilökohtaisen elämän pirstaleiden kokoamiseen tuoden sarjan kokonaiskuvaan selkeyttä. Tällä on kuitenkin veronsa, sillä eheyttäminen särkee tämän yksittäisen elokuvan sellaiseen kuntoon, jossa hyvästä jännityksestä tai tarinasta ei ole tietoakaan.