Yön ritari

Alkusanoina haluan kertoa itsestäni elokuvien ystävänä jotain. Kun Christopher Nolanin taikurielokuva, The Prestige, tuli elokuvateattereihin 2006 seurasin elokuvasta kirjoitettavia poikkeuksetta positiivismielisiä tekstejä melko tiuhaan. En tietenkään sitä mitä elokuvassa tapahtui vaan sitä millaisia mielipiteitä siitä ilmaantui. Eräässä tekstissä kriitikko lopetti arvostelunsa sanoihin: “…minua on huijattu 6-0”. Tämäntyyliset tekstit ja hehkuttelut ovat vaarallisia sillä kun elokuvaa ei ole vielä nähnyt, nostatetaan katsojan ennakko-odotuksia naurettavan korkealle. Prestige petti odotukset todella pahasti olemalla keskinkertainen, ennalta-arvattava, täysin yllätyksetön sekä oudosti ponneton elokuva. Aurinkoisena päivänä kolme tähteä ja pitkä miinus. Ei olisi pitänyt lukea tai kuulla elokuvasta mitään. Tätä periaatetta olenkin ylläpitänyt Prestige-“flopin” jälkeen.

Christopher Nolan, jota jonkinlaisena elokuvakielen uudistavana pop-ohjaajana hehkutetaan, teki hyvää työtä Batman Beginsin kanssa. Koko Batman –elokuvien hienous suorastaan murhattiin Batman Returnsin jälkeen. Joel Schumacherin ohjaama Batman Forever ja Batman & Robin esittelivät naurettavaan kromipukuun sonnistautuneen teknobatmanin, jonka vajaaälyisiä toimintaseikkailuja ei jaksanut seurata mitenkään. Foreverissä vielä jotenkin Tommy Lee Jonesin sekä Jim Carreyn ansiosta.

Kun Casino Royale tuli ja uudisti koko Bond-franchisen, teki Batman Begins saman Batmanille ja tämän maailmalle. Begins oli ja on edelleenkin varsin hyvä elokuva. Batmanista tehtiin menneisyyden riivaama, synkkä ja yksinäinen supersankari eikä kaukaa haettu tarina haitannut uskottavuutta tippaakaan, koska elokuvan likainen maailma oli esimerkillisesti luotu, toiminta palveli tarinaa hienosti ja hahmojen kehitys tuntui ehdottoman uskottavalta. Vasta loppumetreillä Begins vajosi hitusen tappion puolelle perinteisemmän rymistelynsä ansiosta.

Dark Knightiksi ristitty, jo kuudes uutta kaavaa noudattava Batman-elokuva on koko tuotantohistoriansa ajan ollut valtavassa syynäyksessä. Aluksi pähkäiltiin kuka näyttelee Jokeria. Sitten saatiin tietoon, että Heath Ledger tulisi täyttämään Jack Nicholsonin suuret saappaat. Härskisti meikatusta Ledgeristä nähtiin promokuvia, jotka näyttivät kieltämättä hyviltä. Tuli teaseria, traileria ja muuta geneeristä publicitykakkaa ennen sitä lopullista mainosta, joka tulisi nostamaan elokuvan panokset luonnottoman korkealle. Ledger kuoli tabujen yliannostukseen ja Jokerin rooli jäi hänen viimeiseksi kokonaiseksi suorituksekseen. Siinäpä Batmanille mainosta, jota ei pikkurahalla saa. Jokainen kuvausryhmän herra ja rouva alkoi hehkuttamaan Ledgeriä ja odotukset elokuvaa kohtaan kasvoivat entisestään.

Elokuva saa ensi-iltansa. Hehkutuksen määrä nousee korkeimpaan potenssiin. “Viisi tähteä, välitön klassikko, vuosikymmenen paras elokuva, mestariteos”. Siinä muutamia lainauksia arvosteluista, joihin olen väkisinkin törmännyt. Kaikki mahdolliset listaukset ja summaukset ylistävät uutta Batmania. Pelonsekaisin tuntein varasin liput uuteen Batmaniin ja muutamaa tuntia ennen näytöstä minua jopa jännitti nähdä tämä galaktisen pyörityksen kohteeksi joutunut suurelokuva.

Tässäpä teille lainaus, joka ei taatusti pääse Dark Knightin DVD-kanteen: Uusi Batman on eltaantuneilla nonparelleilla koristeltua lepakonpaskaa.

Sataviisikymmentä minuuttia onnettoman sekavaa ja epäuskottavaa desibeli ynnä pyrotekniikkasaastaa. Miten voi olla, että tämä historian hehkutetuin “välitön klassikko” voi olla näin luotaantyöntävä räpellys? Rikkonainen ja reilusti ylipitkä ketju nihkeitä kohtauksia, joissa toivoo, ettei mustaa sählymaalivahtia muistuttava nimihenkilö tule kuvaan pilaamaan jo valmiiksi väkinäiseltä maistuvia kohtauksia röhönaurua aiheuttavalla demonisella murinallaan. Jos kerran eletään fantasiamaailmassa, jossa ihmiset eivät huomaa Bruce Waynen ja Batmanin olevan samasta puusta veistettyjä niin mitä tolkkua on murinassa, joka pistää jo pienissäkin annoksissa vituttamaan? Murisihan Bale jo ensimmäisessäkin Batmanissa ja häiritsihän se siinäkin. Kun ennen ensi-iltaa katselin Burtonin Batmanit, huomasin, että kyllähän Michael Keatonkin (minulle samalla tavoin ainoa oikea Batman kuten Connery on James Bond) madalsi ääntään aina lepakkopuvussa heiluessaan, mutta ei missään tapauksessa niin idioottimaisesti kuten Bale uusissa Batmaneissa. Keaton hoiti homman tyylillä.

En todellakaan perusta mielipidettäni pelkästään Balen heikohkoon näyttelijäsuoritukseen tai Nolanin omituiseen, edellisestä osasta rikollisen kauaksi jäävään visioon sillä ne eivät yksinään pudota elokuvan pisteitä niin alhaiseksi kun mitä se lopulta nipinnapin ansaitsee. Batman Beginsin sinisävyinen, kylmä ja synkkä maailma loistaa poissaolollaan. Jo elokuvan aloituskuvan sävyt kertovat erityylisestä Gothamista. Ei niinkään graafinen, synkkä ja likainen mitä sen pitäisi olla, vaan enemmänkin värikäs, lämpimällä valolla kiedottu tavattoman arkinen suurkaupunki. Tämänhän pitäisi kuitenkin olla fantasiaa ja jotain olennaista on hukattu.

Uusia hahmoja tuodaan edellisestä elokuvasta tuttujen taapertajien joukkoon ilman mitään porrastusta. Kaikki hahmot läntätään ruutuun ensimmäisen kymmenen minuutin sisällä. Ketä tässä pitäisi seurata? Jos et ole nähnyt Beginsiä, et todennäköisesti tajua hölmöilystä mitään. Batman on luonnollisesti etupäässä tärkein hahmo. Harmi, että juurikin Batmanin seuraaminen kirjaimellisesti nolostuttaa katsojaa edellämainitun murinan sekä täysin tarpeettoman synkkyydessä rypemisen takia. Ensimmäisessä osassa siihen oli syynsä.

Hovimestari Alfred (Caine) toimii edellisen osan tavoin vanhana viisaana intiaanina ja laukoo maailmaa parantavia lausahduksia aina kun niitä tarvitaan. “Aina on pimeää ennen auringonnousua” ja muuta Morpheus-tyylistä kevyttä haikuroskaa. Caine on kuitenkin verraton näyttelijä eikä miehen repliikit, ovat ne kuinka typeriä tahansa, mene täysin hukkaan. Tekniikkamies Fox (Freeman) on alennettu muutamalla valkokangasminuutillaan statistin osaan. Mies esittelee Nokian kännyköitä sekä muuta tekniikka ja hymyilee karismaattisesti tarpeen vaatiessa. Lahjakas mies hukattu täysin turhassa osassa.

Ehkäpä eniten valkokangasaikaa saava Poliisipäällikkö Gordon (Oldman) toimii osassaan moitteettomasti. Onhan kyseessä koko elokuvan samaistuttavin, sympaattisin ja realistisin hahmo. Sääli, ettei mies saa paljoakaan järkevää tekemistä tai hyviä repliikkejä kun tarinaan on ympätty mukaan aivan liikaa tavaraa, etupäässä toimintaa, joten mihinkään tapahtumaan tai hetkeen ei pääse tarttumaan. Gordon juoksentelee paikasta toiseen ja järkkäilee asioita mitä muut pistävät armotta ja täysin turhaan paskaksi. Henkilökohtaiselta kantilta suosikkinäyttelijöihini kuuluvaa Oldmania jaksaa seurata roolissa kuin roolissa.

Elokuvan yhtenä merkittävänä uutena nimenä toimii Aaron Echartin näyttelemä Harvey Dent/Kaksinaama. Odotin miehen tekevän vähemmän asioita elokuvan aikana, mutta kuten jo kerkesin mainita, juoni kattaa tolkuttomasti kaikkea joten tämä Jokerin ohella mielenkiintoisin ja kerroksellisin hahmo on hukattu kaiken tiimellyksen keskelle. Viime vuodet kovassa nousujohteessa ollut Echart näyttelee kyllä uskottavasti kunnes tapahtuu muutos, josta eteenpäin en ostanut hahmoa tai hänen edesottamuksiaan enään lainkaan. Pakko tämäkin hahmo juosta läpi kun kerran sellainen on tarinaan ympätty.

Katie Holmesin tilalle Racheliksi ympätty Maggie Gyllenhaal ei vakuuttanut millään tasolla. En sano, etteikö hän osaisi näytellä, vaan sanon ettei rooli istu Gyllenhaalille vaikka voissa paistaisi. Gyllenhaal ja Bale eivät edes näytä hyvältä yhdessä. Siitä ei pääse mihinkään. Kyseessä on tärkeä hahmo, mutta jälleen kerran kaikki onnistutaan hukkaamaan jonnekin hahmojen ja turhan toiminnan väliseen toivottomaan tyhjiöön.

Entäpä sitten se ylihehkutettu Jokeri? On suuri ilo ja kunnia ilmoittaa, että pidin Ledgerin suorituksesta melko paljon. Jokeri on hahmo, joka kannattelee koko muuta elokuvaa harteillaan. Ei mikään ylivoimaisen mullistava näyttelijäsuoritus, mutta vastikään Burtonin Batmanin katsoneena voin sanoa Ledgerin näyttelevän huomattavasti paremmin kuin Nicholson omassa Jokeri-roolissaan. Jos Jokerin poistaisi tästä elokuvasta, en näe mitään syytä sille ettenkö olisi kävellyt salista vittuuntuneena pihalle. Nyt VAIN Jokeri teki elokuvan seuraamisesta edes jollain tasolla mielekästä. Ledger vetää roolinsa erittäin hienosti, ei käy kieltäminen. RIP.

Näytöksen jälkeen kysyin itseltäni: “Onko tämä se sama elokuva, josta ihmiset ovat niin vannoutuneesti hehkuttaneet?” Mikä ihme saa ihmiset niin pahasti humaltumaan elokuvasta, jota ei voi hyväksi haukkua vakavalla naamalla? Nyt Yön ritarin nähtyäni olen lukenut monia arvosteluja sekä kommentteja läpi ja pyöritellyt päätäni. Yksinäisyyden, synkkyyden, rikollisuuden kerroksellinen psykologinen tutkielma Dark Knight ei todellakaan ole vaikka sellaisiakin väittämiä olen lukenut. Tämähän oli pelkkä sekavasti rakennettu viihde-elokuva, jossa Ledgerin parhaus ja tapahtumien massiivinen vyöryttäminen on sumentanut katsojien arvostelukyvyn. En päässyt elokuvan maailmaan ja tapahtumiin mukaan, koska en uskonut niitä. Toisin on käynyt sadoille tuhansille ihmisille, jotka elokuvasta ovat pitäneet ja siitä vannoutuneesti hehkuttaneet. Olen vihainen uudelle Batmanille siitä syystä, että olisin halunnut pitää ja ehkä rakastaakin siitä. Odotin näkeväni parhaan Batman-elokuvan, mutta minulle tarjoiltiin vain ylipitkä ja turboahdettu varjo Batman Beginsistä. Huono jatko-osa.

Alkuun palatakseni, jos ajatellaan, että Ledger olisi vielä elossa eikä elokuvasta olisi hehkutettu lähellekään niin paljoa, en edelleenkään pitäisi siitä. Uskallan veikata, että Ledgerin kuolema antoi suuren potkun Dark Knightin väkisinväännettyn klassikkostatuksen luomiseen. Myönnän etten Prestigen tapaan jäänyt arvuuttelemaan kuinka elokuva loppuu ja mikä tapahtuma johtaa minnekin sillä kun kaikkea on liikaa niin mitään ei jaksa seurata. Pakko vain kulkea kaiken sen ryminän vanavedessä. Vertailunkohteena Dark Knightin tyylillisenä esikuvana pidetty Michael Mannin Heat, joka on kaikin puolin esimerkillinen, suosikkeihini lukeutuva loistava elokuva. Kun vertaa Heatin ja Dark Knightin rakennetta ja tyyliä, huomaa väkisinkin samankaltaisuuksia. Molemmissa elokuvissa on paljon hahmoja, paljon asiaa, paljon kestoa. Erottavana tekijänä on se, että Heatin tapauksessa on tiedetty keitä hahmoja painotetaan, miten hahmoja kehitetään uskottavasti ja miten toiminnan tarkoituksena on syventää tarinaa, kun taas Dark Knightissa kaikkia pitää seurata tasamäärin ja toimintakohtaus johtaa aina vain seuraavaan toimintakohtaukseen.

Dark Knightissa häiritsee niin moni asia, ettei niitä kaikkia kannata alkaa listaamaan. Mielummin listaan asiat, mitkä elokuvassa toimivat. Teen sen yhdellä sanalla: Jokeri. Olisin halunnut nähdä Batman-elokuvan, jossa henkilöt ja tapahtumat olisivat olleet samaistuttavia tai edes jollain tasolla uskottavia. Nyt kaikki kuitataan ylenpalttisella teknologiavyörytyksellä, tyhjillä sanoilla, puuduttavan huonolla rytmillä, nololla huumorilla ja ennenkaikkea maailmalla, jonka olemassaoloa en usko tai edes halua uskoa. Ihmiset, jotka ymmärtävät miten oikea elokuva rakentuu eivät voi pitää tätä kohellusta normaalista viihderoskasta eroavana mitenkään. Koko Yön ritarin tarkoitus tuntunee olevan pelkät lippuluukkutulot ja seuraavan Batman -elokuvan odottaminen. Lieneekö siinä sitten Pingviini, Arvuuttaja sekä Kissanainen?

Elokuvalle ja kaikkeen siihen kohdistuvalle hehkutukselle, ylistämiselle ja niiden puolustamisille Jokerin sanoin: “HA – HA – HA – HA”