elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Luulisi, että kun Oscar-voittaja ottaa pääroolin draamaa sisältävässä toimintaelokuvassa, Julmia tekoja (Hero Wanted), niin jotain tapahtuisi, mutta lähinnä stunttien koordinaattorina toimineen Brian Smrz:n esikoiselokuva...

Luulisi, että kun Oscar-voittaja ottaa pääroolin draamaa sisältävässä toimintaelokuvassa, Julmia tekoja (Hero Wanted), niin jotain tapahtuisi, mutta lähinnä stunttien koordinaattorina toimineen Brian Smrz:n esikoiselokuva sanoo jotain muuta. Tuloksena on katsojaa väsyttävä, vaisusti ohjattu ja aavistuksen huolimattomasti tehty (lieneekö pienen kuuden miljoonan dollarin budjetin syytä) paketti, jossa hieman Michael Jacksonilta kuulostava Cuba Gooding Jr. yrittää luoda itsestään kulmakunnan omatekoista kostajaa. Tragediaa, rakkautta ja toimintaa sisältävää elokuvaa ei pelasta edes Ray Liotta, jonka rooli rikollisten kuolemia tutkivana poliisina jää lähinnä seinäruusun asteelle.

Noin 30-kymppisten veljesten (Chad Law ja Evan Law) kirjoittamalla tarinalla on tietyt hetkensä, mutta tarina sisältää myös melkoisella tavalla erilaisia kliseitä. Toisaalta ajatus elämän potkimasta ja sankariksi väkisin haluavasta miehestä on tietyssä mielessä ja hyvin toteutettuna varsin traaginen, mutta Smrzin ryssiessä koko homman ja elokuvan notkahtaessa lähestulkoon karuksi 80-luvun toimintaelokuvan paukutteluksi, tulee katsojalle väistämättä mieleen harras toive hienoisen tuskan loppumisesta. Eikä asiaa auta aluksi oudosti etenevä tarina, josta katsoja saa viimeinkin kiinni jossain puolessa välissä elokuvaa. Siinä vaiheessa kaikki on jo tosin myöhäistä, sillä loppu on pelkkää verta ja lyijyn lentämistä idioottimaisten huudahdusten lomassa.

Jos elokuvan ohjaaja Smrz on surkeassa vedossa, niin samaa voi sanoa myös näyttelijöistä. Tosin syyttävää sormea voidaan tässäkin tapauksessa suunnata ohjauksen ja käsikirjoituksen suuntaan, mutta se, millä tapaa esimerkiksi Ray Liotta hukataan tässä elokuvassa, on järkyttävää. Liotalle ei jääkään poliisin rooliinsa kuin muutama onlineri, yksi pyssynheiluttelu ja jonkin verran patsastelua. Samoilla linjoilla ovat myös sivurooleissa esiintyvät näyttelijät, joiden pahis- ja hyvisroolit jäävät niin yksiulotteisiksi, että Aleksi Mäkelän V2 alkaa tuntua osittain hyvältä elokuvalta. Pahin floppi koetaan kuitenkin Cuba Gooding Jr.:n osalta, sillä miestä ei kertakaikkiaan voi ottaa vakavasti tämänkaltaiseen elokuvaan. Jos nätisti voisi sanoa, niin "pehmeiden" roolien miehellä ei ole tälläiseen väkivaltaiseen itsesyytöksien valtaamaan kostoelokuvaan mitään asiaa; niin se vain on.

Smrzin elokuva Julmia tekoja onkin suoraan videovuokraamon hyllylle menevää kertakäyttöviihdettä, jonka todellista olemassaolon oikeutusta voitaisiin harkita pariinkin kertaan. Selvästi tunnettujen näyttelijöiden nimellä ratsastava elokuva onkin kuin huonon poliisisarjan yksi episodi, jossa yksiulotteiset ja julmat rikollisen plantut saavat oikeutusta tavalliselta kadun mieheltä, joka syyttää itseään kieltämättä ansaitusti tapahtumista. Kun ruudinsavu on viimein väljähtänyt ja verinen Gooding Jr. on levähtänyt tuoliinsa, alkaa kotikatsomoissakin helpottunut olo. Eikä suotta, sillä Smrzin esikoiselokuva sietää väistämättä jäädä videovuokraamon hyllyyn pölyttymään, näyttää DVD:n kansi sitten kuinka "kovalta" tahansa.

1.5

Summary

Genret: draama,jännitys,toiminta
Kesto: 95 min
Ohjaaja: Brian Smrz
Pääosissa: Cuba Gooding Jr.,Ray Liotta,Norman Reedus,Kim Coates,Tommy Flanagan,Jean Smart,Christa Campbell,Steven Kozlowski,Gary Cairns II,Sammi Hanratty,Ben Cross
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2008

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments