elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Kun katsottavan elokuvan pääosassa harhailee vajavaisilla näyttelijänlahjoilla siunattu Jason Statham, ei odotukseni lopputulosta kohtaan ole kovinkaan korkealla. Olympiatason uimahyppääjänä sekä alusvaatemallina kunnostautunutta Stathamia on...

Kun katsottavan elokuvan pääosassa harhailee vajavaisilla näyttelijänlahjoilla siunattu Jason Statham, ei odotukseni lopputulosta kohtaan ole kovinkaan korkealla. Olympiatason uimahyppääjänä sekä alusvaatemallina kunnostautunutta Stathamia on nähty vuoden 1998 näyttelijädebyyttinsä Lock Stock and Two Smoking Barrelsin jälkeen varsin tiuhaan. Statham on tähdittänyt Barrelsin ohella muutamaa muuta Guy Ritchie –elokuvaa, pintajännitteen poistajalla ahdettuja Transporter teknokaasutteluja sekä erinäisiä kepeitä toimintahaparointeja kuten The One ja Crank.

Selailin Stathamin uusimman elokuvan, The Bank Jobin, tekijäjoukkoa ja huomatessani ohjaaja Roger Donaldsonin nimen, päätin antaa epämielyttävältä vaikuttavalle rainalle mahdollisuuden. Ei sillä, että pitäisin Donaldsonia jollain tavalla merkittävänä elokuvantekijänä vaan siksi, koska Donaldson on urallaan tehnyt muutaman varsin kelvollisen elokuvan kuten World’s Fastest Indian ja Thirteen Days.

Jo alkuteksteissä hehkutettu tositapahtumiin perustuva The Bank Job kertoo tarinan 1971 Lontoosta, jossa huumesalakuljetuksesta kiinni jäänyt Martine Love (Saffron Burrows) joutuu värväämään lapsuudenystävänsä Terry Leatherin (Statham) ja tämän lähimmät ystävät uskaliaaseen pankkiryöstöön, jonka todellista päämäärää ei kuitenkaan näille paljasta. Leather tovereineen suostuu helpolta vaikuttavaan keikkaan, jonka taustalla lymyilee valtion korkeimpien virkamiesten salajuoni saada pankkiholvissa oleva korruptiota, murhia ja seksiskandaaleja paljastava materiaali takaisin oikeille omistajille. Materiaalin perään haikailee myös pahamaineinen rikollisliiga, jonka jäsenet eivät kaihda äärimmäisiä keinoja. Pankkiryöstäjinä Terry ja hänen ryöstäjätiiminsä ovat tapahtumaketjun viattomimmat ihmiset.

Turhat päristelyt sikseen. The Bank Job on parempi elokuva kuin odotin sen olevan. Elokuvan traileri jätti huonon maun suuhun, mutta onneksi itse elokuva oli siitä täysin poikkeava. Kyseessä ei ole uusi Lock Stock and Two Smoking Barrels eikä kyseessä ole myöskään englantilainen Ocean’s Eleven (luojan kiitos) jollaisena traileri uutukaisen esittää.

The Bank Jobin alkukohtaukset vaikuttivat juurikin edellämainittujen elokuvien siitokselta kronologisen kerronnan särkemisineen ja räväkkäine kuvineen, mutta mitä edemmäksi elokuva pääsee, sitä vakavammaksi, tiiviimmäksi ja suoraviivaisemmaksi se muuntuu. Kepeä ja helposti nieltävä jenkkihäseltäminen loistaa poissaolollaan ja tilalle on tuotu hyvin rakennettu ja ennenkaikkea tunnelmallinen rikostarina. The Bank Jobissa ei pelätä olla realistisia ja kun jonkun hahmon tie tulee päätökseen ei siihen liitetä tyhjänpäiväistä vitsailua vaan yksinkertaisesti nirri pois eikä välttämättä kovinkaan viihtyttävällä tavalla.

Parasta elokuvassa oli se, ettei kaiken salajuonittelun keskelle päätyneet pikkurikolliset ole mahtavilla suunnitelmilla ryöstöön lähtenyt joukko fiksuja kavereita, vaan enemmänkin vajavaisia tosi-ihmisiä, joilla ei välttämättä löydy ratkaisua kaikkiin ongelmiin. Ei siis mitään nerontarkasti pohjapiirrettyä katsojan huiputtamista missä kaikki pettävät kaikkia ja jossa vain päähahmolla pysyy monelle solmulle kiedotut langat käsissä. Eikä elokuvassa nähdä myöskään sitä mukanokkelaa ”koko homma paljastetaan loppukohtauksessa takautuvin mustavalkoisin kuvin” –tyylistä pönttöilyä. Katsoja voi rauhassa uppoutua elokuvaan, jonka seuraaminen ei vaadi suurempia ponnisteluja, mutta silti palkitsee katsojansa. The Bank Job ei yritä olla lopputulokseltaan erinomainen vaan pelkästään perushyvä-elokuva ja siinä se onnistuu hyvin.

The Bank Jobin 70-luvun alun Lontoo on rekonstroitu hienosti lavasteilla, valoilla, vaatteilla ja ajoneuvoilla ilman tietokonepilailua, mutta suurimman miinuksen tähän elokuvaan tuo se aina niin tärkeä tunnelmanluoja, musiikki. Kun koko muu elokuva on onnistuneesti sijoitettu 70-luvulle, onkin musiikki raivostuttavan futuristista industrial-pauketta, joka sopii ehkä jotenkin nykyaikaisiin harmautta huokuviin internet-kamerakännykkä-navigaattori-productplacement -agenttipelleilyihin.

Elokuvaan sävelletty, monta kertaa aikaisemmin kuultu, konesampleräime pilaa katselukokemusta melko pahasti, mutta kokonaisuus ei siitä huolimatta valahda toivottoman puolelle, koska hyvin rakennettu elokuva ei panosta kaikkea tunnelmanluontia pelkän ääniraidan harteille.

  • 60%
    Pankkikeikka - 60%
60%

Poiminta

Genret: jännitys,rikos
Kesto: 111 min
Ohjaaja: Roger Donaldson
Pääosissa: Jason Statham,Saffron Burrows,Stephen Campbell Moore,Daniel Mays,James Faulkner,Alki David,Michael Jibson,Richard Lintern,David Suchet
Valmistusmaa: Iso-Britannia
Valmistusvuosi: 2008

Sending
User Review
0 (0 votes)

Matti Mikkonen

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments