elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Kelly’s Heroes lienee ensimmäinen koskaan näkemäni sotaelokuva. Siitä tuli välittömästi yksi suosikkielokuvistani eikä mikään ihme. Kyseessä on rentouttavan kevyt ja viihdyttävä, mutta silti jännittävä...

Kelly’s Heroes lienee ensimmäinen koskaan näkemäni sotaelokuva. Siitä tuli välittömästi yksi suosikkielokuvistani eikä mikään ihme. Kyseessä on rentouttavan kevyt ja viihdyttävä, mutta silti jännittävä sekä vaikuttava seikkailu toisen maailmansodan tiimellyksessä. Nyt vuosia ensikatselun jälkeen elokuva toimii edelleen erinomaisesti.

Kelly (Clint Eastwood) saa vihiä saksalaisten hallussa olevasta kulta-aarteesta ja päättää lähteä ryöstöretkelle vihollislinjojen taakse. Hänen joukkuueensa ei ole vaikea taivutella keikalle mukaan, mutta varusteiden sekä joukkueen kersantin Big Joen (Telly Savalas) mukaansaaminen vaatii hieman enemmän työtä. Kelly järjestää itselleen kaiken tarpeellisen, sillä kukapa voisi kieltäytyä osuudesta saksalaisten kulta-aarteesta. Etenkin tarvikeupseeri Crapgame (Don Rickles) sekä hippiaatteen sisäistänyt eksentrinen panssarivaunujoukkuueen johtaja Oddball (Donald Sutherland) lähtevät mukaan vaikka väkisin. Ei kestä kauaakaan kun Kellyllä on tarvittava määrä varusteita ja miehiä mukanaan toteuttamassa täydellistä ryöstöä kaukana vihollislinjojen takana.

Elokuvan ohjaaja Brian G. Hutton on ohjannut toisenkin ansiokkaan sotaseikkailuelokuvan When the Eagles Dare, jota tähditti Richard Burtonin ohella Kelly’s Heroesin pääosanäyttelijä Clint Eastwood. Huttonin kyvyt luoda jännittävää ja perusteellisen toimivaa sotakuvastoa tulevat taatusti Kelly’s Heroesia katsellessa ilmi. Kauttaaltaan vähälle huomiolle jäänyt Kelly’s Heroes lukeutuukin vastaavaa veijaritunnelmaa ammentavien klassikkosotaelokuvien The Great Escapen sekä Dirty Dozenin joukkoon.

Clint Eastwood toistaa kaikille tutut jäykät maneerinsa elokuvan pääroolissa ja on hyvä samaistumisen, että vertailun kohde sekä peruspilari hahmojen värikkässä kavalkaadissa. Telly Savalas tekee myös uralleen ominaista työtä ammattimaisena ja määräilevänä johtajana. Savalas on yksinkertaisen toimiva roolissaan vaikkei mikään metodinäyttelijä olekkaan. Karismalla pääsee pitkälle. Kelly’s Heroesin fantastisimman roolityön tekee, myös Dirty Dozenissa loistanut, Donald Sutherland. Pelkästään miehen hiustyyli aiheuttaa huvittuneisuutta ja kun mies avaa suunsa ei vatsakivuilta voi säästyä kukaan. Sutherland tuokin elokuvalle puolet sen komediallisista arvoista, eikä hahmoa voi pitää samankaltaisena lisättynä pakkopullana kuten nykyelokuvissa. Sivuroolista löytyy myös toinen hauska setä Carroll O’Connor, jonka tunnetuin rooli lienee Archie Bunker televisiosarjasta “Perhe on pahin”. Connorin olemus ja päätön perusidiootti hahmo Kenraalimajuri Colt ovat sataprosenttisen hauska yhdistelmä.

Kelly’s Heroes ei ole kaikesta huolimatta pelkkää höyhenenkevyttä veijarointia, sillä kuten genren muissakin elokuvissa, vakavat osuudet luovat hyvän kontrastin kevyen seikkailun lomaan. Lopun kaupunkisota on kaikinpuolin upeasti rakennettu kokonaisuus ja koomiset elementit pidetään hyvää makua edustaen minimissä. Kirkonkellojen jatkuva sointi, Lalo Schifrinin säveltämä jännitystä kasaava musiikki sekä näyttävästi rakennettu panssarivaunuduel lännenelokuvista lainattuine elementteineen vetää vertoja minkä tahansa sotaelokuvan mille tahansa kohtaukselle.

  • 80%
    Kellyn sankarit - 80%
80%

Poiminta

Genret: komedia,sota,toiminta,seikkailu
Kesto: 144 min
Ohjaaja: Brian G. Hutton
Pääosissa: Clint Eastwood,Telly Savalas,Donald Sutherland,Don Rickles,Carroll O´Connor,Gavein MacLeod,Harry Dean Stanton,Len Lesser
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 1970

Sending
User Review
0 (0 votes)

Matti Mikkonen

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.