elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Vuoden 1997 jättimegaelokuva Titanicin jälkeen James Cameronista ei ole kuulunut juuri mitään. Tuotantoyhtiöitä jokaisella produktiollaan hartaasti huolestuttanut teknisen elokuvakerronnan mestari ei ole ohjannut ensimmäistäkään...

Vuoden 1997 jättimegaelokuva Titanicin jälkeen James Cameronista ei ole kuulunut juuri mitään. Tuotantoyhtiöitä jokaisella produktiollaan hartaasti huolestuttanut teknisen elokuvakerronnan mestari ei ole ohjannut ensimmäistäkään teatterielokuvaa yli kymmeneen vuoteen. Suurimman mahdollisen menestyksen jälkeen mies on miltei kadonnut maan päältä. Minne ja miksi?

Vastaus on yksinkertainen. Titanicin kuvauksissa Cameron ihastui sydänjuuriaan myöten merenalaisiin maisemiin, mysteereihin ja meribiologiaan. Mies alkoi kehittelemään uutta 3D-teknologiaa, jolla merten salaisuudet saataisiin kuvattua vaikuttavammin katsojien nähtäväksi. Titanicin salaisuudet kiehtoivat Cameronia teatterielokuvan jälkeenkin ja mies tekikin dokumenttielokuvan vuoden 2001 alkusyksyn tutkimusmatkasta Titanicin hylylle. Dokumentti on nimeltään Ghosts of the Abyss.

Varsinaista juonta elokuvalla ei ole ja se selitetäänkin katsojille heti alkuminuuteilla. Cameron pyysi käsikirjoittamattomalle tutkimusmatkalleen mukaan omien elokuviensa luottonäyttelijän Bill Paxtonin, joka pienten epäilysten jälkeen suostui ilomielin projektiin mukaan. Sukellusmatkat Titanicin luokse yli 4000m syvyyteen kerrotaan hienosti hermoilevan Paxtonin kautta hänen itsensä toimiessa niinsanottuna päähahmona ja kertojana. Myös muut tutkimusmatkaan osallistuvat jäsenet kuten tutkijat ja historioitsijat kertovat omia tuntemuksiaan aiheesta, mutta pääpaino pysyttelee Paxtonissa.

Cameron ja hänen tiiminsä ovat rakennuttaneet kaksi pientä huipputeknistä ROV-sukellusrobottia nimeltään Jake ja Elwood, joiden yhteistä seikkailua Titanicin kitusissa saadaan seurata suurin osa elokuvan kestosta. Pienet robotit yltävät uusille tutkimattomille alueille ja saavatkin kerättyä hylystä uutta informaatiota. Miltei jokainen vedenalainen kuva on saanut digitaalisen jälkikäsittelyn päälleanimoiduin tosielämän hahmoin ja tapahtumin. Alkuperäisiä kuvia Titanicin glamourisista sisätiloista ja satamasta lähdöstä sekä kuvia Cameronin ohjaamasta elokuvasta kuin myös uusia dramatisointeja ja tietokoneanimaatioita uppoamisesta nähdään pitkin dokumentin kestoa. Kuvat ovat tuomassa dokumentille lisäarvoa, vaikka se ei aina niitä kaipaisikaan. Paikoittain animaatioista ja tarinoista puskeekin esiin turha alleviivaamisen tarve ja ylidramaattisuus, jota tämänkaltainen käsikirjoittamaton tutkimusmatka ei tarvitse ollakseen rehellinen ja koskettava. Täytyy kuitenkin muistaa, että kyseessä on amerikkalaisten tekemä elokuva.

Dokumentissa käydään läpi Titanicin vaiheet paperilta uppoamishetkeen ja siitä tähän päivään saakka sekä kerrotaan monista tosielämän henkilöistä kuten laivan suunnittelijasta Thomas Andrewsista ja kapteeni Edward J. Smithistä, joiden tarinat ovat säilyneet kuolemattomina aina tähän päivään saakka.

Cameronin totaalinen omistautuminen aiheelleen näkyy jokaisessa kuvassa ja etenkin dokumentin viimeisellä neljänneksellä, jossa toiseen ROV-robottiin tulee sähkövika ja jää jumiin Titanicin sisuksiin. Cameron aloittaa tiiminjäseneksi muodostuneen ihmerobotin pelastuksen muutaman apulaisen kanssa eikä kaikki tahdo sujua odotusten mukaan.

Viimeinen onnistunut sukellus Titanicille päättyy syyskuun 11.päivänä 2001 jolloin dokumentti saa kuin käsikirjoitetun loppukäänteen, johon on hyvä verrata Titanicin tapahtumia ja perintöä.

Ghosts of the Abyss on hyvä ja katsomisen arvoinen dokumenttielokuva vaikka Titanicin tarina olisikin tuoreessa muistissa. Elokuva toimii sillä sitä ei ole käsikirjoitettu ja siinä esiintyvät ihmiset eivät näyttele reaktioitaan vaan ovat rehellisesti hämmentyneitä, innokkaita ja pelokkaitakin. Cameron tuntuu oikeasti rakastavan näitä tutkimuksia ja Titanicin kiehtovaa mysteeriä. Mikä onkaan parempi tapa tuoda se esiin kuin tehdä aiheesta dokumenttielokuva, josta irtoaa tunnelmaa hienosti kotikatsomoihin asti.

”Heroism and character will always be the domain of the individual, not the group and that’s what will never change.”

  • 60%
    Ghosts of the Abyss - 60%
60%

Poiminta

Genret: dokumentti,draama,seikkailu
Kesto: 91 min
Ohjaaja: James Cameron
Pääosissa: Bill Paxton,James Cameron
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2003

Sending
User Review
0 (0 votes)

Matti Mikkonen

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments