Indiana Jones ja Tuomion temppeli

“Kadonneen aarteen metsästäjät”-elokuvan ollessa “yllättäen” aivan järjetön hitti, alkoi tietenkin jatko-osan mahdollisuus muhia ilmassa. Ensimmäisestä Indiana Jones-elokuvasta oli jätetty yllättävän paljon materiaalia kuvaamatta (mitkä siis löytyivät käsikirjoituksesta) ja näin ollen tarve jatko-osalle oli myös ilmeinen. Lucas, ja varsinkin Spielberg halusivat kuitenkin tehdä totaalisesti erilaisen elokuvan kuin ensimmäinen, sillä ensinnäkin tämä on Spielbergin ensimmäinen jatko-osa-ohjaus ja toisekseen: miksi tehdä jatko-osa, missä ovat samat asiat kuin ensimmäisessä mutta vain eri miljöössä. Tästä syystä Tuomion temppeli onkin “epä-indymäinen” jatko-osa, joka ei saanut aivan samanlaista kannatusta lippuluukuilla kuin ensimmäinen osa.

Toinen mielenkiintoinen seikka tästä jatko-osasta löytyy siitä, että aikajanallisesti Tuomion temppeli (1935) sijoittuu aikaan ennen kadonneen aarteen metsästäjiä (1936). Myös näyttelijävalinnoissa suoritettiin viikatetta isolla kädellä, sillä ainoastaan itse pääosan esittäjä Ford tarttui mukaan ensimmäisestä osasta. Eletään siis vuotta 1935 ja Tohtori Jones löytää itsensä yhdestä Shanghain yökerhoista, jonka nimi on osuvasti “Club Obi Wan”. Elokuvan alku jo lupaa, että nyt ollaan ihan erilaisilla vesillä kuin edellisessä osassa, sillä ensimmäisen viiden minuutin aikana nähdään cabaree-esitys “Anything goes” parinkymmenen tanssitytön ja toisen pääosanesittäjän, Cate Capshawn, vetämänä. Elokuvaa ei edes tunnistaisi Indiana Jones-elokuvaksi, ennen kuin itse Ford astelee yökerhoon tekemään kauppoja jälleen yhdestä arvokkaasta antiikkiesineestä.

Kun vaihtokaupat eivät aivan menekkään “käsikirjoituksen” mukaan ja tuttu rähinä ilmestyy taas ruutuun, löytää Indiana itsensä jälleen kiipelistä myrkyt suonissa ja orastava lyijyallergia uhkana. Jälleen ehkä enemmän onnen, kuin taidon avulla, Jones onnistuu pakenemaan Shangaista yhtenä kappaleena mukanaan Capshawn esittämä Willie ja nuori kiinalaispoika “Short Round”. Mielenkiintoisena kuriositeettina voidaan mainita, että kaikkien kolmen pääosanesittäjien nimet ovat tekijöiden lemmikkien nimiä. Pakomatka ei kuitenkaan mene ihan putkeen, vaan Jones kumppaneineen joutuu pakkolaskun saattelemana lipumaan aina Intian syrjäseuduille, josta pienen kylän ahdingon seurauksena Jones suuntaa kohti Pankhotin palatsia.

“Tuomion temppeli” menee jo tässä vaiheessa urille, jotka ovat täysin erilaiset kuin ensimmäisessä osassa. Ääripäitä tuodaan selkeämmin esille, sillä huumoria on selkeästi lisätty, mutta myös synkkyyttä löytyy edellistä osaa enemmän. Pankhotin palatsissa tapahtuu myös eräs leffahistorian muistettavimpia kohtauksia, kun paikallisia herkkuja tuodaan pöytään. Kuka voisikaan unohtaa sellaiset safkat kuin: käärmeyllätys, silmäkeitto ja jäähdytetyt apinan aivot. Eipä aikaakaan kun Jones löytää itsensä palatsin alta salaisen Thuggee-kultin kynsistä, jossa hän kauhukseen huomaa, että vuosisatoja sitten käytetyt uhrimenot ovat jälleen tapetilla ja sydämiä kaivellaan taas rinnuksista, kirjaimellisesti. Indyn naisparina toimiva Willie on täydellinen vastakohta edellisen osan Marionille, sillä Willie on seurapiirikaunotar, jonka arvomaailmaa järkyttää jo kynnen katkeaminen ja haiseva norsu. Skorpionit, Tarantulat ja kuolemanansat eivät siis oikein sovi tälle neitoselle ja kuten arvata saattaa, kirkumista tullaan kuulemaan paljon.

“Muutaman” vastoinkäymisen jälkeen Indy onnistuu saamaan Sankara-kivet haltuunsa, vapauttamaan lapsi-orjat ja pelastamaan jälleen Willien ja Shortin. Pakomatka tunneleista on jälleen yksi merkkipaalu elokuvahistoriassa, sillä Spielberg on todella saanut kärry-kohtaukseen vauhtia ja vaaratilanteita. Eikä tämän jälkeinen kohtaus sillalla jätä varmastikaan ketään kylmäksi. Toisin kuin katsoja voisi kuvitella, pojat rakensivat ihan oikean sillan syvän kuilun päälle, jonka he sitten räjäyttivät keskeltä kahtia. Riippusilta oli täytetty akuilla varustetuilla ukoilla jotka sätkivät itsekseen kun ne putosivat, jotta kohtaukseen saatiin autenttisuutta mukaan ja sillan alla olevat alligaattorit kuvattiin erikseen myöhemmin Floridassa.

Jostain syystä “Tuomion temppeli” ei saanut ihan samanlaista vastaanottoa kriitikoilta ja katsojilta kuin ensimmäinen osa ja Spielberg onkin sanonut, että kuvaaminen ei ollut niin hauskaa kuin ensimmäisen osan, mutta toisaalta mies tapasi tulevan vaimonsa Capshawin, joten jotain jäi ainakin käteen. Mielestäni Tuomion temppeli ei ole niin huono kuin jotkut tahot antavat ymmärtää, sillä ymmärrän hyvin miksi Spielberg ja Lucas halusivat tehdä synkemmän ja täysin erilaisen jatko-osan. Miksi siis toistaa vain ensimmäisen osan tapahtumat kun voi tehdä jotain uutta? Oikeastaan tämä jatko-osa toi kaivattua syvyyttä Jonesin rooliin ja laajensi sitä perspektiiviä, minä katsojat Indyn näkivät. Ehkäpä katsojat eivät sitten pitäneet Indyn inhimillistämisestä ja thuggee-kultin raadollisuudesta -ken tietää- mutta joka tapauksessa kolmannessa osassa tohtori Jones palasi jälleen tuttuun asetelmaan natseja vastaan ja Raamatullisen aarteen metsästykseen.