elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Olin edellisviikolla saanut pomoltani kutsun Indiana Jonesin kauan odotetun neljännen tulemisen kutsuvierasensi-iltaan. Ensimmäisenä ajatuksena päähäni tuli laajan artikkelikokonaisuuden kirjoittaminen kyseisestä tilaisuudesta, mutta hylkäsin idean...

Olin edellisviikolla saanut pomoltani kutsun Indiana Jonesin kauan odotetun neljännen tulemisen kutsuvierasensi-iltaan. Ensimmäisenä ajatuksena päähäni tuli laajan artikkelikokonaisuuden kirjoittaminen kyseisestä tilaisuudesta, mutta hylkäsin idean pian sillä avovaimoni syntymäpäivä olisi sinä samaisena päivänä.

Keskiviikkoaamuna 21.5 menin täysin normaaliin tapaan töihin aamukahdeksaksi. En ajatellut päivästä mitään erityistä sillä olin todella vakavasti jättämässä ensi-illan väliin. Kuinka ollakaan työkaverini Janne oli myös saanut kutsun samaiseen tilaisuuteen ja kysyinkin häneltä, että oliko hän menossa tilaisuuteen. Vastaus oli rehellisen suora ”No en todellakaan!”, joten sain käyttööni toisenkin kutsun.

Soitin välittömästi vaimolleni ja kysyin häneltä haluaisiko hän lähteä mukaan. Puhelimen toisesta päästä kuului: ”Kyllä!” Alkuperäinen idea artikkelista nousi ajankohtaiseksi ja tässä se nyt sitten on.

Lähdin töistä hieman neljän jälkeen ja istahdin bussiin. Bussissa tarkastelin kutsua, josta kävi ilmi, että elokuva alkaisi 18:00 Tennispalatsin ykkössalissa. Ei muuta kuin kotiin laittamaan jotain semiedustavaa päälle ja kohti keskustaa.

Ei kestänyt montaakaan hetkeä kun olimme vaimoni kanssa bussipysäkillä odottamassa keskustaan menevää bussia. Kesti muutaman minuutin, että bussi saapui pysäkille, mutta aikaa näytti jäävän riittävästi. Luonnollisesti bussi olikin väärä ja matka kohti Tennispalatsia sai epämääräisen käännöksen Otaniemen ja Munkkiniemen kautta. Kello alkoi uhkaavasti lähestyä kuutta ja matkaa oli vielä vaikka kuinka paljon jäljellä. Loputtomat liikennevalot ja kellon epäluonnolliselta tuntuva kiriäminen sai minut huolestumaan.

Kymmentä vaille kuusi bussi lipui ikuisuudelta tuntuneen matkan jälkeen Elielin-aukiolle, josta ei onneksi ollut kuin kivenheittämä Tennispalatsiin. Ei muuta kuin etuovesta sisään ja syvä huokaus.

Heti etuovesta astuttuani huomaan jotain normaalista poikkeavaa. Rappusten alapäässä sijaitseva suuri näyttö pyörittää kuvia Indiana Jonesin Cannesin ensi-illasta. Ohitse lipuu puvut päällä hoikkaroivia pariskuntia käsissään kutsut ensi-iltaan. Sama osoite siis.

Toiseen kerrokseen päästessä meidät ottaa vastaan tennarin työntekijä, joka ystävällisesti kysyy, että onko suuntana ykkössali. Sinneppä sinne. Rappuset ylös tuosta olkaa hyvä. Ja eikun menoksi.

Ykkössalin ulkopuolella parveilee ihmisiä vaikka mihin junaan. Valokuvaajia ei ole kuin kourallinen ja koko tilaisuus sekä sen puitteet vaikuttavat varsin humoristisilta verrattuna juuri aulassa näkemiin Cannesin ensi-iltakuviin. Toista se on meillä täällä pohjoisessa. Ilmaiset popparit sekä limu kouraan ja nopea vilaus salin ovella huomiota hakeviin julkimoihin. Silmääni osui ainakin Mikko Kivinen, Nicke Lignell ja Jari Sarasvuo. En kuitenkaan ollut tullut katselemaan heitä, joten välittömästi saliin sisälle ja etsimään hyvää paikkaa.

Salissa oli jo muutama sata ihmistä, mutta parhaita paikkoja oli jäljellä vielä vaikka kuinka monta. Näky oli suorastaan hämmentävä. Miltei jokaisella paikalla oli Indiana Jonesia käsittelevän Episodi-lehden uunituore numero. Iljettävän kaupallinen, vähätekstinen, virheitä sisältävä ja pääasiallisesti huonoja mielipiteitä pursuileva vessalukemistoksi soveltuva lärpäke kouraan myöhempää käyttöä varten ja matka jatkuu. Takarivit oli tikattu täyteen väkeä, eikä puolivälistä alaspäin ei ollut lainkaan tungosta. Varsin kiitettävää kun ei tarvitse mennä minkään lipukkeiden osoittamille paikoille vaan sai vapaasti asettua mihin lystäsi. Paikat jolle takapuolemme keskitimme olivat varmaankin parhaat missä olen koskaan istunut. Ei todellakaan takana, edessä eikä keskellä vaan siinä jotakuinkin paikkarivillä 7 ja penkit luonnollisesti valkokankaaseen nähden keskellä. Täydellistä. Molemmilla puolilla oli tyhjiä penkkejä joten takeillekin oli omat paikat.

Kello on kuusi ja ovet ovat vielä auki. Vieraita valuu sisään ja koetan epätoivoisesti tunnistaa ihmisiä, mutta sattuneesta syystä en onnistu tehtävässäni kovinkaan hyvin. Joitakin puolijulkimoita tv:n puolelta ja siinä se. Jari Sarasvuo valuu puku pykälässä kankaan ohi ja lähteekin kävelemään kohti meidän istumapaikkoja. Miten ollakaan hänen tyttärensä istuvat muutaman penkin päässä samalla rivillä ja mies istuu meidän välittömään läheisyyteen. Valkokankaalla pyörivät samat kymmenen Canneskuvaa kuin aulassakin ja ne tulevat kaikille enemmän kun tutuiksi. Takana istuva pariskunta alkaa analysoimaan kohta nähtävää elokuvaa. ”On se kyllä isolla budjetilla tehty ja todella kauniisti kuvattu!” Jahans. Takana istuva naisihminen on siis jo nähnyt kyseisen elokuvan. Kommentit olivat pelkästään posiitiivispainoitteisia. Jäin kummastelemaan, että minkähän pressin edustaja hän mahtoi olla. Tulevasta elokuvasta minulla oli omat epäilykseni.

Ovet sulkeutuvat ja valkokankaan eteen kävelee nainen päässään välttävän näköinen kopio Indiana Jonesin kuuluisasta hatusta. ”Hyvää iltaa naiset ja herrat. Tervetuloa Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta -elokuvan kutsuvierasensi-iltaan.” Nainen esittelee itsensä ja kertoo valkokankaalla näkyvien kuvien olevan hänen itsensä räpsimiä. Hän oli ollut elokuvan virallisilla enskareilla Cannesissa ja kävikin pääpiirteittäin glamouria pursunneen tilaisuuden läpi. Nainen kertoo myös esityksen poikkeuksellisista turvajärjestelyistä. Salia seurataan infrapunakameralla ja kännyköiden käyttö on ehdottomasti kielletty. Teatterin sivuilla kiertelevät vartijat, joiden arsenaalista uupuivat vain Uzit. Selityksenä tälle oli se kuinka kyseessä on niin tuore suuren budjetin elokuva, että sen tarinaa ja tapahtumia halutaan suojella mahdollisimman tarkasti.

Nainen ojentaa puheenvuoron suomen oikeille Indana Joneseille, kahdelle miespuoleiselle arkeologille (joiden nimiä en kuolemaksenikaan muista, joten kutsutaan heitä vaikka nimillä Erkki ja Sepi) joita hän alkaa tenttaamaan varsin ennalta-arvattavilla kysymyksillä. ”No Erkki, miten Indiana Jones on vaikuttanut sinun uravalintaasi?” ”Milloin näitte elokuvat ensimmäistä kertaa?” ”Sepi, kuinka paljon seuraavaksi nähtävä elokuva poikkeaa todellisuudesta ja mitä piirteitä haluaisit nostaa siitä esiin?” Erkki ja Sepi vastailevat varsin kuivasti esitettyihin kysymyksiin paljastamatta juonesta liikoja ja toivottavatkin meille kymmenminuuttisen puheenvuoronsa jälkeen nautinnollista elokuvailtaa. Kuullaan lyhyet aploodit joihin en itse osallistu ja valot alkavat himmetä salissa. Ei noloja Libresse-mainoksia tai tulevien Rob Cohen elokuvien trailereita. Indiana Jones alkaa välittömästi.

Popparit on syöty, limu puoliksi juotu ja elokuva nähty. Valot syttyvät salissa. Ihmiset taputtavat ja jäävät vielä hetkeksi istumaan paikoilleen. Itse en jaksaisi jäädä fiilistelemään lopputekstimusiikkia elokuvasta, josta en todellakaan pitänyt. Onneksi pian ihmiset nousevat ja luikkivat salista pihalle. Ulkona välitön savuke ja summaan sen hetken tunnelmat. Lapsellinen, puuduttava, ylipitkä ja naurettava digisotku täynnä huonoa huumoria ja noloja hetkiä. Vaikka kyseessä onkin viihdettä isolla v-kirjaimella niin kauaksi ollaan vajottu ensimmäisestä Indy-elokuvasta. Toki asiaan voi nykypäivänä vaikuttaa se, että en ole enään samanikäinen kuin ensikertaa aikaisempia Indy-elokuvia katsoessa. Jotain samaakin toki on, mutta valitettavan vähän ja edellisten osien kustannuksella. Lasten- tai mielumminkin kokoperheen elokuvaksi Indiana Jones on poikkeuksellisen raadollinen ja täynnä epämääräistä turpaan mättämistä. Mutta niinhän ne ovat kaikki. Elokuvan loppu on noloimpia pitkään aikaan. Ei ihmekkään, että elokuvaa ja sen juonta on pidetty niin suuresti salassa.

Ensi-iltatilaisuus ei kuitenkaan päättynyt vielä tähän. Jatkojuhlat tarjoaa Schones Fraulein. Heti savukkeen poltettuani lähdemme kävelemään kohti Yrjönkadulla sijaitsevaa baaria. Jo pitkän matkan päästä huomaan, että baarin edustalla pyörii ihmisiä ja kadulle on levitetty punainen matto. Kova on ollut homma jäljitellä suuren maailman menoa. Vaikka koko idea tuntuu typerältä niin oli silti varsin oivaa astella pitkin mattoa portsarin eteen, joka ajoi baarin edustalla parveilevat ihmiset pois. ”Tämä on yksityistilaisuus. Lähtekää kälppimään.” Näytän miehelle kutsua ja hän toivottaa meidät lämpimästi tervetulleiksi. Sisällä meitä tulee ohjaamaan kaksi tarjoilijaa, jotka opastavat meidät toiseen kerrokseen. Sielä takit narikkaan ja sisälle. Alaovella saimme mukaan drinkkilippuja, joten edessä oli edullinen ilta.

Paikalle on saapunut kaikki paitsi tunnetut ihmiset. Tietysti. Koko ensi-illasta ja sinne saapuvista niin sanotuista julkimoista jäikin sellainen kuva, että he ovat saapuneen Sarasvuon tapaan juurikin lastensa kanssa katsomaan elokuvaa ja ovat sitten sen jälkeen lähteneet takaisin koteihinsa. Jatkojuhlien yllä lepäsi hämärän odottava tunnelma. Ihmiset ovat taatusti pettyneitä kun jatkoille ei saapunutkaan tunnettuja ihmisiä. Itse pääsalissa soi yllättäen Indiana Jonesin soundtrack ja suurelle kankaalle heijastettiin kaikki mahdolliset versiot uuden Indiana Jonesin trailerista. On geneeristä spottia ja pitkää traileria sekä kaikkea muuta näiden väliltä. Seinillä komeili asiaankuuluvat julisteet ja ihmetyin, ettei tarjottava ruoka ollut käärmettä, silmänmunakeittoa ja jälkiruoaksi jäädytettyä apinanaivoa. Pastasalaattia, sipulipiiraita ja lämmintä Koffia. Oikea matka makujen maailmaan. Jes.

Paikalle saapuu illan juontajina toimivat Duudsonit ja ihmisjoukosta alkaakin kuulumaan kovaäänisiä hehkutuksia; ”Hei tuolla on Duudsonit!”. Yli-innokkaat tarjoilijat ovat taukoamatta himoitsemassa lautastani jossa puoliksi pureskeltu sipulipiiras ja raa’alta maistuva pastaseikkailu olivat. Kerran minuutissa sain sanoa, että ruokani on vielä kesken. Tämä ei kuitenkaan estänyt sinnikkyyden rajoja uusiksi pistävää tätiä, joka yksinkertaisesti sanoi että: ”ota uusi lautanen niin vien vanhan pois.” Miksi? Mitä tapahtuu?

Show alkaa. Duudsonien Jukka ja Jarppi astelevat lavalle, jota emme ole näkemässä sillä kolmoskerroksen savuisa tupakkahuone vei voiton. Alkaa mieletön remakka kun pojat aloittavat shownsa. Siirrymme alakertaan jossa jokaikinen paikalla oleva ihminen yrittää nähdä mitä jätkät samoilevat lavalla. Suurta kuminauhaa päähän ja vastaavaa toisten telomista nähdään hetken ajan ja sitten pojat spiikkaavatkin lavalle illan bändin nimeltä Boogie Machine.

Vaikka kuinka monessa tilaisuudessa olleena ihmisenä pelkäsin, että kyseessä on joku säälittävä ylä-asteen kevätjuhlassa soittava teinipumppu, jossa kitarat pauhaavat kovaäänisesti eikä laulajan suoltamasta puurosta saa ketutkaan selvää. Onneksi lavalle astelee 60-lukulaisesti pukeutuneet herrat joista ensimmäinen menee koskettimiin, toinen kitaraan, kolmas jumalattoman kokoisen kontrabasson taakse ja viimeinen rumpuihin.

Boogie Machine aloittaa soittamaan ja koen samanlaisen positiivisen yllätyksen kuin John Cusack High Fidelityssä Jack Blackin bändin alkaessa soittamaan. Miehet jammailevat hienosti ja musiikki on harvinaisen toimivaa tavaraa. Bändi on todellakin nimensä ansainnut.

Siirymme lavan takana olevalle tiskille, jossa Duudsonit hengailevat tuoppien ääressä. Jukka morjestaa minulle ja siirryn vaimoni kanssa Jukan ja Jarpin seuraan. Kysyn Jukalta mitä he ovat tekemässä seuraavassa juonnossa ja hän vastaa: ”Heitellään toisiimme tikkoja ja murskataan tiiliä!”

Boogie Machine soittaa settiään tunnin verran ja sitten Duudsonit siirtyvät takaisin lavalle. Jarpin mahaan on maalattu tikkataulu ja jokainen tietää mitä siitä seuraa. Yleisö lähtee mukavasti jätkien touhuihin mukaan ja etäisenä alkanut tunnelma alkaa lämmetä. Keljuilua, telomista, laulamista ja yleisön villitsemistä edeltää vielä yleisökilpailu jossa kaksi nuorta kaveria hakkasivat tiiliä päähänsä. En tiedä miten tämä kaikki liittyy Indiana Jonesiin, mutta viihdyttävää se kyllä on.

Duudsonit spiikkaavat lavalle ruoskataituri Whipper Jonesin, joka tulee näyttävästi lavalle tismalleen samanlaisissa vaatteissa kuin itse Indy. Ruoska alkaa paukkumaan ja yleisö kohahtaa. Itse oletin näkeväni kivuliaan onnettomuuden ruoskan kanssa, mutta mies oli selvästikkin ammattilainen ja kaikki meni kivasti. Show sisälti myös teatraalisia hetkiä ja vaikka mies olikin etevä ruoskansa kanssa niin olisi kannattanut satsata myös muutama tovi näyttelijätunteihin.

Duudsonit palaavat viimeistä kertaa lavalle ja ilmottavat, että Boogie Machine tulee vielä soittamaan ja tämä tilaisuus on purkissa. Kello alkaa lähentelemään puolta yötä joten tuntuukin erittäin hyvältä hetkeltä lähteä harppomaan kotia kohti. Askel tuntui painavan sekä viettävän mystisesti oikealle ja päässä heitti aivan kuin olisin ollut Ruotsin-risteilyllä.

Vaikka koko tilaisuuden keskiössä lymyilevä kauan odotettu neljäs Indiana Jones -elokuva olikin suuren luokan pettymys niin tilaisuutena ensi-ilta ja sen jatkot olivat kokemisen arvoiset. Duudsonien Jarppi kysyi minulta että: ”mitä mieltä olit elokuvasta?”. Olin hetken hiljaa ja vastasin: ”Teidän show oli parempi”.

Matti Mikkonen

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.