elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Oli jotenkin luonnollista, että Bourne-elokuvien myötä käsikirjoituksillaan ainakin Hollywoodin tietoisuuteen noussut Tony Gilroy ohjasi esikoisekseen draaman ja thrillerin välimuodon, jossa lakimiesfirman asiakkaiden sotkuja oikova...

Oli jotenkin luonnollista, että Bourne-elokuvien myötä käsikirjoituksillaan ainakin Hollywoodin tietoisuuteen noussut Tony Gilroy ohjasi esikoisekseen draaman ja thrillerin välimuodon, jossa lakimiesfirman asiakkaiden sotkuja oikova Michael Clayton löytää sisimmästään oikeamielisemmän polun. Muotti olikin juuri niin sopiva, että asiasta innostui myös George Clooney kavereineen ja näiden tuoman kokemuksen kautta (elokuvan tuottajista löytyy mm. Steven Soderbergh, joka ohjasi toisen "lakimieselokuvan", Erin Brockovichin) alkoi tapahtua. Myöhemmin, peräti seitsemän Oscar-ehdokkuuden (mm. paras elokuva) ja Tilda Swintonin Oscar-voiton jälkeen, on syytä pysähtyä paikalleen pällistelemään, että minkäkaltainen elokuva Michael Clayton oikeastaan onkaan.

Michael Clayton voisi helposti olla elokuva, joka yhdistelee aiemmin ilmestyneitä lakimiesfirmoihin kietoutuneita sotkuja. Ja sitä se itse asiassa osin onkin, sillä Gilroy itse on ollut laatimassa Paholaisen asianajajan screenplayta, sekä Soderberg puolestaan ohjannut Erin Brockovichin. Kun näennäisiin esikuviin lasketaan vielä mukaan Michael Mannin ohjaama Insider, niin todellinen lottopotti alkaa ainakin paperilla olla kasassa. Näin ei kuitenkaan aivan 100-prosenttisesti ole, sillä Gilroyn elokuvasta puuttuu se viimeinen rypistys -tai oikeastaan sen puute-, joka tekee elokuvasta ikimuistettavan.

Vika ei ole tosin elokuvan näyttelijöissä, sillä elokuvan roolitus on mennyt viimeisen päälle nappiin. George Clooney tekee nimikkoroolissaan vahvan esityksen, jossa alakuloinen, omia ajatuksiansa ja miksei paheitaankin vastaan taisteleva mies käy jatkuvasti taistoon firmansa nimissä. Asiakkaitaan pahemmasta pulasta pelasteleva Michael Clayton ei väitä olevansa ihmeiden tekijä ja muutenkin koko paketti tuntuu heittävän volttia, kun vanha ystävä ja kollega Arthur päättää riisuutua oikeudessa. Clooney painaakin päätänsä alas kuin aidosti itsensä kanssa kamppaileva, yksinäinen, mies. Oman lapsen antamaa kirjaakaan ei tule luettua ja viimein matka Arthurin vanavedessä menee niin vaaralliseksi, että oma henkikultakin on vaarassa. Taistelu siitä, mikä on Michaelin mielestä oikein ja mikä väärin, on väliin jopa musertava: firman puolesta pitäisi tehdä jotain, mitä ei enää oikeastaan haluaisi, mutta toisaalta velat muualle pitävät miehen käynnissä. Clooneyn suoritus onkin niin vakuuttava, että sillä heltisi Oscar-ehdokkuus -eikä suotta.

Muut elokuvan näyttelijät ovat myös loistavia: Michaelin ystävää ja kollegaa näyttelevä Tom Wilkinson on oikeasti aivan käsittämättömässä vedossa. Työhönsä ilmiselvästi kyllästynyttä asianajajaa näyttelevä Wilkinson on täysin pitelemätön kone, josta katsoja ei voi enää tietää, että onko Wilkinsonin hahmo enää järjissään vai ei. Kyse ei kuitenkaan ole hulluudesta, vaan puhtaasti siitä, että Wilkinsonin hahmo on löytänyt ja aloittanut uuden elämän: lapsenomainen innostus värittää miehen puheet ja elämän uuteen kuosiin, jossa hyvän ja pahan symbolisella kuilulla ei enää tasapainoilla. Muissa sivurooleissa nähdään jälleen kerran mahtavasti onnistuva Tilda Swinton, sekä Sydney Pollack, jonka karismaattista olemusta olisi mukavaa seurata enemmänkin.

Vaikka Michael Claytonin näyttelijät ovat loistavassa vedossa ja tarinakin on suhteellisen toimiva, on silti elokuvan tunnelmassa pieni vamma. Ongelmakohdat tulevat elokuvan päähenkilöön samaistumisessa, eli toisin sanoen siinä, ettei katsoja pääse missään vaiheessa elokuvaan kunnolla sisälle. Tärkeitä ja miksei tunteeseenkin vetoavia asioita tapahtuu, mutta tunne ei välity mitenkään kotisohvalle asti. Clooneyn toimiessa lähes maanisesti ja muidenkin vouhottaessa oman agendansa perässä, jäävät tarkemmat motiivit hämärän peittoon. Päähenkilöihin ei tutustutakkaan tarpeeksi, vaan thrillerin vuoksi jännitysmomenttia nostetaan vaaran muotoon. Yhtäkkiä suhteellisen hyvästä ja onnistuneesta draamasta tehdäänkin puolittainen selviytymistaistelu, jossa metsän siimeksessä vaanivat kiiluvasilmäiset pedot. Elokuvan pehmeyskin muuttuu kovuudeksi ja samettisuus lattiamatoksi. Elokuva onkin välillä tarinansa ja tunnepuolensa kääntöpiiriltä aivan liian epätasainen viiden tähden rypistykseksi, mutta neljään tähteen hyvien roolisuoritusten ansiosta Michael Clayton nousee milloin vain.

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.