We Own The Night

Vuonna 2000 The Yards -elokuvalla pienen yleisön tietoisuuteen noussut James Gray on ohjannut uuden elokuvan. Yardsin lailla se on harmittavan vähälle huomiolle jäänyt rikoselokuva We Own The Night, jonka pääosissa nähdään myös Yardsissa vaikuttaneet Joaquin Phoenix sekä Mark Wahlberg.

We Own Te Night kertoo tarinan 1988 Brooklynistä, jossa Bobby Green (Phoenix) on venäläisten mafiosojen omistaman klubin isäntä. Venäjän säälimätön mafia tekee kaikinlaisiin rikoksiin liittyvää bisnestä poliiseista välittämättä ja nauravatkin heidän yrityksille saada päätekijät kaltereiden taakse.

Bobby Greenin isä Albert Grusinsky (Robert Duvall) ja veli Joseph (Mark Wahlberg) ovat molemmat poliiseja ja ovatkin sopivasti päättäneet lopettaa Venäjän mafian huumetoiminnan New Yorkissa. Bobby on menettänyt lähisukulaisensa helpon ja kevyen elämän myllerryksessä eikä Albertin tai Josephin yritykset auttaa häntä johda muuhun kuin perheriitaan. Kaikki kuitenkin muuttuu kun Bobbyn pomot päättävät teloittaa ratsioita johtavat poliisit ja Joseph haavoittuu vakavasti.

Elokuvaa seuratessa panee helposti merkille esimerkillisen hahmojenkehityksen, joka hakee vertaistaan. Päähahmokolmikon suhtautuminen toinen toisiinsa heittää juonenkäänteissä villiä kuperkeikkaa ja vielä täysin uskottavalla tavalla. Herrat Phoenix, Wahlberg ja Duvall tekevät hienoa työtä isänä ja poikina joiden välejä rikkoo ja paikkaa erinäiset väkivaltaiset yhteenotot rikollismafian kanssa. Erityisesti Joaquin Phoenixin verraton suoritus Bobby Greeninä kuuluu miehen parhaimpiin.

Elokuvan tarina on helposti lähestyttävää rikosdraamailua ilman epäuskottavaa mässäilyä eikä oikeastaan kärsi kuin rikollishahmojen pienoisesta yksiulotteisuudesta ja tarinan osittaisesta massiivisuudesta elokuvan kestoon suhteutettuna. Elokuva ei kärsi alimitasta, mutta hitusen pidempänä ja ilmavampana kokonaisuus toimisi paremmin.

Kuten jo The Yardsissa huomattiin, James Gray tykkää tummista sävyistä, suurista varjoista ja pehmeästä valosta. We Own The Nightin tyyli jatkaa tällä todella kunnioitettavalla tiellä eikä kuvallisesta kerronnasta löydy pahaa sanottavaa. Kaatosateessa tapahtuva sinisävyinen takaa-ajokohtaus on nykyelokuvan teknisen osaamisen taidonnäyte, jolle en tähän hätään löydä vastinetta. Enkä ehkä haluakkaan löytää.

We Own The Night ei yritä olla maailman paras elokuva vaan keskitasoa parempi rikosdraama, josta ei tarvitse kaivaa mullistavaa sanomaa tai merkitystä. Se onnistuu tavoitteessaan hienosti ja tarjoaa kahden tunnin keston ajan todella paljon hienoja hetkiä.