elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Hieman ennen kuin Lance Henriksen ajautui tekemään Millennium-sarjaa, hän näytteli B- ja C-luokan elokuvissa, kuten vuonna 1995 valmistuneessa Tappajamutantissa (The Outpost, Mind Ripper (alkuperäisestä...

Hieman ennen kuin Lance Henriksen ajautui tekemään Millennium-sarjaa, hän näytteli B- ja C-luokan elokuvissa, kuten vuonna 1995 valmistuneessa Tappajamutantissa (The Outpost, Mind Ripper (alkuperäisestä nimestä on liikkeellä näemmä monta versiota)), joka kertoo tutun tarinan eristäytyneistä tiedemiehistä, joiden koe, erittäin mielenkiintoisesti nimetty "Thor", menee pikkaisen pieleen. Tällä kertaa koe menee jopa niin pieleen, että koehenkilö haluaa syödä tiedemiesten aivot, josta seuraa hulvattoman tylsä ja mitäänsanomaton hippa puolipimeiden käytävien keskellä. Käsittämätöntä tälläisessä scifi-turauksessa sitten onkin se, että mitä Giovanni Ribisi tekee tälläisessä elokuvassa, jossa Claire Stansfieldin mukanaolo (Gladiator Cop) lienee jo elokuvan paskuuden takia lähes itseisarvo.

Elokuvan näyttelijät ovat muutenkin lähes niin kuutamolla, kuin näyttelijä nyt voi ylipäätään elokuvassa olla. Lance Henriksen jatkaa erittäin mitäänsanomattomia roolejaan ollen elokuvassa vinha sekoitus "Frank Blackia" ja jotain mystistä tiedemiestä, jonka manööverit vaikuttavat miltei siltä, ettei Henriksen edes viitsi näytellä. Stansfieldiä, joka on kuin köyhän miehen Jolie, puolestaan ihmetellään sekä suihkussa että pimeillä käytävillä, jossa näyttelijätär juoksee pyssy kädessä. Tyypillinen ja mitäänsanomaton rooli on jäänyt myös Ribisille, sillä mies näyttelee elokuvassa isäänsä (Henriksen) vastaan kapinoivaa poikaa, joka näemmä kuuntelee musiikkia liikaa korvalapuilla. Muita näyttelijöitä elokuvasta on todella vaikeaa edes löytää, ellei sitten Thoria näyttelevää ja hassusti kiljuvaa Dan Blomia lasketa mukaan.

Tappajamutantti on erittäin huono scifi- kuin myös muukin elokuva. Elokuvan ohjanneella Joe Gaytonilla on kyllä selvästi ollut visio siitä, miltä homman pitäisi näyttää, mutta Jonathan Cravenin (käsikirjoittanut myös fiaskon nimeltä Hills have eyes 2) käsikirjoitus on näemmä lorotellut kintuille jo vuonna 1995. Myös toteutus ontuu pahasti, sillä usein tunnelman luojaksi oikein valittu musiikki loistaa poissaolollaan. Tilalle on tuotu lähes absurdi ympäristö, missä tiedemiehet tekevät selkeästi epäeettisiä kokeitaan vanhassa atomisuojassa, jossa sähkötkään eivät pelaa. Onneksi elokuvan tietokoneissa on jännitesuojat, sillä elokuvassa käytetyt matolaatikot näyttävät toimivan mainiosti sähkökatkoksista huolimatta.

Tappajamutantti on kuin klassinen esimerkki siitä, millaisia tusinaelokuvia 1990-luvun puolivälissä tehtiin. Toisin sanoen se ei ole kertakaikkiaan mistään kotoisin ja katsojalle puolitoistatuntinen tarjoaakin haukottelemista, kliseitä ja typeriä juonenkäänteitä. Siinä vaiheessa kun Blom repii itseltään korvatkin irti ja huutaa kuin Michael Jackson, niin katsoja alkaa toivotella itselleen jo hyviä öitä. Tälläistä megakuraa kun ei miltei pysty loppuun saakka katsomaan… Ja mikä parasta: elokuva vielä petaa mahdollista jatko-osaa tälläiselle pilailulle, jossa peli olisi pitänyt viheltää poikki jo tuotantovaiheessa.

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.