The Condemned

WWE iskee jälleen. Tällä kertaa vuoroaan valkokankaalla yrittää ehkäpä showpainin karismaattisin ja mielenkiintoisin hahmo, “Stone Cold” Steve Austin. Alkuasetelmat eivät kuitenkaan lupaa hyvää, sillä elokuvaa ohjaamaan on otettu lähes tuntematon Scott Wiper, joka ei ole urallaan tehnyt mitään merkittävää ja muut näyttelijät ovat lähinnä B- ja jopa C-luokan tähtiä. Ainoa tunnistettava nimi on Vinnie Jones, mutta ei siis todellakaan missään positiivisessa mielessä. Kun soppaan heitetään vielä hyvinkin tutulta tuntuva juoni, niin ainakaan se ei helpota tämän pätkän tulevaisuuden näkymiä. Senpä takia on kerrankin ilo huomata ennakkokäsitykset vääriksi, sillä The Condemned nousee kuin nouseekin Hollywoodin keskinkertaisen kalkkunatuotannon yläpuolelle olemalla erittäin toimiva toimintapamaus.

Elokuvan juoni ottaa hyvinkin paljon vaikutteita sellaisista teoksista kuin Battle Royale, No Escape ja Survivors, mutta tämä ei oikeastaan haittaa, sillä tämä sekoittaa kaikkia edellä mainittuja teoksia toisiinsa hyvinkin onnistuneesti tuoden myös soppaan jotain uutta. Elokuvan eräänlaisessa epilogissa esitellään erinäköisiä kuolemaantuomittuja vankeja ympäri maapalloa ja sitä kuinka hämärän oloinen porukka “ostaa” näitä herroja itselleen. Vangit itse eivät tiedä hevonhirnua siitä, mihin he ovat joutumassa. Sitten selviää, että eräs netti-tv:llä rikastunut tosi-tv-nörtti on päättänyt tehdä “todellista” tosi-tv:tä heittämällä nämä kuolemaantuomitut (Condemned) saarelle, joka on täynnä webbikameroita. Mielenkiintoiseksi tästä saari-tripistä tekee se, että kymmenestä vangista vain yksi voi selvitä hengissä eli vankien on tapettava toisensa tai tulla tapetuksi. Mausteena tässä sopassa toimii “kilpailijoiden” nilkkaan asetettava pommi, joka tietenkin räjähtää sitä peukaloidessa tai ottaessa sokan pois. Tämä kaikki tietenkin lähetetään livenä internettiin. Jos joku ihmettelee sitä, että miten tämänkaltainen toiminta voidaan sallia, niin ei hätää, sillä kuvaus tapahtuu yhdessä Indonesian tuhansista saarista minne viranomaiset eivät tietenkään löydä.

Täytyy sanoa, että nämä kuolemaantuomitut vangit ovat kyllä aikamoisia karikatyyrejä, mutta toisaalta tämän voi hyväksyä, sillä onhan heidät tarkoituksella oikein valittu näihin pippaloihin. Mielenkiintoa herättää myös se, että joukossa on pari naista, joista toinen on sulhasensa kanssa tällä retkellä ja se vasta mielenkiintoista onkin. Jo elokuvan alussa katsoja voi arvata ketkä kaksi tähteä tulevat käymään viimeisen taistelun selviytymisestä saarella, mutta oikeastaan se ei haittaa, koska tässä matka tulee olemaan mielenkiintoisempi kuin itse päämäärä. Täytyy nostaa myös hattua käsikirjottajille muutamasta todella yllättävästä käänteestä.

Vankien etenemistä ja tekemisiä ohjaillaan aina haluttuun suuntaan pudottamalla “avustuspaketteja” sinne tänne saarta. Tämä onkin ainoa asia, joka todella särähtää silmään hirveänä Battle Royal-kopiona. Muuten vangit tekevät hyvinkin odotettuja parivaljakoita selviytyäkseen paremmin loppuun, mutta kuten arvata saattaa, yhdeksän kuolee ja yksi selviää, eli luottamus “partneriin” ei ole järin suuri.

Yllättävää on myös huomata, että vaikka Steve Austin on elokuvan päätähti, hänen ruutuaikansa on itseasiassa hyvin pientä. Vasta lopussa kun porukka on sopivasti harventunut, Austin päästetään irti ja voi pojat tässä miehessä on munaa enemmän kuin kaikissa edellisissä WWE-tähdissä yhteensä. Austinin näyttelemässä Conradissa löytyy myös uusia puolia elokuvan edetessä ja vaikka hänen menneisyytensä ei varsinaisesti yllätä, se ei myöskään haittaa, sillä täytyyhän sankarilla jotain erikoistaitoja olla, että selviää tästä leikistä hengissä. Vinnie Jones vetää ehkäpä leffahistorian ärsyttävimmän “pahiksen” roolin, mutta jollain tapaa se sopii hänen ylimieliseen olemukseensa. Muut näyttelijät ovat lähinnä statisteja. Elokuva herättää myös tärkeitä kysymyksiä: kuinka pitkälle olemme valmiita menemään näiden reality-ohjelmien kanssa, sillä tälläkin ohjelmalla on elokuvassa yli 40 miljoonaa katsojaa.

Sen enempää yhteiskunnallista kritiikkia elokuva ei esitäkkään, sillä Condemned on kuitenkin pohjimmiltaan ihan vanhanaikaista kunnon toimintaa niin hyvässä kuin huonossa mielessä. Austinin artikulointi on kyllä vähäistä, mutta niin oli Arskankin silloin 80-luvulla, joten mitä sitä suotta turhaa potaskaa jauhaa pitkin elokuvaa. On myös vakuuttavaa, kun näyttelijä itse tekee stunttinsa. Tämä seikka näissä WWE-tähdissä aina lämmittää vanhaa action-fania, kun näyttelijät pistävät itsensä likoon ihan kunnolla. Conradin tappelut meinaan tuntuvat kotisohvalle asti. Eikä hän myöskään ole mikään kuolematon/haavoittumaton sankari, vaan lähinnä John McClanea muistuttava antisankari, joka myös ottaa osumaa siinä missä antaa. Eli kaiken kaikkiaan Austin tekee loistavaa jälkeä tässä uusimmassa WWE-tuotannossa ja ei voi kuin ihailla miehen luontaista äijämäistä karismaa, joka varmasti puree kaikkiin toimitaelokuvien ystäviin. Toisin kuin Cena, Austin osaa oikeastaan jopa näytellä, vaikken usko Austinin sopivan mihinkään draamaan. Mutta jos saisin valita katsonko The Rockia, Cenaa vai Austinia, niin “Stone Cold” vie kyllä näitä muita 100-0.