elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

"En ymmärrä näitä ihmisiä tai tätä maata enää." Sheriffi Ed Tom Bell tähyää horisonttiin väsyneillä silmillään. Hänen ihonsa on hiekkapaperia ja uurteet hänen kasvoillaan...

"En ymmärrä näitä ihmisiä tai tätä maata enää."

Sheriffi Ed Tom Bell tähyää horisonttiin väsyneillä silmillään. Hänen ihonsa on hiekkapaperia ja uurteet hänen kasvoillaan kanjoneita. Hänen edessään on verilöyly ja jalanjälkiä, jotka johtavat toiseen. Samaan aikaan Llewelyn Moss juoksee henkensä edestä piinaavan kuumassa Teksasissa. Hänen kannoillaan seuraa meksikaano Anton Chigurh – ja kohtalo itse.

Coenin veljesten ja kirjailija Cormac McCarthyn visiossa Teksas on todellakin menetetty maa, eikä paikka vanhoille miehille jotka muistelevat kaihoisasti aikaa jolloin asetta ei edes tarvinnut kantaa mukanaan. Erämaa on karu, autio ja kuollut. Kaikki, jotka sitä tallaavat, ovat vain matkalla kohti väistämätöntä. Menetetty maa ei ole western, vaikka se sen genren raja-aitoja hipaiseekin. Se ei myöskään ole musta komedia, vaikka tarjoaakin enemmän kuin tarpeeksi veljesten synkkää huumorintajua. Se on tarina periksiantamattomuudesta, muutoksesta ja kohtalon voimasta, joka kysyy: ovatko ihmiset vain nappuloita pelissä, jota eivät itsekään tiedosta, vai tekevätkö jokaiset pienetkin eleet ja päätökset suuria muutoksia tulevaisuuteen?

Fargo on visuaalisesti elokuvan kaukainen sukulainen. Kylmässä kaupungissa valkoinen väri tahriintui verestä, ja punainen vallitsi valkoisen kanssa harmoniassa. Keltaisen hiekan sekaan virtaava veri muuttaa maailman ruskean ja mustan sävyihin. Kuvaaja Richard Deakins tallentaa kaiken etäisesti, mutta kauniisti. Musiikkia ei ole; erämaan tuuli, kojoottien ulvonta ja aseiden jyrinä ovat ainoat sonaatit Coenien maailmassa.

Llewelyn on Coeneille tyypillinen päähenkilö. Hän ei ole sankari, selkeä voittaja, tai edes erityisen hyvä ihminen. Hän on tavallinen mies, jonka eteen ajautuu kaikkea muuta kuin tavanomainen tilaisuus. Josh Brolin tulkitsee normaaliudesta repäistyä, hiljaista ja haavoittunutta miestä hienosti. Niin henkistä ja fyysistä kipua kokeva Moss on etäisyydestään huolimatta kiehtova henkilö, jolle hänen puutteistaan huolimatta, tai ehkä juuri niiden ansiosta, toivoo onnellista loppua.

Tommy Lee Jonesin esittämä Tom Bell seuraa Mossia aina askeleen jäljessä. Bell ei tiedä enää kuka on tai mihin on kykenevä. Hän tiedostaa vajavaisuutensa ja pelkonsa liiaksikin, ja pelkää sitä mikä hänestä ja maailmasta on tullut. Vaikka tarina seuraakin pitkälti Mossin koettelemuksia on Bellin hahmo tarinan todellinen selkäranka. Tommy Lee Jones on luonut uransa lainvalvojien erilaisista esityksistään, mutta vasta viime vuosina hän tuntuu löytäneen paikan jossa on kotonaan. Kuten Jonesin aikaisemmassa elokuvassa, Melquiades Estradan kolme hautajaista, hänen roolinsa oman elämänsä ja maailman tarkkailijana on napakymppi.

Kaikki kalpenevat Chigurhin rinnalla. Kuin piru itse, tai jopa kohtalo ihmismuodossa, Chigurh marssii eteenpäin tyynesti tuho silmissään. Hän on luonnonvoima, joka ei armahda eikä kaihda keinoja saavuttaa päämääränsä. Pirullista ja metodiltaan sairaalloisen loogista tapaansa noudattava Chigurh on pelottava. Jokainen kohtaus, jossa Chigurh esiintyy, ajaa hapen kehosta ja huoneesta, ja korvaa ne pelolla. Maantien varrella sijaitsevalla bensa-asemalla käydään yksi hienoimpia ja ahdistavimpia henkisiä koetuksia sitten Uhrilampaiden. Coeneille ominainen symboliikka ja vertauskuvallisuus on tiedostettavasti esillä Chigurhin koko olemuksessa. Se onko Chigurhissa mitään inhmillisyyttä jäljellä jää katsojan tulkinnan varaan.

Menetetty maa rikkoo genrensä tarinankerronnan aitoja. Silti kokeilu ei tunnu teennäiseltä tai itseriittoiselta. Veljesten päätökset palvelevat tarinaa ja elokuvakokemusta. Erityisen upeaa on heidän rytmitys ja täysi ymmärrys siitä, miten he haluavat katsojan tarinan kokea. Yöllinen kohtaaminen hotellissa on piinaavan täydellistä katseltavaa.

Menetetyn maan kokeminen on elokuvan juhlaa. Mitä vähemmän siitä tietää etukäteen, sen parempi. Jokainen juonenkoukero, jokainen kohtaaminen ja dialogin ripauskin ovat aarteita, joita tulisi vaalia. Niiden liiallinen paljastaminen halventaa sitä kokemusta nähdä ne itse. Mies löytää erämaasta salkun rahaa ja tekee päätöksen, joka muuttaa kaiken. Sen enempää tietäminen olisi jo liikaa.

Menetetty maa on elokuva joka vaatii katsojaltaan paljon, mutta palkitsee tämän sitäkin suuremmin. Se ottaa riskejä, jotka voivat suututtaa ja hämmentää. Niiden riskien takana kuitenkin piilee rohkeus, joka antaa elokuvalle sen pysäyttämättömän energiansa. Jos on valmis antamaan veljesten tarkoituksille mahdollisuuden ja hetken aikaa miettiä, voi huomata Menetetyn maan olevan rikkaana tulvillaan neronleimauksia, ideoita ja teemoja, jotka puhuttavat vielä pitkään kohtalon saavutettua päähenkilöt.

Yhteenveto
Pohdiskelevan, hahmovetoisen, jännärin kohtalo on tulla olemaan alkaneen vuoden hienoimpia elokuvia.

Joonatan Itkonen Toimittaja

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.