Renny Harlin ja Cleaner

Sillä hetkellä kun Renny Harlin astuu huoneeseen, voi huomata hetkessä miten täydellisen erilaisista maailmoista hän ja alkuvuodesta haastattelemani ohjaaja Luc Besson tulevatkaan. Siinä missä Besson oli jatkuvasti hienovaraisesti erillään muista kriitikoista, kohteliaasti, mutta auttamatta etäisesti, vastaten kysymyksiinsä, Renny astelee huoneeseen hyväntuulisesti hymyillen, kättelee lähimpiä kriitikoita pöydässä ja istuu alas perisuomalaisesti morjestaen muita. Huoneessa vallinnut ilmapiiri ja paine hajoaa. Oli kyseessä sitten tietoisesti valittu maneeri tai imago, Renny automaattisesti on vakuuttanut meidät siitä, että hän on tavallinen jannu. Yksi meikäläisistä.

Olemme Helsingin Tennispalatsin sviitissä. Huone on yksinkertaiseen mustaan sisustettu korkeakattoinen tila, jota reunustavat korkeat lasi-ikkunat avautuvat kylmään ja koleaan Helsingin syksyn viimeisiin päiviin. Pitkän pöydän ympärille on kerääntynyt kourallinen erinäisiä haastattelijoita. Kaikki paikallislehdistä aina keltaiseen lehdistöön ovat paikalla. Aikaa meillä on tunti, aiheena Renny ja etenkin hänen uusin elokuvansa; Cleaner. Tilaisuus on kuitenkin kärsinyt takaiskun, eikä elokuvaa ole ehditty esittää vielä. Tarkoituksemme on keskustella teoksesta, jota emme vielä ole nähneet.

Myönnän, että minua jännittää. Vaikka tiettyjen tahojen keskuudessa vallitsee stigma siitä, että Renny Harlinin elokuvista pitäminen on jotain, mitä tulisi hävetä, en ole kertaakaan kokenut moista. En edes Kurkunleikkaajien saaren kanssa. Olen fani. Tämä ei tarkoita, ettenkö olisi pettynyt joihinkin hänen töihinsä vuosien varrella, päinvastoin. Mutta en ole kertaakaan antanut harha-askelten vähentää sitä tosiasiaa, että Harlin on lahjakas ohjaaja ja visuaalisesti asialleen omistautunut tekijä. Tilaisuuden järjestäjä Lasse Norres ilmoittaa aikamme alkaneeksi. Aikailematta nousevat kädet ilmaan pyytämään Harlinin huomiota. Tilaisuus alkaa pakollisilla kysymyksillä; milloin saavuit, kauan viivyt, mitä teet, vietätkö kiitospäivää. Renny vastaa hymyillen, mutta yksinkertaisesti ja nopeasti. Nämä ovat aiheita, jotka onneksi sivuutetaan olankohautuksella.

Pöydän päässä istuva toimittaja aloittaa vakavien kysymysten sarjan. Emme ole nähneet vielä Harlinin uusinta elokuvaa, jota jo kotimaisessa lehdistössä on kehuttu ns. comeback-elokuvaksi. Mikä tässä hyvin perinteisessä ja rauhallisessa elokuvassa vetosi Harliniin, mieheen, joka kuitenkin loi maineensa mennään-eikä-meinata toiminnalla?

“Tämä projekti oli tilaisuus, jota olin odottanut, voisi sanoa, melkein kymmenen vuotta urallani,” Harlin aloittaa, “että saisin tehdä jotain varttuneempaa ja vakavampaa, kuin esimerkiksi seikkailua tai trilleriä.”

“Periaatteessahan elokuva on murhamysteeri, mutta pohjimmiltaan se on draama. Siinä on aikuiset teemat, ja saatuani mukaan loistavat näyttelijät se tarjosi minulle haasteen päästä tekemään jotain mitä en ole aiemmin tehnyt.”

“Amerikassa, tai Hollywoodissa, sitä helposti lokeroituu tiettyyn genreen. Siitä tulee hetkessä se, että tuo tekee komedia, tuo actionia ja siitä on hyvin vaikea päästä siirtymään eri lajityyppeihin”, Harlin jatkaa. “Se vei minulta vuosia päästä tekemään tälläistä elokuvaa, mutta kokemus on ollut hyvin positiivinen. Toivon, että voin tulevaisuudessakin pomppia lajityypistä toiseen.”

Lajityyppien välinen hyppiminen herättää uteliaisuuteni. Harlinin uran keskittyessä erityisesti toimintaan ja kauhuun, ajatus paluusta Ford Fairlane-tyyliseen irrotteluun, tai jopa puhtaaseen perhedraamaan kuulostaa radikaalilta. Vaikka Harlinin aiempi tuotanto, Long Kiss Goodnight, jo hipaisi pintaa äiti-tytär-suhteellaan lähimpänä perhedraamaa. Onko ohjaajalla mielessä tulevaisuuden varalla oma perhe-elokuva?

“Vaikea sanoa,” Harlin naurahtaa, “Cleanerissä on jo ehdottomasti sitä perhedraamaa paljonkin. Minulla on kymmenvuotias poika ja toivon, että tulevaisuudessa ehkä sellaisenkin voin tehdä. Mutta tällä hetkellä muut projektit ovat etusijalla.”

Voiko siis olettaa, että juuri toive päästä kokeilemaan eri lajityyppejä, vaikutti päätökseen ohjata Cleaner ensikertalaisen käsikirjoittajan työn pohjalta?

“Kokemus oli tuore siinä mielessä, että toisin kuin käsikirjoitus, joka olisi tullut Hollywoodin markkinakoneistosta, joka tekee elokuvasta makkarapötköä, niin tämä oli erilainen ja uusi. Ja koska me emme ole seuranneet tätä perinteistä kaavaa ja loppuratkaisua, niin osa katsojista on jo vierastanut ratkaisua.”

Käsikirjoitus nostaa kissan pöydälle; Hollywoodissa riehuu kirjoittajien lakko, samanlainen jollaisen myötä Harlin itse pääsi uransa alkuun melkein 20 vuotta sitten. “Ironiahan on siinä, että ilman sitä lakkoa en olisi päässyt varmaan alkuun siten miten pääsin.” Harlin toteaa. “Yritin epätoivoisesti silloin saada paikkaa Nightmare on Elm Street-elokuvasta. Syy, miksi sillä hetkellä sain sen työn, oli se, että elokuvan määrätty julkaisuaika lähestyi, eikä projektilla ollut ohjaajaa tai käsikirjoittajaa lakon takia. Lopulta kuitenkin viidennellä kerralla käydessäni tuottajien luona esittelin piirtämäni painajaiskohtaukset, jotka tulisivat sitten elokuvaan. Tuottajat onneksi päättivät sitten antaa mahdollisuuden tälläiselle suomalaiselle juntille, joka tulee toimistoon ilman kässäriä. Kirjoitimme sitten aina aamuisin iltapäivän kohtaukset ja iltaisin seuraavan aamun kohtaukset. Onneksi sitten elokuvasta tuli suuri menestys ja pääsin siten eteenpäin urallani.”

Cleanerissä esiintyy pienessä osassa täällä kotimaassa kiitosta kerännyt Peter Franzén. Jopa erittäin lyhyt aika elokuvassa on herättänyt lehdistön mielikuvituksen, joten kysymys kuuluukin: Tuleeko Peter olemaan enemmän esillä Harlinin tulevissa elokuvissa? “Ehkä tulevaisuudessa. Mutta mitään varmaa ei ole. Ainoa näyttelijä, jolle näytän ihan ensimmäisenä kaikki käsikirjoitukset ja potentiaaliset roolit tulevista projekteista on Sam (Jackson). Meillä on siitä epävirallinen sopimus keskenään. Mutta Peterin kanssa oli hieno työskennellä ja hän on saanut jo näkyvyyttä tuon pienen roolin ansiosta.” Kysymys Harlinin luottonäyttelijöistä nostaa esiin myös Harlinin uran alussa vaikuttaneen Sylvester Stallonen.

“En usko, että Stallonen kanssa tekisimme enää yhteistyötä uudelleen. Hän (Stallone) tekee nyt omaa juttuansa, ja näköjään haluaa olla enemmänkin oman onnensa seppä. Joten luulenpa, että meidän yhteinen työ, ainakin elokuvien parissa, on lopussa.”

Cleaneristä nähty traileri on visuaalisesti erittäin perinteinen, jopa pelkistetty, suurimmalta osin. Samaan aikaan Harlinin kuvausalueen naapurissa kuvattiin täydellistä vastakohtaa Cleanerille; nopeatempoista käsivarakuvausta Stephen Kingin tarinasta The Mist. Pystyisikö hyvin tyylitellyistä elokuvista tuttu Harlin näkemään itsensä digitaalisen kuvauksen parissa työskentelemässä?

“Olen ainakin vielä, ja aina kun uutta ja hienoa ollaan änkemässä tietoisuuteen, skeptinen sen suhteen. Digitaalinen kuvaus ei ole vielä voittanut minua puolelleen, ja tuntuukin siltä, että pitäydyn filmissä. Filmille kuvaamisessa on salaperäisyyttä, joka pysyy vain sinun ja kuvaajan välisenä aina elokuvan julkaisuun asti. Digitaalisen teknogolian avulla kuvanhan voi katsoa heti oton jälkeen kuvauspaikalla, mikä, ainakin minusta, vie huomion näyttelijältä ja jopa ohjaajalta lopputuloksesta. Sitä tulee sokeaksi työlleen, jos jokaisen otoksen jälkeen analysoi ja muokkaa sitä.”

Entä näkeekö Harlin kehittyneensä, tai pikemminkin muuttuneensa, ohjaajana vuosien mittaan?

“Jokainen elokuva on ollut minulle uusi kokemus. Sitä tulee aina vaan lähestyä tuoreelta näkökulmalta ja virkeänä. Tietenkin sitä aina oppii uusia tapoja käsitellä kameraa tai näyttelijöitä, mutta perusteet pysyvät samalla. Verrattuna urani alkuaikoihin, jolloin olin jatkuvasti reunalla ja melkein itsemurhan partaalla stressistä ja paineesta, niin nykyään sitä osaa jo lähestyä rauhallisemmin ja välttää niitä sudenkuoppia joita prosessi työ mukanaan. Itsevarmuus lisääntyy, ja tietää, että teknisesti hallitsee ja osaa ainakin sen puolen vahvasti. Tietenkään asioita kuten käsikirjoitusta tai näyttelijöitä ei aina voi etukäteen ennakoida, mutta siihen on pakko vaan lähestyä rohkeasti.”

Harlin myös tunnetusti kieltäytyi ohjaamasta James Bondin Goldeneye-tarinan, sekä 90-luvun jättihitin, Speedin.

“Tietenkin sitä miettii niitä eri tapoja, mihin ura olisi voinut mennä jos nämä elokuvat olisi tehnyt. Mutta siinä on pakko muistuttaa itseään kuuluisasta sanonnasta Hollywoodissa; ‘kukaan ei tiedä mistään mitään’. Ehkä ne elokuvat olisivat tarjonneet erilaisen nykyhetken, mutta sitä on turhaa jäädä vellomaan asioissa. Kun katsoo omaa uraa jälkeenpäin, niin voi aina huomata, että on tehnyt hyviä ja huonoja päätöksiä. Pitää vain toivoa, että hyviä on enemmän.”

Tässä vaiheessa haastattelu ilmoitetaan päättyneeksi. Vihkossani on vielä pitkä lista kysymyksiä joita esittää. Toimittajat keräävät nopeasti tavaransa ja ryntäävät valokuvaajiensa kanssa ohjaajan perään. Omaa valokuvaajaa, saatika kameraa, ei minulla ole. Mutta jotain on vielä tehtävä.

Yksi tapahtuman järjestäjistä, Sari, seuraa etäältä kuvauksia. Kiitän häntä tilaisuudesta, sekä edellisestä tapahtumasta 2007 alkuvuodesta, jolloin hän ja Lasse Norres järjestivät Luc Bessonin vierailun. Lopulta kuitenkin kaivan laukustani esiin syyn jäädä paikalle. “Tiedän, että tämä ei ehkä ole se elokuva, jota Renny tahtoisi välttämättä muistella”, totean. Saan kuitenkin vihreää valoa yrittää. Seuraamme hetken aikaa valokuvauksia. Uteliaat reportterit jatkavat epävirallisia haastattelujaan salamavalojen välkkyessä.

Lopulta kaikki ovat poistuneet, ja sviitti on taas hiljainen, lukuunottamatta Lassen ja Rennyn yhteistä naurua. Lähestyn Sarin perässä hyväntuulista ohjaajaa. Rennyn eteen on pinottu läjä Cleaner julisteita, joita hän signeeraa. Yksi menee Tennispalatsille, toinen maahantuojille, muutama lehti saa omansa. Lopulta Renny huomaa, että yksi ei kuulu joukkoon. “Tässä olisi sulla yksi fani”, Sari toteaa. Lyhyen hetken Renny vaikuttaa varaukselliselta. Vakuutan, että toimittaja minussa on jätetty pois nyt. Kättelemme ja kerron itsestäni. Lopulta ojennan hänelle nimikirjoitusta vailla olevan esineen: Kurkunleikkaajien saaren dvd:n. “Pidät tästä?” Renny kysyy, ehkä hieman ihmeissään ja epäluuloisena. Vastaan, että hyvin paljon. Se on totuus. Renny hymyilee, ja nauraa, että se on aina hyvä asia. Juttelemme lyhyen hetken ennen kuin seuraavat toimittajat alkavat saapua omaa tilaisuuttaan varten. Kättelemme vielä ja kiitän häntä hyvästä haastattelusta.

Rennyn tapaaminen oli virkistävä ja hieno hetki monin eri tavoin. Se ensinnäkin vahvisti käsitystäni lahjakkaasta ohjaajasta, joka tietää pelin hengen ja selkeästi on ajan tasalla urallaan. Harlinin suorapuheisuus oli virkistävää ja toivon, että tulevaisuudessa näemme häneltä vielä monta hyvää elokuvaa.