elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Kun Cleaner sai ensi-iltansa vuoden 2007 lopulla, osa kotimaisesta lehdistöstä ehti jo julistaa elokuvan Renny Harlinin comeback-työksi. Elokuvaksi, jolla mies nousisi takaisin Hollywoodin A-luokkaan. Tämä ei...

Kun Cleaner sai ensi-iltansa vuoden 2007 lopulla, osa kotimaisesta lehdistöstä ehti jo julistaa elokuvan Renny Harlinin comeback-työksi. Elokuvaksi, jolla mies nousisi takaisin Hollywoodin A-luokkaan.

Tämä ei ole se elokuva.

Mutta se ei tarkoita, että se olisi huono elokuva. Päinvastoin. Cleaner on kaikin tavoin viihdyttävä ja hyvin tehty jännäri,  jonka suurin kompastuskivi on ensikertalaisen Matthew Aldrichin käsikirjoitus, joka ei yksinkertaisesti kanna loppuun saakka. Samuel L. Jacksonin esittämä Tom Carver on entinen poliisi, joka on vuosia aiemmin siirtynyt pois virastaan ja perustanut oman firmansa. Siivoustyön, joka erikoistuu kotonaan kuolleiden jälkien siivoamiseen. Tavallisen keikan kääntyessä päälaelleen, Tom huomaa siivonneensa asunnosta murhan jäljet ennen kuin poliisi edes sai ilmoitusta tapahtuneesta.  Murhamysteeri leviää ja pian Tom joutuu pyytämään apua entiseltä ystävältään Eddie Lorenzolta.

Epätyypillisen rauhallinen elokuva ei heti muistuta Rennyn aikaisempia töitä. Kameratyö on hillittyä, väripaletti harmaa ja suurin osa toiminnasta on hahmojen sisäistä konfliktia. Kokonaisuus kuitenkin toimii; kiitos Samuel L. Jacksonin ja Ed Harrisin vankkojen roolisuoritusten. Sivuosiin palkatut Eva Mendes ja Keke Palmer sen sijaan ovat ihan väärässä elokuvassa. Erityisesti nuori Palmer ei todellakaan onnistu tuomaan hahmoonsa vaadittavaa traagisuutta tai haavoittuvaisuutta. Lopputulos kärsii kun iso osa elokuvasta keskittyy puhtaasti Jacksonin ja Palmerin väliseen suhteeseen. Teknisesti elokuva on hieno. Harlin paneutuu urakalla rikospaikkojen siivoamisen yksityiskohtiin, jonka ansiosta lopputulos on yhtäaikaa karmiva sekä kiehtova. Elokuva onkin parhaimmillaan seuratessa henkisesti sulkeutuneen Tomin systemaattista siivoamista. Työtä, jota hän kutsuu menneiden puhdistamiseksi.

Film Noir-sävytteinen jännäri on pituudeltaan juuri sopiva. Vaikka ensimmäinen puolisko elokuvaa on selkeästi  vahvempi kuin jälkimmäinen, kokonaisuus jää plussan puolelle. Vaikkakin elokuvan kaksi kiinnostavinta näyttelijää (Harris ja Jackson) saavat vain lyhyitä, mutta sitäkin nautittavimpia, hetkiä peilata roolisuorituksiaan toisistaan. Elokuvan nimen huomioonottaen loppu on kuitenkin hutaistu ja sotkuinen, eikä tarjoa kellekään kunnollista  mahdollisuutta saattaa omaa tarinaansa päätökseen. Mikä on harmi, sillä pienellä hienoviilauksella tässä olisi ollut ehkä aineksia siihen ns. comebackiin, jota hehkutettiin. Nyt se on vain pikkunätti jännäri, joka kuitenkin viihdyttää ja tekee  tehtävänsä rutiinilla. Eikä se välttämättä ole kuitenkaan paha asia.

3

Poiminta

Genret: jännitys
Kesto: 90 min
Ohjaaja: Renny Harlin
Pääosissa: Samuel L. Jackson,Ed Harris,Keke Palmer,Eva Mendes,Luis Guzman
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2007

Sending
User Review
0 (0 votes)

Joonatan Itkonen Toimittaja

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments