Cassandra´s Dream

Uskoni nykyelokuvaan on ollut kärsimässä hidasta tuskallista kuolemaa. Kerta toisensa jälkeen olen poistunut elokuvateatterista syvästi pettyneenä juuri näkemääni paljon hehkutettuun uutuuselokuvaan. Ainoa lääke ylikaupallisuuden kourissa taistelevan elokuva-alan hedelmiä kuluttavalle katsojalle on ollut joko vanhoihin klassikoihin palaaminen tai toivon antaminen viimeisille elossaoleville nykyelokuvan maestroille.

Enemmän kuin useasti palkittu elokuvanero Woody Allen aloitti uransa stand-up koomikkona ja käsikirjoittajana kunnes pääsi ohjaamaan omia hykerryttäviä tekstejään. Allen huvitti ja liikutti katsojia sekä kriitikoita upeilla ensamble-elokuvillaan ja usein itse esittämillään neuroottisilla hahmoilla. Elokuvat kuten Annie Hall (1977), Manhattan (1979) ja Hannah and Her Sisters (1986) puhuvat Allenin puolesta enemmän kuin tuhannet sanat.

Tämän vuosituhannen puolella eivät Allenin elokuvat ole nostattaneet kuin hiukkasen siitä ennakkohypestä, joka vielä vaikkapa 90-luvun puolivälissä oli hänen teoksilleen ominaista. Vaikka Allenille onkin kertynyt mojovasti kilometrejä ei hänen tiivis työtahtinsa osoita minkäänlaista nuukahtamista. Allen on tehnyt 70-luvulta lähtien muutamaa poikkeusta lukuunottamatta elokuvan per vuosi. Vuosi 2007 ei lukeutunut niiden harvojen poikkeusten hiljaiseen joukkoon.

Allenin uusin, Cassandra’s Dream kertoo tarinan Etelä-Lontoolaisista veljeksistä Ianista (Ewan McGregor) ja Terrystä (Colin Farrell), joita painavat vakavat taloudelliset huolet. Ian tapaa Angelan (Hayley Atwell), unelmiensa naisen ja uskottelee hänelle olevansa klassikkoautoja harrastava finanssinero vaikka todellisuudessa hän työskentelee isänsä ravintolassa ja koettaa kerätä rahaa sijoittaakseen ystäviensä liian hyvältä kuulostavaan hotellibisnes-ideaan. Terry työskentelee automekaanikkona ja haluaa ostaa tyttöystävänsä Katen (Sally Hawkins) kanssa talon rauhalliselta alueelta, mutta talo maksaa liikaa eikä asiaa auta se, että Terry kärsii pahasta peliriippuvuudesta. Erään pokeripelin päätteeksi Terry jää mittaviin velkoihin, eikä Ianinkaan tilanne unelmiensa naisen kanssa vaikuta juuri yhtään sen helpommalta.

Ianin ja Terryn eno menestynyt eno Howard (Tom Wilkinson) saapuu Lontooseen ja tarjoaa veljeksille mahdollisuuden päästä veloistaan ja huolistaan murhaamalla Howardin mittavia bisneksiä uhkaavan miehen.

Heti alkumetreiltään lähtien katsoja tietää katselevansa Woody Allenin elokuvaa. Yksinkertaisen tyylikkäät ja nopeat alkutekstit musiikin soidessa taustalla ja sitten saa vapaasti uppoutua hienosti tehtyyn elokuvaan. Cassandra’s Dream alkaa vahvana draamaelokuvana, mutta muuntuu harvinaisen kitkattomasti uskottavaksi jännityselokuvaksi veljesten alkaessa toteuttamaan murhaa.

Kriitikot ja tietysti katsojatkin ovat väkisinkin rinnastaneet Cassandra’s Dreamin Allenin vuoden 2005 toimivaan murhatrilleriin Match Pointiin, joka ei tunnu järkevältä sillä kyseessä on saman tekijän kaksi täysin erilaista elokuvaa. Allenin siirtyminen USAn filmiteollisuudesta Englantiin on muuntanut miehen tyyliä ja tarinoita jännityksellisempään suuntaan, mutta tarinat sisältävät silti sitä samaa viehättävyyttä, jota huokuu myös hänen vanhemmista elokuvistaan. Cassandra’s Dream on saanut paljon negatiivista palautetta mukamas epäuskottavasta ja keinotekoisesta dialogistaan, mutta rohkenen olla asiasta täysin eri mieltä sillä minun korviini ja silmiini Cassandra’s Dream ei tunnu hetkeäkään falskilta tai sieluttomalta. Päinvastoin.

Allen on tuonut hienoon elokuvaansa viittauksia kreikkalaisesta mytologiasta ja käänteitä suoraan elämää suuremmista kreikkalaisista tragidioista. Ian ja Terry ovat henkeen ja vereen ilmiselviä veljeksiä joilla on molemmilla omat heikkoutensa. Ian on Terrya tasapainoisempi, viattomampi ja menestyvämpi, mutta heidän ongelma ja siihen tarjottu äärimmäinen ratkaisu ja sen heille kasaamat psykologiset paineet tuovat esiin veljesten todelliset piirteet. Ewan McGregor tuo ammattimaisella näyttelijäntyöllään Ianin hahmolle selvää tunnistettavuutta, mutta hän jää auttamatta Terryä elämänsä upeimmassa roolityössä tekevän Colin Farrellin varjoon. Molemmat herrat näyttelevät kyllä erittäin uskottavasti syyllisyyden riivaamia ja sen kanssa eläviä miehiä, mutta urallaan turhauttavaa seksisymbolin statusta saanut Colin Farrell on Cassandra’s Dreamissa huomattavan paljon McGregoria parempi. Täytyy toki muistaa roolien selkeät erot ja se kuinka paljon miesten yhteinen kemia tukee heidän yksilösuorituksiaan joista ei kummastakaan pysty sanomaan mitään pahaa.

Mikäli ei tiedä minkä tyylistä elokuvaa on menossa katsomaan ei Cassandra’s Dream välttämättä täytä kaikkia odotuksia. Jos katsoja luulee näkevänsä uuden Match Pointin, hän pettyy auttamatta. Cassandra’s Dream ei häpeile käyttää aikaa tarinansa kertomiseen vaikka sen saisikin summattua huomattavasti nopeammin. Ainoaa miinusta elokuvalle onkin elokuvan loppupuolella tapahtuva lievä jossittelun pitkittäminen missä olisi tarvittu hieman pikaisempaa kerrontaa. Muuten elokuvasta on vaikea sanoa mitään pahaa. Allen on osannut keventää elokuvan paikoittain raskasta tunnelmaa hienostuneella huumorilla, joka ei ole missään nimessä mitään alleviivattua amerikkalaista pelleilyä.

Vilmos Zsigmondin minimalistinen kuvaus ja Philip Glassin rauhallinen musiikki toimivat elokuvassa kaiken muun ohella todella hienosti. Pientä hämmennystä aiheutti se, että elokuvan ääniraita on vain musiikkinsa osalta stereona. Kaikki muut äänet tulevat katsojien korviin monona. Kritiikkiä muuten mainiolle katselukokemukselleni aiheuttaa ne pakolliset kulttuurin nuorisorikolliset, jotka eivät osanneet olla hiljaa elokuvateatterissa. Mikään ei ole niin raivostuttavaa kuin kuulla kesken elokuvan joltain onnettomalta takapenkin idiootilta niinkin kypsä kommentti kuin “vittu tää on tylsä paska!”.

Cassandra’s Dream on ehdottomasti vuoden 2007 toimivimpia elokuvia ja siitä huomaa, että sen taustalla on urallaan paljon hyviä elokuvia tehnyt elokuvamaestro nimeltä Woody Allen. Siinä nähdään myös Colin Farrellin hänen tähänastisen uran ehdottomasti paras roolisuoritus. Kuinka piristävää olikaan nähdä elokuva, joka on niin paljon enemmän kuin suuria filmitähtiä mitäänsanomattoman roskan keskellä esittelevä aivoton filmipainajainen, joita nykypäivänä nähdään valitettavan usein. Tämä on juuri sitä mitä riutuva uskoni nykyelokuvan voimaan tarvitsi sillä Cassandra’s Dream on tavattoman hieno elokuva.