elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Bond-franchise ja A.Broccoli oli "hieman" huonosti menestyneen edellisen "Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa"-elokuvan jälkeen suuren dilemman edessä. Miten pelastaa aallonpohjaan joutunut Bond-maailma? "Diamonds are forever"-elokuvalla...

Bond-franchise ja A.Broccoli oli "hieman" huonosti menestyneen edellisen "Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa"-elokuvan jälkeen suuren dilemman edessä. Miten pelastaa aallonpohjaan joutunut Bond-maailma? "Diamonds are forever"-elokuvalla oli siis paljon pelissä, ja se myös näkyi: "Cubby" ja 20th Century Fox eivät ottaneet minkäänlaista riskiä tämän elokuvan kohdalla ja ohjaajaksi palkattiin menestyksekäs Bond-ohjaaja Guy Hamilton ja elokuvakäsikirjoittajiksi valittiin itse Bond-kuha Richard Maibaum ja amerikkalainen TV-käsikirjoittaja Tom Mankiewicz. Mutta suurin tekijä menestyksekkääseen Bond-elokuvaan ontietenkin itse salaisen agentin näyttelijä.

Koska elokuvasta haluttiin aivan väkisin järjetön hitti, harkittiin Jamesin rooliin jopa amerikkalaista näyttelijää ja itse asiassa John Gavin oli jo valittu rooliin, kunnes tekijät tajusivat, ettei brittien salaisen palvelun agenttia voinut oikeasti näytellä ainakaan kukaan jenkki. Onneksi tuottajat ottivat järjen kauniiseen käteen ja saivat suostuteltua sen ainoan (ainakin joidenkin mielestä, minä mukaan lukien) oikean Bondin, Sean Conneryn, palaamaan vielä kerran Walther ppk:n varteen historian suurimpiin kuuluvalla sopimuksella (noin 1,25milj.dollaria). Kuin osoittaakseen, että hän ei ole historian ahnein näyttelijä, Connery lahjoitti palkkion itse perustamansa järjestön käytettäväksi pitääkseen skotlantilaiset taidelahjakkuudet Skotlannissa.

Kun hankalista alkujärjestelyistä ja sopimusasioista oli päästy, itse elokuvan tekeminen meni kuin itsekseen. Tällä kertaa tapahtumat sijoittuisivat Amerikkaan ja tarkemmin Las Vegasiin. Paikka siis todellakin valittiin siksi, että elokuva tulisi menestymään Yhdysvalloissa. Alun epilogissa nähdään kuinka 007 pieksee erinäisiä ihmisiä löytääkseen Blofeldin, tuon Spectren julman pääjehun, mutta katsojat kuulevat ainoastaan hänen äänensä ja kasvoja ei heti näytetä. Tosin saa olla kyllä aika kuuro, jotta ei tunnistaisi ehkäpä elokuvahistorian karismaattisimman mr. Conneryn ääntä. Vaikka Bond-elokuvissa ollaan hyvin tarkoin vältetty kaikenlaista juonellista jatkumoa, on Diamonds are foreverin alkukohtaus selkeää jatkoa edellisen elokuvan loppunäytökselle, jossa Blofeld tappaa Jamesin vaimon ja näin James on kostoretkellä Blofeldin päänmenoksi. James lopulta saa kuin saakin Blofeldin hengiltä, mutta siinä ei todellakaan ole vielä kaikki.

Loistavan tunnarin jälkeen James on jälleen MI6:den päätoimistolla, ja palaa "innolla" normaaliin päivärutiiniin, jos sellaista nyt salaisella agentilla voi olla. M antaa Bondille uuden tehtävän selvittää mihin Britannian hallitsemilta Afrikan timanttikaivoksilta häviävät kaikki timantit. Kun tarina hetkeksi siirtyy Afrikan aroille, saa katsoja nähdä ehkä omituisimmat rikolliset mitä näissä karkeloissa on ikinä nähty. Nimittäin Mr. Wint ja Mr. Kidd ovat ilmeisemmin Spectren listoilla murhaava homopariskunta, joka Afrikan savanneilla tekee selvää jälkeä timanttikauppiaista, kaapaten kaikki timantit ja toimittaen ne Hollannin kautta Yhdysvaltoihin.

Jamesin tehtävä onkin esittää erästä salakuljettajaa ja kohdata timanttisalakuljetuksen yhdyshenkilö Hollannissa, sekä selvittää mihin ihmeeseen kaikki timantit katoavat ja kuinka. James tapaakin Hollannissa salakuljettajan nimeltä Tiffany Case, jota erittäin kaunis ja teräväsanainen Jill St. John näyttelee. Vielä 70-luvullakin lähes kaikki Jamesin kohtaamat naiset kuvattiin yleensä hieman yksinkertaisiksi ja lähes aina he ihastuivat tuohon komearaamiseen salaiseen agenttiin tavalla tai toisella. Tässä elokuvassa ei tehdä poikkeusta senkään suhteen, sillä vaikka Tiffany toimiikin lain väärällä puolella salakuljettajana, saa James hänen päänsä kääntymään ja muutaman vaakamambon jälkeen Tiffany tunnustaa kaiken ja haluaa ryhtyä rehelliseksi kansalaiseksi Jamesin rinnalle. Kun monien mutkien kautta James ja Tiffany pääsevät Amerikkaan, alkaa suorastaan härski amerikkalaisten mollaus heidän hieman hitaasta älystä ja yksinkertaisuudesta. Voin veikata, että tuolloin tuota ei edes amerikkalaiset katsojat huomanneet, mutta nykypäivänä se suorastaan pompsahtaa silmille. Ei sillä, että siinä olisi jotain väärää, sillä itse ainakin nauroin vedet silmissä poliisien toilailuille ja uhkean Plenty O’ Toolen järkeilyille.

Plenty O’Toole: Hi, I’m Plenty.
James Bond: But of course you are.
Plenty O’Toole: Plenty O’Toole.
James Bond: Named after your father perhaps?

Koko elokuva huokuu ammattimaisempaa ja skarpimpaa tekemistä kuin edelliset. Tappelut eivät enää ole nopeutettuja, autolla ajossa ei käytetä läheskään niin paljoa taustakangasta ja Connery vetää roolinsa niin täydellisesti kuin näyttelijä voi yleensä sen vetää. Mutta ei jotain hyvää ettei jotain todella pahaa. Tässä elokuvassa on nimittäin elokuvahistorian ehkäpä pahin klaffi-virhe: kun James ajaa poliiseja pakoon, hän kallistaa autonsa kahdelle renkaalle, jotta pääsee kapeasta kujasta läpi. Ongelma on, että auto tulee ulos kujalta väärin päin. Sisäänmenon ja ulosmenon välissä olikin monen viikon kuvaustauko ja ne tehtiinkin eri paikoissa, joten eihän kaikkea voi muistaa. Isoin moka tulikin sen jälkeen, kun ohjaaja päätti kääntää auton sisäkameraa 90 astetta niin, että auto olis kellahtanut kujassa toiselle puolelle…Hetkinen!

Kaiken sekoilun ja toiminnan jälkeen James pääsee vihdoin timattisalakuljetuksen pääjehun luokse ja yllättyy kovasti (yhtälailla kuin katsojakin), sillä ei kukaan muu kuin itse Blofeld on kaiken takana. Mies oli tietenkin tehnyt itselleen klooneja pahoja paikkoja varten ja kaiken kukkuraksi ottanut Las Vegasin suurimman pampun Willard Whyten paikan itselleen. Willard Whyten hahmo vastasi tietenkin oikean elämän Howard Hughesia, jota kukaan ei päässyt näkemään kun hän asusteli oman hotellinsa kattohuoneistossa. Blofeldin suunnitelma oli tälläkin kertaa taas maailman suurmaiden kiristys hirmuisen satelliittiaseen voimin, mutta kuten kaikki arvaavat, James ja CIA:n Felix Leiter joukkoineen tekee toimet tyhjiksi Blofeldin ja homopariskunnan tappoyrityksistä huolimatta. Kaiken tämän päätteeksi James saa haluamansa naisen kainaloonsa, joka ei varmasti yllätä taaskaan ketään.

Kaiken kaikkiaan "Diamonds are forever" on yksi parhaista bondeista ja harmittavasti se jäi myös viimeiseksi viralliseksi Bond-filmatisoinniksi Sean Connerylle. Toisaalta ehkäpä jo hieman harmaantuvan Conneryn oli aika antaa tilaa seuraavalle salaiselle agentille.

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.