Tanssii Susien Kanssa

Yhdysvaltojen sisällissodasta on tehty paljon eritasoisia elokuvia. Maailman menestyneimmäksi elokuvaksi julistettu Gone With The Wind lienee tunnetuin tästä historiallisesta ajanjaksosta kertova suurelokuva, mutta aihepiirin ympärille lukeutuu toki muitakin mainitsemisen arvoisia filmejä. Elokuvia kuten Sergio Leonen Il Buono Il Brutto Il Cattivo, Edward Zwickin Glory sekä Ronald F. Maxwellin vähälle huomiolle jäänyt Gettysburg. Kaikkien edellämainittujen elokuvien yli nousee silti muustakin kuin itse sisällissodasta kertova Kevin Costnerin debyyttiohjaus, massiivinen palkintoja rohmunnut länneneepos Tanssii Susien Kanssa.

Freelance-journalisti Michael Blake kirjoitti Tanssii Susien Kanssa novellin 1980-luvun alkupuolella ja sai julkaistua siitä paperikantisen version tuottaja Jim Wilsonin avulla. Novelli alennettiin julkaisun jälkeen kioskikirjallisuudeksi ja kahviloiden kirjahyllyille kunnes Jim Wilsonin kaveri, uransa ensiaskeleita ottava Kevin Costner innostui tarinasta ja alkoi kosiskella Blakea kirjoittamaan siitä elokuvakäsikirjoituksen. Costner antautui täysin tarinan vietäväksi ja oli mielestään ainoa, jonka ohjauksessa tarina saisi arvoisensa lähestymistavan.

Tanssii Susien Kanssa kertoo tarinan Yhdysvaltojen sisällissodan aikana palvelevasta luutnantti John J. Dunbarista, joka haluaa nähdä preerian rajaseudun ennenkuin se katoaa kokonaan. Preerialla Dunbar joutuu kohtaamisiin luonnon, eläinten sekä intiaanien kanssa ja alkaa ennakkoluulojen karsiutuessa tutustumaan näihin kielteisesti suhtauduttuihin intiaaneihin paremmin.

Kyseessä on kerroksellinen ja poikkeuksellisen koskettava yhden miehen kasvutarina tämän eeppisestä matkasta, jonka aikana hän löytää itsensä yhden suuren historiallisen aikakauden päättyessä. Dunbar on yksinäinen mies ja kirjoittelee tarinoita mielummin omaan päiväkirjaansa kuin aloittaa turhanpäiväisen keskustelun muiden sotilaiden kanssa. Dunbar suorittaa velvollisuuksiaan Unionille uskollisesti vaikka hiljalleen tuntuukin siltä, että hänet olisi hylätty yksin vihamielisten intiaanien asuttamaan maalle. Pikkuhiljaa Dunbar pääsee kosketuksiin maata asuttavien rauhaa rakastavien Sioux-intiaanien kanssa ja alkaa hieromaan tuttavuutta heihin. Lopulta Dunbar huomaa armeijan velvollisuuksien tuntuvan yhä mitättömimmiltä ja huomaa itsekin muuttuvansa intiaaniksi.

Dunbar on yksinäinen ja onneton, koska haluaa kommunikoida ihmisten kanssa enemmän kuin mitään muuta, muttei tunnu saavan mitään järkevää keskustelua aikaiseksi oman rotunsa edustajien kanssa. Unionin sotilaat rivisotilaasta päällystöön kuvataan melkeimpä poikkeuksetta järkensä menettäneinä länsimaisina idiootteina joiden rinnalla Dunbar saa intiaaneista itselleen puhdassydämmisiä ystäviä sekä löytää samalla paikkansa maailmasta. Tanssii Susien Kanssa nousee syvällisellä, kansoja yhdistävällä sanomalla paljon suuremmaksi kokonaisuudeksi kuin pelkästään sisällissodasta kertovaksi sotaelokuvaksi. Se ei käytä halpamaisia keinoja yleisömassojen puolelleen voittamiseksi vaan yksinkertaisesti kertoo riipaisevan, teemoiltaan, toteutukseltaan ja kaikinpuolisella omistautumisellaan todella suuren tarinan.

Kevin Costnerin debyyttiohjaus toimii täydellisesti, koska tuottajana, ohjaajana sekä pääosanäyttelijänä toimiva Costner on alistanut itsensä elokuvan tarinalle ja toteutukselle koko sydämellään, eikä ole missään vaiheessa valinnut helpointa tietä kokonaisuuden rakentamiseksi.

Kun katsoo oikeasti kaikinpuolin upeasti tehtyä elokuvaa, jota Tanssii Susien Kanssa todellakin on, ei sen toteutus herätä minkäänlaista huomiota. Kauniilla kuvilla, valoilla ja väreillä luodaan upea ulkokuori eeppiselle tarinalle, jota säestää yksinkertaisella melodialla sävelletty John Barryn koskettava musiikki. Elokuvan teknisiä ansioita voisi hehkuttaa ylisanoilla tarinan ja näyttelijäntöiden ohella, muttei se mielestäni tarvitse moista vakuuttelua.

Tanssii Susien Kanssa on yksinkertaisesti täydellinen elokuva, joka saa, jopa minunlaisen ihmisen vuodattamaan kyyneliä.