Angel-A

Luc Bessonin ohjaustöitä on saatu odotella jo melkoinen tovi. Mies on toki häärinyt paljon käsikirjoittajana ja tuottajana, mutta ohjaajan pallilla häntä ei ole nähty ennen Angel-A:ta sitten vuoden 1999, jolloin mies ohjasi The Messenger: The Story of Joan of Arc:n. Miehen toiseksi viimeisimmästä ohjauksesta voidaan kuitenkin olla montaa mieltä, sillä Besson tarjoilee katsojalle melko eriskummallisen ja aavistuksen mustaa huumoria sisältävän kevyen rakkausdraaman, jossa ongelmiensa kanssa painiva pikkurikollinen aikoo päättää päivänsä pariisilaisella sillalla.

Asiat saavat kuitenkin toisenlaisen tolan, kun samalle sillalle tupsahtaa samoissa aikeissa oleva amatsoni, Angel-A (Rie Rasmussen), jonka perään Andre (Jamel Debbouze) lopulta sukeltaa. Tuloksena on intensiivinen ja ehdottoman postikorttimainen matka Pariisiin urbaaniin kauneuteen ja kovin pinnalliseen tarinaan, jossa Angel-A:sta kuoriutuu esiin Andren pelastaja, vapahtaja ja rakastettu. Bessonin hyvin pikkutuhma ja miksei naiivikin tarina, jossa parasta huumoria haetaan selvästi Debbouzen (1.65cm) ja Rasmussenin (1.78cm + korkokengät) kokoerosta. Bessonin nerokkain oivallus elokuvassa onkin machoilevasti puhuvan, mutta avuttomasti käyttäytyvän Andren puhuminen “ylöspäin” Rasmussenin näyttelemälle Angel-A:lle, joka on Rasmussenin käsissä niin hellä kuin vahvakin. Kokoero saa elokuvassa aikaan sen, että Andren sanallinen käskyvalta jää nonverbaalisen ilmaisun alle ja teot puhuvat elokuvassa enemmän kuin pelkät tyhjät sanat.

Lisäksi Angel-A:ssa hyvää on sen kuvaus. Bessonin kuvaajana toiminut Thierry Arbogast tekee kertakaikkisen mahtavaa työtä kuvatessaan Pariisin katuja niin katulamppujen kuin auringonkin loisteessa. Pariisi ei ole pitkään aikaan näyttänyt elokuvassa näin hyvältä elokuvan mustavalkoisuuden edistäessä asiaa pelkästään oikeaan suuntaan.

Elokuvaan ei riitä kuitenkaan pelkkä visuaalisuus, vaan tarinankin on oltava kunnossa. Valitettavasti se ei ole sitä ja hurjan potentiaalin omaavasta asetelmasta otetaan valitettavan vähän irti. Elokuva leikkii Rasmussenista räiskyvällä seksuaalisella energialla, Debbouzen säälittäväksi tehdyllä machoilulla ja tietenkin sillä pyyteettömällä rakkaudella, jolla Angel-A yrittää kuljettaa Andrea eteenpäin. Kaikki on kuitenkin lapsellisen oloista ja putkimaista junaradalla ajelemista, kun elokuvan kaksi päähenkilöä kulkevat samalla raiteella eteenpäin. Tunnetta ja tuskaakin yritetään loppuun rakentaa, mutta turhaan: Debbouzen ja amatsonimaisen Rasmussenin välillä ei salamoi tarpeeksi. Tihkusateesta ei vielä hirveätä tunteiden puroa muodostu ja katsojalle jääkin käteen vain mutkattomasti eteenpäin pyrähtelevä tarina, joka viihdyttää jollakin osa-alueilla.