elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Melkein ikuisuusprojektiksi ristitty filmatisointi Phillip Pullmanin ylistetystä kirjasarjasta on nähnyt viimein päivänvalon. Aikanaan vastalauseeksi Narnia-kirjasarjalle kirjoitettu Universumin tomu-trilogia kertoo tarinan Lyra-nimisestä tytöstä, joka ajautuu...

Melkein ikuisuusprojektiksi ristitty filmatisointi Phillip Pullmanin ylistetystä kirjasarjasta on nähnyt viimein päivänvalon. Aikanaan vastalauseeksi Narnia-kirjasarjalle kirjoitettu Universumin tomu-trilogia kertoo tarinan Lyra-nimisestä tytöstä, joka ajautuu keskelle taistelua vapaan tahdon ja Magisterium järjestön vallanhimoa vastaan.

Ohjaajaksi valittu Chris Weitz tunnetaan aiemmista elokuvistaan parhaiten Hugh Grantin tähdittämästä draamakomediasta Poika, sekä teinirivoilu American Piesta. Yksikään miehen aiemmista meriiteistä ei viito millään tavalla kyvykkyyteen ohjata massivista fantasiaa, jonka sanoma ylittää perinteiset fantasian hyvä/paha-taistelut. Asiaa ei myöskään auta se, että ohjaaja Peter Jacksonin kanssa selkkaukseen ajautunut New Line Cinema on ollut viime vuosina liiankin innokas toistamaan Sormusten Herrojen menestykset. Tästä syystä kirjojen vahvaa sanomaa kirkkojen yksimielisyyttä vastaan on typistetty, sekä paikoitellen poistettu kokonaan.

Elokuvan tarina kertoo Lyra-nimisestä tytöstä, joka saa kuulla enonsa Asrielin tutkivan mystistä kultaista tomua. Materiaa, jonka sanotaan olevan kosketuksissa ihmisen sieluun – sekä maailmoihin toisissa ulottuvuuksissa. Tutkimus vaarantaisi Magisterium hallinnon voimakkuutta ihmisten mieliin ja pian Asriel, sekä Lyra, huomaavat olevansa hengenvaarassa. Enigmaattisen Miss Coulterin seurassa Lyra lähtee mukaan seikkailuun, jossa päätetään ihmisten, sekä heidän sielujensa kohtalo.

Tuotantoyhtiön varovaisuus ja projektin epävarmuus näkyy lopputuloksessa: Kultainen kompassi on todella suuri pettymys. Kirjan maanläheinen fantastisuus loistaa poissaolollaan ja ne lukuisat innovaatiot, jotka tekivät tarinasta omanlaisensa, ovat pelkistettyjä muistuttamaan jokaista tusinafantasiaa, joita on nähty jo ihan liikaa. Eniten tästä ovat kärsineet Nicole Kidmanin ja Daniel Craigin näyttelemät hahmot, joille ei löydy minkäänlaista paikkaa tarinasta. Kirjoissa huiman tärkeät hahmot olivat mysteerejä, jotka avautuivat lukijalle samaa tahtia kuin kirjan päähenkilöllekin. Elokuvassa molempien tarinat hoituvat kahdessa tylsässä selittelyä tulvillaan olevassa kohtauksessa, jotka poistavat kaiken mysteerin ja selvittämisen ilon tarinasta. Suuret tunteet, jotka olivat kirjassa valloillaan, loistavat poissaolollaan elokuvasta. Tarina jonka tulisi käsitellä tärkeimpiä kysymyksiä ihmisyydestä itsestään on paikoitellen jopa tylsä.

Paljon on leikelty myös tarinan muistakin osista. Kokonaisuus muistuttaa ensimmäistä Harry Potter-elokuvaa. Tietyt kohtaukset muistuttavat etäisesti kirjan tapahtumia, toiset ovat kuva- ja sanatarkasti tiettyjä hetkiä, yksikään ilman tarkkaa koherenssia tai soljuvuutta. Erityisesti Eva Greenin näyttelemä Serafina Pekkala, noitien kuningatar, sekä pohjoisten noitien yleinen olemus, on hukattu täysin. Greenin hahmosta tehdään halpa tarinaa edistävä satutäti. Daemon-olentojen olennainen osa on typistetty lapsille sopivaksi hassutteluksi: pakollisiksi Disney-eläimiksi.

Paljon, melkein kaikki, jää siis nuoren ensikertalaisen Dakota Blue Richardsin harteille. Onneksi lapsinäyttelijöiden kanssa aiemminkin loistanut Weitz tekee parasta työtään Richardsin kanssa. Nuori näyttelijätär on uskottava, luonteva ja kaikin tavoin loistava johdattaja katsojalle elokuvan muuten puolivillaiseen maailmaan. Ilman häntä elokuvasta ei jäisi mitään käteen. Richards elää selkeästi elokuvan hahmojen kanssa ja hänen kohtauksensa täysin tietokoneella toteutettujen hahmojen välillä ovat hienoa katseltavaa. Myös Ian McKellenin ja Ian McShanen loistavat ääninäyttelyt säteilevät kaiken muun keskinkertaisuuden alla. Ikävä kyllä molempien osat ovat vain pidennettyjä cameo-rooleja.

Teknisiltä puitteiltaan elokuva on hienoa ja komeaa katseltavaa. Mutta paljoa ei ole pelastettavissa kun tarinankerronta ontuu näin pahasti. Viimeisetkin rippeet keskinkertaisesta elokuvasta ropisevat pois kun huomaa, että elokuvalla ei ole oikeaa huipennusta, tai edes loppuratkaisua. Tuntuu siltä, kuin New Line Cinema olisi paniikissa poistanut julkaistusta versiosta tunnin verran materiaalia suurempien katsojalukujen toivossa. Päätöstä ei voi kuin ihmetellä. En muista milloin olisin ollut yhtä vihainen poistuessani elokuvateatterista.

Ohjaaja ja tuottajat ovat todenneet, että jos Kultainen kompassi on menestys myös loput trilogiasta tullaan kuvaamaan. Menestystä on kuitenkin vaikea toivoa varauksetta. On tietenkin pieni mahdollisuus, että tekijät oppivat virheistään ja jatko-osat olisivat loistavia helmiä. Mutta ensimmäisen osan jälkeen pelko siitä, että rimanalitus jatkuu, on yksinkertaisesti liian suuri. Kultainen kompassi jää vuoden 2007 suurimmaksi pettymykseksi, sekä menetetyksi mahdollisuudeksi uudistaa tapaa, jolla fantasiakirjallisuutta ja niiden filmatisointeja katsotaan. Nykyisessä muodossaan se tulee katoamaan samaan tylsään kastiin kuin ensimmäiset Potter-filmatisoinnit.

Yhteenveto
Loistavasta lähdemateriaalista on tuotettu tylsää ja hengetöntä sekamelskaa. Selkeästi lapsille suunnatusta elokuvasta puuttuu se tärkein asia, joka ironisesti on koko tarinan lähtökohta; sielu.

Joonatan Itkonen Toimittaja

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.