elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Pohjois-Amerikan arvostetuimpiin nykyohjaajiin kuuluva Jim Jarmusch tekee elokuvia melko harvakseltaan. Mittavan filmografian korvaakin Jarmuschin tapauksessa laatu, joka hivelee kerronnallista täydellisyyttä. Amerikan Aki Kaurismäeksi kutsuttu...

Pohjois-Amerikan arvostetuimpiin nykyohjaajiin kuuluva Jim Jarmusch tekee elokuvia melko harvakseltaan. Mittavan filmografian korvaakin Jarmuschin tapauksessa laatu, joka hivelee kerronnallista täydellisyyttä. Amerikan Aki Kaurismäeksi kutsuttu visionääri työskentelee Hollywoodin ulkopuolella tehden täysin riippumattomia elokuvia pienillä budjeteilla.

Jarmuschin aikaisemmat työt ovat olleet pieniä tarinoita, pieniä kohtaloita pienistä ihmisistä suuressa maailmassa. Harmittavan vähälle huomiolle jäänyt Night On Earth jatkaa samalla linjalla, mutta sillä on Jarmuschin edellisiin töihin verrattuna kunnianhimoisempi ote. Elokuva koostuu viidestä samana yönä tapahtuvasta episodista eri kaupungeissa. Jokainen episodi tapahtuu taksissa, jossa kuskit kuskaavat mitä erilaisimpia asiakkaita ympäri omia suurkaupunkejaan. Ensimmäiset kaksi sekvenssiä tapahtuvat Amerikan mantereella Los Angelesissa sekä New Yorkissa ja loput kolme vanhan mantereen puolella Pariisissa, Roomassa sekä näin suomalaisittain mukavasti Helsingissä.

Los Angeles:

Taksikuskia Los Angelesin episodissa näyttelee Winona Ryder. Hän on varsin poikamainen, ketjussa savukkeita polttava ja mekaanikon urasta haavaileva nuori tyttö nimeltä Corky. Hän heittää muutaman sekavan rokkarin lentokentälle ja saa sieltä kyytiin hieman vanhemman hienostonaisen nimeltä Victoria (Gena Rowlands). Suorapuheinen ja melko yksinkertainen Corky on täysin eri maailmasta kuin kyytiin noussut maineelta ja mammonalta tuoksuva Victoria. Heitä kuitenkin yhdistää tuo hetki, jonka aikana he alkavat juttelemaan kumpikin omalla persoonallisella tyylillään.

Jarmusch pitää Corkyn ja Victorian keskustelun sopivan maanläheisenä, eikä lyhyen episodin aikana lähetä parantelemaan maailmaa tyhjillä sanoilla. Corky ja Victoria edustavat hahmoillaan ensimmäisen episodin kaupungin, New Yorkin, kahta täysin erilaista puolta erilaisine päämäärine ja unelmineen.

Winona Ryder näyttelee renttuhahmoaan tunnistettavasti, muttei kuitenkaan täysin sujuvasti. Ryder oli tuohon mennessä kerennyt näyttelemään jo muutamissa elokuvissa kuten Edward Scissorhands, mutta tietty epävarmuus ja kesäteatterimainen näyttely paistaa mielenkiintoisen hahmon läpi. Gena Rowlands taas on roolissaan varsin mainio. Rowlandsin snobahtava, mutta kuitenkin hyväsydämminen roolisuoritus paikkaa Ryderin pientä haparointia oivasti.

Suurin osa episodista nähdään auton tuulilasin läpi kuvatussa two-shotissa, jossa nähdään kumpikin episodin mainioista hahmoista. Kuvat leikkaantuvat lähikuviin ja pieniin yksityiskohtiin vain harkitusti. Elokuvan teemamusiikki tukee alussa nähtävää, ei niin glamourista ja tuttua Los Angelesia hienosti ja tuo lämpimälle aloitusepisodille rauhallisen rytmin.

New York:

Muusta elokuvasta poikkeavana New Yorkin päähahmo ei ole taksikuski vaan kyytiä pakkasessa metsästävä nuori YoYo (Giancarlo Esposito). Lyhyen ajan kuluttua paikalle saapuu heikosti yskivää taksiaan käsittelevä itä-eurooppalainen vanhus nimeltä Helmut Grokenberger (Armin Mueller-Stahl). Helmut ei hallitse viimeisiä vetelevää taksiaan lainkaan joten New Yorkin katujen kasvatti YoYo päätyykin ratin taakse, että matka pääsisi alkamaan. Tämän sattuman kautta päähahmo on tässäkin episodissa taksikuski. Äänekäs ja sanavalmis YoYo sekä rauhallinen Helmut aloittavat epämääräisen kommunikoinnin täynnä kitkaa ja ennakkoluuloja. Heidän erilaisuutensa johtaa kahden eri kulttuurin pienimuotoiseen kohtaamiseen keskellä New Yorkia.

Giancarlo Esposito sekä Armin Mueller-Stahl toimivat rooleissaan briljantisti. Tällä kertaa hahmot ei ole saman kaupungin tai edes saman maan kasvatteja. Jarmuschin oivaltava käsikirjoitus yhdistää tässä episodissa hienosti kaksi täysin erilaista kulttuuria parhaalla mahdollisella tavalla.

Kun YoYo ja Helmut ovat jo jossain määrin tuttuja toisilleen ilmaantuukin kuvioon YoYon rasittavavuuden rajat uusiksi kirjoittava lähisukulainen Angela (Rosie Perez). Angelan ja YoYon hahmot kuvastavat harvinaisen kärjistettysti Jarmuschin henkilökohtaisen mielipiteen New Yorkia kohtaan. Kylmä ja epätoivoinen kaupunki täynnä rasittavia ihmisiä, jonka keskeltä ilmestyy yksi hyväsydämminen eurooppalainen mies. Hänen kyyti ja tarinat ovat oivaa lääkettä itsekeskeisille ja pinnallisille New Yorkilaisille ja saakin tappelevat sukulaiset hetkeksi hiljennettyä karismallaan.

New Yorkin episodi on koko episodikavalkaadin kermaa. Vaikka Rosie Perezin raivostuttava ylikälättäminen saa katsojan tunkemaan mitä tahansa vaimentavaa materiaalia korviinsa, on se kuitenkin Jarmuschin käsikirjoitukseen kirjoittama ja tarinan kannalta tärkeä hahmo.

Musiikki ja kuvaus eivät poikkea Los Angelesin episodista milläänlailla. Jokaiselle tarinalle annetaan samat raamit, minkä sisällä toimia. Se on hieno tapa käsitellä Jarmuschin pienimuotoista indie-elokuvaa.

Pariisi:

Amerikasta siirrytään täysin erilaiseen tunnelmaan ja ympäristöön, Euroopan mantereelle, romanttisen Pariisin nurjalle puolelle.

Nimeltämainitsematon, yrmeä tummaihoinen taksikuski (Isaach De Bankolé) kuljettaa kahta itseään täynnä olevaa, humaltunutta hienostoherraa Pariisin pikkukaduilla kunnes kyllästyy heihin ja heitää molemmat snobit ulos taksistaan. Kyllästyneenä epäonniseen päiväänsä hän saa pian uuden asiakkaan, sokean naisen (Béatrice Dalle), joka tuntuu näkevän kaiken. Kuski ei ole ennen tavannut sokeaa ihmistä ja ahmiikin häntä taustapeilistä ahkeraan. Fiksu ja häpeilemätön nainen ei ole juttelutuulella, mutta aluksi niin yrmeä taksikuski ei voi olla hiljaa vaan alkaa haastattelemaan mielenkiintoista asiakastaan. Kuten aluksi vaikuttikin, sokea nainen näkee omalla tavallaan kaiken, asoita joita edes näkevät ihmiset eivät tunnu näkevän.

Kun kahdessa ensimmäisessä episodissa kuultiin pääasiassa pelkästään helppokuuloista englantia, on kielen vaihtuminen monimutkaiseen ranskaan pienoinen yllätys. Siihen kuitenkin tottuu muutamassa hetkessä täysin vaivattomasti, eikä äkillinen muutos haittaa lainkaan.

Pariisin episodissa Jarmusch saataa yhteen kaksi täysin erilaista maailmaa, sokeiden sekä näkevien ihmisten maailman. Katsoja laitetaan melko mukavasti tirkistelevän ja tenttaavan taksikuskin rooliin. Sokean naisen vähäsanaisia juttuja on mielenkiintoista kuunnella ja kuski kyseleekin juuri oikeanlaisia kysymyksiä saaden episodiin taianomaista hohtoa.

Elokuvalle omintakeisesti ei Pariisin episodi eroa aikaisemmista tyylillisesti mitenkään. Eroavaisuudet ovat kielessä ja ympäristössä. Ihmiset ovat tuttuun tyyliin epätäydellisiä eivätkä he puhu suurista maailmaa parantavista asioista.

Rooma:

Rooman episodissa tavataan planeetan kenties energisin ja parhaiten yksin viihtyvä, edellisen osan tavoin nimetön taksikuski (Roberto Benigni). Kuski kaahailee aurinkolasit päässään Rooman pieniä, öisiä sivukujia pitkin sukkelalla pikku Fiatillaan ja puhelee älyttömyyksiä itselleen. Hän saa noutokeikan läheisen katetdraalin luota, josta kyytiin nousee sydänvikainen pappi (Pablo Bonacelli).

Aluksi hiljaisen ja nöyrän kuvan itsestään antava kuski ei malta olla hiljaa, vaan päättää käyttää tilaisuutta hyväkseen ja tunnustaa papille jotain melko käsittämätöntä. Epämukavuuden ja sydänvian syövereissä riutuva pappiraukka joutuu kärsimään täysin häpeilemättömän taksikuskin perversseihin ulottuvuuksiin tarjoilemasta uskontunnustuksesta.

Koko elokuvan sataprosenttisesti parhaan roolisuorituksen tarjoaa Rooman episodissa kuskia näyttelevä Roberto Benigni. Hänen uskomaton persoonansa ja jokaisesta pikkueleestä asti kumpuava komediallinen läsnäolo tekee katsottavasta tarinasta hulvattoman kokonaisuuden. Pablo Bonacellin näyttelemä pappi jää katsojan tavoin vain kaiken ryöpytyksen kokevaksi uhriksi.

Taksikuskin ulos suoltama tunnustus naurattaa paikoittain, jopa ääneen. Niin hauskasta episodista on kyse. Tarinassa on toki toinenkin puoli. Se ei ole vain Benignin hassunhauskaa monologia vaan myös traagisia puolia sisältävä tarina väliinpitämättömyydestä ja itsekeskeisyydestä.

Episodin tyyli pysyttelee jälleen minimalismissa, tällä kertaa nähdään pisimmät yksittäiset lähikuvat itse taksikuskista. Tämä johtuu siitä kun pappi alennetaan miltei statistiksi taksin takapenkille ja kaiken huomion kuvan rajausta myöten saa huikea Roberto Benigni.

Helsinki:

Suomalaisittain varsin mukavan yllätyksen tarjoaa Night On Earthin viimeinen episodi, joka sijoittuu talviseen Suomeen ja kaikille niin tuttuun Helsinkiin.

Mika (Matti Pellonpää) ajelee vihreällä taksillaan keskellä Helsingin vähäliikkeistä yötä. Mika nappaa taksikeskuksen tarjoaman keikan ja lähtee hakemaan kolme arjen sankaria baarin edustalta. Kyytiin nousee kolme luonnollisesti ympäripäissään olevaa miestä (Kari Väänänen, Sakari Kuosmanen ja Tomi Salminen). Miehet ovat olleet upottamassa porukkansa viimeisimmän hahmon, taksiin sammuvan Akin (Tomi Salminen), suruja tuopin pohjalle.

Mika saa selville, että Aki on menettänyt työnsä, autonsa, vaimonsa ja hänen 16-vuotias tytär on raskaana. Mika kertoo, että kaikki olisi voinut mennä pahemminkin johon humalainen kaksikko haluaa välittömän selityksen. Joten Mika kertoo heille surullisen tarinan omasta elämästään.

Suomalaisena katsojana Helsingin episodi on elokuvan helpointa seurattavaa. Upeat roolihahmot ovat perussuomalaisia keski-ikäisiä miehiä omine ongelmineen. Suomalaiset esitetään luonnollisesti alkoholiin menevänä kansana, joka sopii tarinan luonteeseen täydellisesti. Aki ja Mika Kaurismäen ystävänä Jim Jarmusch on antanut kahdelle suomalaiselle hahmolle ystäviensä tunnistettavat nimet.

Rooleissaan yksinkertaisesti täydelliset miehet tuovat jokaiseen hahmoon tunnistettavuutta ja piirteitä joita vain suomalaiset ihmiset voivat löytää toisistaan. Tuntuu mielenkiintoiselta katsella amerikkalaisen ohjaajan alusta asti tekemää tarinaa suomalaisista ja huomata, että se on yksi perus-suomalaisimmista tarinoista mitä on elokuvassa koskaan nähty.

Kokonaisuutena Jarmuschin taksiepisodimosaiikki on loistava elokuva. Kun suomalaisena Helsinki-episodista löysi niin paljon omalle maalleen tunnistettavia piirteitä niin ehkäpä se on sama myös amerikkalaisille, ranskalaisille ja italialaisille katsoessaan omien maidensa episodeja. Jokainen pieni tarina eri kaupunkien ja huomatenkin eri kulttuurien erilaisista ihmisistä on oma pieni maailmansa pienine virheineen ja symbooleineen.

Maanläheinen lähestymistapa taksikuskin ammattiin, jossa tapaa mitä erilaisimpia ihmisiä on suora pienimuotoinen katkelma elämää, pieni ikkuna, josta katsoja näkee pienen hetken muihin, itselle vieraisiin kulttuureihin tavaten ihmisiä joillaisia löytyy taatusti jokaisesta kaupungista. Esimerkkikaupungit voisivat olla mitä tahansa kaupunkeja. Los Angeles, New York, Pariisi, Rooma ja Helsinki ovat vain viisi satunnaista tarinoiden täyteistä kaupunkia tuhansien samankaltaisten joukossa.

  • 90%
    Night On Earth - 90%
90%

Poiminta

Genret: draama
Kesto: 129 min
Ohjaaja: Jim Jarmusch
Pääosissa: Winona Ryder,Gena Rowlands,Giancarlo Esposito,Rosie Perez,Armin Mueller-Stahl,Isaah De Bankolé,Béatrice Dalle,Roberto Benigni,Pablo Bonacelli,Matti Pellonpää,Kari Väänänen,Sakari Kuosmanen,Tomi Salminen
Valmistusmaa: Yhdysvallat,Ranska,Suomi,Italia
Valmistusvuosi: 1991

Sending
User Review
0 (0 votes)

Matti Mikkonen

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.