elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

That’s right Jack – Kun Matti Mikkonen tapasi David Lynchin That’s right Jack – Kun Matti Mikkonen tapasi David Lynchin
Prologi: Jokaisen niin sanotun fanin unelma on tavata oma suurin idolinsa oikeassa elämässä. Sellaisia hetkiä ei suoda kuin kouralliselle planeettamme väestöstä ja niistä tarinoista... That’s right Jack – Kun Matti Mikkonen tapasi David Lynchin

Prologi:

Jokaisen niin sanotun fanin unelma on tavata oma suurin idolinsa oikeassa elämässä. Sellaisia hetkiä ei suoda kuin kouralliselle planeettamme väestöstä ja niistä tarinoista kumpuavat amerikkalaista unelmaa ja yleistä onnistumista huokuvat pinnalliset menestyselokuvat.

Minulla suuria idoleja on tasan kolme. Kaksi heistä on siirtynyt rauhallisempiin maisemiin multakilojen alle. Toinen Boliviaan ja toinen Pariisiin. Kolmas jatkaa monimuotoista kulkuaan maanpäällä erilaisen taiteen ja tasapainoisen elämän parissa.

Hänen nimensä on David Lynch.

Miksi juuri David Lynch? Sama kun kysyisit uskovaiselta miksi Jumala? David Lynch edustaa minulle kaikkea sitä miksi ylipäätään pidän taiteesta, etenkin elokuvataiteesta. Lynch on jättänyt oman lähtemättömän kromosominsa elokuvahistorian filmiperimään laajentaen elokuvamaailmaa ainutlaatuisiin ulottuvuuksiin. Elokuvatekijöiden ja elokuvaharrastajien keskuudessa Lynch on muodostunut omaksi termikseen, jonka merkityksen kaikki ainakin omasta mielestään luulevat tietävänsä. Kun jonkin asian sanotaan olevan ”lynchiä”, sillä yleensä haetaan vastinetta sanalle ”outo”. Se on kuitenkin typerä tapa ajatella asiaa, koska outoutta saa aikaan kuka tahansa. Oikeasti elokuvakerronnan perusteita nerokkaasti rikkomalla ja katsojia haastamalla Lynch nostaa itsensä taiteilijoiden eturiviin.

Historia:

Nuorena, pienenä ja monipuolisena elokuvaharrastajana, herran vuonna 1999 jKr. katselin kaikkia elokuva-nimikkeellä kulkevia tarinoita. Käsiini kulkeutui kopio vuonna 1997 valmistuneesta elokuvasta Lost Highway, joka kertoi oman hämmentävän tarinansa aivan uudenlaisella tavalla. En ymmärtänyt siitä juuri mitään, mutta pidin siitä kovasti. En vielä silloin tiennyt mitä se tarkoitti, mutta tiesin löytäneeni jotain poikkeuksellista. Vähitellen aloin tutustumaan Lost Highwayn ohjaajan, David Lynchin, muihin elokuviin. Kolmoskanava alkoi näyttämään suositun Twin Peaks-sarjan ties kuinka monetta uusintaa, jota minä aloin ensikertalaisena seuraamaan. Rakastuin välittömästi sen tarjoamaan mysteerien täyteiseen maailmaan ja nuoren Laura Palmerin murhaa ympäröiviin synkkiin salaisuuksiin. Sarjan edetessä tutustuin Lynchin muihin töihin kuten Blue Velvet, Straight Story, Twin Peaks: Fire Walk With Me sekä Mulholland Drive.

Pian olikin vuoden 2003 alkukesä ja minusta oli tullut kolmen I:n ylioppilas. Olin edellisenä vuonna päässyt muinoiselle www.elokuvat.tk sivustolle arvostelijaksi. Teinkin arvosteluhommia melko ahkerasti, vaikka äidinkielentaitoni oli harvinaisen hakusessa sekä mielipiteeni olivat kauttaaltaan kammottavan pinnallisia. Sain isosiskoltani ylioppilaslahjaksi Chris Rodleyn kirjottaman kirjan “Lynch On Lynch”. Selityksenä kirjalle oli: ”en muistanut kummasta tykkäsit, David Lynchistä vai David Fincheristä”. Miten sattuikin, tykkäsin ja tykkään edelleen molemmista. Lynch on kaksikosta suosikkini, joten kirja oli melkoinen täysosuma.

Kirja käsittelee David Lynchin elämää ja elokuvia melko kattavasti kronologisessa järjestyksessä. En ollut tuohon aikaan nähnyt Lynchin lyhytelokuvia, Eraserheadia, Elephantmania, Dunea enkä Wild At Heartia, joten jätin lukematta ne kappaleet, joissa edellämainittuja elokuvia käsitellään, etten vahingossakaan pilaisi tulevia elokuvataidenautintojani.

Vuodet kuluivat, elokuvat.tk sivuston suosio oli kasvanut moninkertaiseksi ja vaihtanut siinä rytäkässä myös nimensä elokuvateatteri.comiksi. Kokemuspohjani kasvoi Lynch-tietoisuuteni ohessa näkemieni elokuvien ja lyhytsarjojen sekä lukemieni kirjojen ja artikkelien myötä. Lynchin asema ehdotottomana suosikkiohjaajani vain voimistui ja hänestä oli tullut Ernesto Guevaran sekä Jim Morrisonin rinnalle suurimman ihailuni kohde. Maestron filmografiasta löytyy omaan makuuni vain yksi poikkeuksen vahvistava ohilaukaus, keskinkertaisuuden rajan alapuolella harhaileva, epäsäännöllinen scifispektaakkeli Dune.

Aiemmin tänä vuonna ilmestynyt, Lynchin viimeisin annos puhdasta hämmennystä, INLAND EMPIRE oli ensimmäinen elokuvateatterissa kokemani Lynch-elokuva. Se on ollut ehdottomasti tunnerikkain elokuvaelämys, mitä olen nuoreen ikääni mennessä kerennyt todistamaan. Olin valehtelematta viikon ajan aivan täysin romuna näkemäni tai mielumminkin kokemani takia. INLAND EMPIRE on elokuva, joka muistutti minua siitä, mitä oikeasti loistavat elokuvat voivat saada aikaan. Ne eivät vain kerro tarinaa, vaan saavat katsojan tuntemaan jotain erityistä. INLAND EMPIRE palautti uskon nykyelokuvan voimaan mitä parhaimmalla ja voimakkaimmalla tavalla. Tämä oli jotain, mitä vain elokuvakerrontaa nerokkaasti rikkova Lynch pystyi tekemään.

Mahdollisuus:

Kuullessani David Lynchin mahdollisesta Suomen vierailusta ja lukiessani siitä maharishi.fi sivustolta tuli mieleeni villi ajatus. Kun kerran rakastan elokuvia, etenkin Lynchin elokuvia, sekä kirjoitan niistä sekä muista elokuvista elokuvateatteri.comiin, niin mikäpä olisikaan parempaa kuin mennä tapaamaan miestä itseään. Noin neljää minuuttia myöhemmin langan toisessa päässä puhui Lynchin Suomen vierailun järjestäjä Hannu Heikkilä. Sain järjestettyä itseni tulevan vierailun pressitilaisuuteen ja edustaisin sielä elokuvateatteri.comia.

Oloni oli melko epätodellinen. Pääsisin tapaamaan suosikkiohjaajaani ja vain muutaman päivän varoitusajalla. Työn merkeissä tosin. Seuraavana päivänä sähköpostiini tuli ilmoitus, että tilaisuus on peruuntunut. Se harmitti suuresti. Mutta samalla kuitenkin lohduttelin itseäni sillä, että mahdollista vierailua odotellessani kerkeän sulattelemaan ajatusta sekä keksimään kysymyksiä miehelle, jonka niin kovasti haluan tavata.

Kesti kaksi päivää ja sähköpostiini tuli uusi maili. Lynch tulee sittenkin Suomeen. Se on 100% varmaa. “Pressitilaisuus Palace-hotellissa maanantaina 5.11.2007 klo 10:30. Lämpimästi tervetuloa.” Sekosin erilaisista päällekkäisistä tuntemuksista. Ilon ja epämääräisyyden outo tunnesiitos valtasi mieleni. Tapaan Lynchin, mutta en ole varautunut siihen mitenkään. Aikaa kehittää kysymykset ja saapua itsevarmana paikalle: tasan yksi päivä.

Ensinnäkin maanpinnalle minut pudotti se, että herra Lynch ei ole tule Suomeen puhumaan elokuvistaan. Tai mielumminkin ei pelkästään elokuvistaan, vaan hänen yllätysvisiitillään on täysin toisenlainen merkitys.

“David Lynch puhuu uuden menestyskirjansa aihepiiristä (Catching the Big Fish: Meditation, Consciousness, and Creativity – meditaatio, tietoisuus ja luovuus).”

Olin kyllä erittäin tietoinen siitä, että mies harrastaa meditaatiota, mutta tämänkaltainen omistautuminen aiheelle tuntui melko “lynchiltä”.

“Hän vastaa kysymyksiin elokuvistaan, luovasta työstään ja uudesta säätiöstään, jonka tavoitteena on tuoda stressiä vähentävä ja luovuutta lisäävä Transsendenttinen Meditaatio koululaisten ja opiskelijoiden hyödyksi. Tohtori David Lynch ja Maharishin tietoisuuslähtöisen kasvatuksen johtavat asiantuntijat tulevat perustamaan Voittamaton Suomi -yliopiston yhdessä hankkeen suomalaisten vetäjien kanssa.”

Transsendenttinen meditaatio. Selvä. Onneksi tiedon etsiminen nykymaailmasta ei ole kovinkaan vaativaa puuhaa. Aloitin siis päivän mittaisen itsenäisen pänttäämisen aiheesta transsendenttinen meditaatio. Ei tuntunut järkevältä lähestymistavalta ilmaantua ilman asiaan liittyviä kysymyksiä tilaisuuteen, jonka tarkoituksena on tuoda esille Lynchin harjoittama meditaatiotekniikka ja perustaa sen harjoittamiselle omat puitteet Suomeen. Voisin pilata kaiken melko lahjakkaasti sillä, että menisin valmistautumattomana kysymään Lynchiltä: ”Onks INLAND EMPIRE niinku jotain jatkoa Mulholland Drivelle?!1”

Suuri päivä:

Tyttöystäväni kännykkä herätti klo 06:00. Tilaisuuden järjestäjä Hannu Heikkilä oli edellisenä päivänä ilmoittanut minulle, että pressipalaveri pidetään Hotel Palacen konferenssihuoneessa klo 10:30. Aikaa oli siis ruhtinaallisesti vaikka siitä ruhtinaallisuudesta kuluukin kaksi tuntia ajomatkaan Sysmästä Helsinkiin ja perillä oikean paikan löytämiseen, eli suomeksi sanottuna Hesassa sompailuuun. Kello 06:50 sininen dieselmersu suoraan kahdeksankymmentäluvun puolivälistä jyrähti käyntiin keskellä Sysmää kyydissään kaksi vähän nukkunutta, mutta päivästä jotain suurta ja hienoa odottavaa seikkailijaa määränpäänään Helsinki.

Matkalla piti pysähtyä tankkaamaan sekä hörppimään aamukahvia Heinolan keidasmaiseen, 24h vuorokaudessa auki olevaan huoltoasemametropoliin nimeltään Tähtihovi. Paikallisen hinnaston huomattuamme ei mukaan sattunut kuin lievästi sanottuna ylihintainen sämpylä, energiajuoma sekä huvittava muumilimu. Toki raha-automaattiyhdistystä piti tukea laittamalla muutama taskunpohjalla pyörinyt ropo jokeripokeriin. Matka jatkuu. Mitä lähemmäs Helsinkiä saavuimme, sitä epätodellisemmalta koko homma rupesi tuntumaan. Minä tapaamaan David Lynchiä, suurinta idoliani. Ja niinpä vissiin. Yritin olla koko loppumatkan ajattelematta asiaa ja vaikka se tuntuukin epätodelliselta, niin onnistuin siinä melko hienosti lukemalla kirjaa sekä kuuntelemalla radion aamulähetyksiä. Radio tosin jaksoi muistuttaa että ”Mestariohjaaja David Lynch on saapunut Suomeen ja esiintyy Messukeskuksessa 19:00.” Kiitos muistutuksesta.

Uskollinen navigaattorimme ohjasi meidät kätevästi suoraan Hotel Palacen parkkipaikalle. Kello näytti 09:25, joten aikaa itse tilaisuuteen oli vielä reilu tunti. Kävin kuitenkin varmistamassa sisältä, että paikka on taatusti oikea ja minulle ilmoitettu ajankohta varmasti korrekti. Olivat ne. Jännitti pikkaisen. Päätin, etten lähde mihinkään hotellin lähialueelle suhaamaan ja nauttimaan rentouttavia, mutta laksatiivisia vaikutuksia aiheuttavia paihteitä, vaan menen siistiytymään ja siirrän takamukseni tilaisuudelle tarkoitettuun kerrokseen numero kymmenen.

Hotelli Palace

Hissin ovi sulkeutui ja astuin varsin tammiseen aulaan. Varsin tunnelmallisesti valaistua, kodikasta ja nättiä. Lattiaa peittää mukavan pehmeä ja puhdas kokolattiamatto, jonka päällä astellessa ei askelista kuule minkäänlaista ääntä. Hissirivistön päädyssä odottaa täti-ihminen jäykästi seisten kauluspaita tappiin asti napitettuna. Hän seuraa minua katseellaan, joten menen hänen luokse tyhmänä maalaisjunttina kysymään, olenko oikeassa paikassa? Olenhan minä. Varsin jännittyneen oloinen täti kertoo, että tilaisuudelle varattu tila on vielä tyhjillään, joten olen ensimmäinen paikalle saapunut. Miten niin olen innokkaana paikalla? Minulle näytetään suuri konferenssisali, jossa tilaisuus on tarkoitus järjestää. Valtava. Monumentaalinen. Siitä tuli välittömästi mieleen risteilylaivojen hienostokansi pehmeine penkkeineen, komeine valoineen ja kalliin oloisine puitteineen. Toki risteilytunnelmaa vahvisti se, että suurista näköalaikkunoista näki suoraan merelle. Ajattelin, että jos jäisin tänne ihan salin perälle lähelle ulko-ovea, en näkisi Lynchistä vilaustakaan ja mahdollinen kysymykseni hänelle menisi puhtaaksi huutamiseksi. Kärkipaikat vie taatusti Maikkari, Nelonen, Yle ja Hesari. Minun säkällä myös joku pinnallisten Viihdeuutisten toimittaja.

Ilmapiiristä aistii, että Lynchin melko äkkinäinen vierailu on saanut järjestäjät varpailleen. Hotellin henkilökuntaan kuuluvat säntäilevät hermostuneesti sukokelat ja tarjottimet käsissään. Tosin eipä se ole itsellenikään helppoa tavata oma suosikkiohjaajansa. Pidin silti pääni kylmänä. Tilaan saapuu naispuoleinen toimittaja. Hän erehtyy luulemaan minua hotellin henkilökuntaan kuuluvaksi, mutta korjaan erheen ja esittelen itseni. Hän kertoo olevansa Ylen uutisista ja alkaa viritellä statiiviaan huoneen perälle yli 30 metrin päähän suuresta valkokankaasta, jonka luokse veikkaan Lynchin itsensä tulevan.

Muutamaa silmänräpäystä myöhemmin paikalle oli saapunut muitakin toimittajia ja meidät tultiin kohteliaasti siirtämään suuresta ja kodikkaasta konferenssihuoneesta kerrosta alempana sijaitsevaan pieneen sivuhuoneeseen, joka vaikutti mielumminkin äänieristetyltä siivousvälinevarastolta ilman hyllyjä, kuin tilalta jossa järjestetään suuren maailmanjulkkiksen pressitilaisuus. Tosin kyseessän on David Lynch, joten tila voisi olla vaikka vedenalainen vessa tai kellarin pannuhuone. Tämä järjestely tulee toimimaan paremmin, vaikka huoneen kodikkuus, mukavuus, arvokkuus sekä tilavuus loistaa poissaolollaan. Huoneessa oli noin yhdeksän penkkiä ja huomasinkin istuvani todella lähellä pöytää, johon Lynchin oli määrä asettua. Huimaa.

Paikalle alkaa valumaan toimittajia sekä valokuvaajia oikein todenteolla. Paikat loppuvat nopeasti kesken ja koko noin 20-henkinen toimittajalauma on ahdettu samaan ilmastoimattomaan huoneeseen. Kameramiehet virittelevät johtojaan, säätelevät statiivejaan ja nauhottelevat palkkeja nauhojensa alkuihin Lynchin seurueen jäsenten asetellessa hämmentäviä lehtileikkeitä ja kaavioita pöydän taakse sijaitsevalle ilmoitustaululle. Kaikki vaikuttaa valitettavan keskeneräiseltä, mutta sanavalmis maestro tulee taatusti omistamaan tilan kuin tilan.

Lynchin energinen lehdistöpäälikkö suoraan Yhdysvalloista katseli meitä toimittajia hetken ja tuli siltä seisomalta suoraan luokseni ja kysyi minulta, mitä mediaa edustan. Vastasin reippaasti, että internet-sivustoa, jolloin miehen silmät kirkastuivat. ”Hyvä homma, täytyykin ottaa sinun yhteystiedot ylös, jotta voin lähettää sinulle sähköpostina tilaisuuteen liittyviä linkkejä sekä lisää tietoa heidän kiertueestaan.” En tiennyt mitä ajatella. ”Vaihdetaan vain käytikortteja ja pidetään yhteyttä.” ”Minulla ei valitettavasti ole käyntikorttia” johon tomera pikkumies vastasi heti, että ”älä huoli, ei minullakaan, mutta jutellaan lisää tilaisuuden jälkeen”. Melko hieno kontakti näin heti alkuunsa, vaikkei Lynchistä ollut näkynyt vielä vilaustakaan.

Pressi:

Katselin viimeistä kertaa ympärilleni ja ajattelin, kylläpä pienen tilan saa näyttämään suurelta ja tärkeältä tunkemalla sinne tusinoittain toimittajia kaikkine varusteineen. Sitten huomasin käytäväikkunan ja oven välistä mustapukuisen, harmaahiuksisen hahmon. Heitin melko kuuluvalla äänellä ilmoille ”No sieltä se nyt tulee”. Hiljaisuus valtasi huoneen. Ei edes ambienssia. Lynch kävelee rennon oloisesti sisään suoraan hänelle osoitetun penkin taakse. Hän katsoo meitä toimittajia, sanoo äänettömästi ”hello” ja heilauttaa päätään tervehdyksen merkkinä. Aika pysähtyy. Hetken hiljaisuus, jonka jälkeen joku toimittaja räpsäisee ensimmäisen tärpin. Sitten alkaakin salamavalojen koominen sarjatuli suoraan miestä itseään kohti. Naurahdin itsekseni ja räpsäsin itsekin uskollisella digipokkarillani kuvan, joka ilman salamaa epäonnistui surkeasti.
42_01
Kuten odottaa saattoikin, Lynchin presence todellakin täyttää koko tilan, hotellin ja melko heittämällä koko kaupungin. Mies istuu hiljaa ja tekee yhden kokonaisvaltaisen katsauksen toimittajiin jähmettyen sitten paikalleen katsomaan tyhjyyteen. Tilaisuuden järjestäjä Hannu Heikkilä toivottaa meidät tervetulleiksi ja esittelee lyhyeesti vieraansa, joita Lynchin lisäksi on kaksi muuta. Kvanttifysiikan tohtori John Hagelin sekä Iowan Maharishi yliopiston presidentti tohtori Bevan Morris. Jokainen puhujista esittelee itsensä ja funktionsa vuorollaan toimittajille puhuen samalla mikrofoniin, joka ei vahvista ääntä meidän korvillemme, vaan se on jonkun kameraan menevää ääntä varten. Härskiä settiä.

Lynchin vasemmalla ja oikealla puolella istuvat tohtorit, Hagelin ja Morris, lausuvat alkuun muutamia todella hienoja sekä monimutkaisia sanoja Maharishi-opistojen toiminnasta, funktiosta ja tulevaisuudesta. Voin myöntää, että en ollut paikalla heidän ja asia, jota he epäkiinnostavasti jauhoivat, oli edellisen päivän opiskelujeni tuloksena selvää pässinlihaa. Nippelitietoja ja tilastoja pääasiassa. Tohtoreiden puheenvuorot oli sisällytetty kätevästi tilaisuuden alkuun, jotta hekin saisivat sanoa jotain ennenkuin Lynch palaa takaisin todellisuuteen tyylikkäästi omistamaltaan tuolilta.

Tohtori Hagelin lopettaa puheenvuoronsa sanoihin ”mutta teillä on varmasti kysymyksiä tohtori Lynchille”. Tässä vaiheessa tajuan lopulta kuinka typerältä nimitys ”tohtori” David Lynch kuulostaa korvaani. Lyhyen elämäni aikana olen kuullut puhuttavan omalaatuisesta ohjaajasta, elokuvakerronnan syvimmästä mestarista, palvotusta tarinankertojasta nimeltä David Lynch, enkä mistään kummallisesta tohtori Lynchistä, joka kiertää valtioiden pääkaupunkeja valistamassa ihmiskuntaa transsendenttisesta meditaatiosta. Nyt kun mies ei tee meille kaikille taatusti tuttua elokuvatyötään on melkeinpä oikeaoppista kutsua tätä uusinta villitystä oudoksi. Tosin Lynchille transsendenttisessa meditaatiossa ei ole mitään uutta, sillä mies on harrastanut sitä Eraserheadin kuvauksista lähtien, eli yli 30 vuotta.

Lynchin meille julistamansa aihe on hänen pyyhyytensä Maharishi Mahesh Yogin 50-luvulla kehittämä meditaatiotekniikka, jota jopa Beatlesit muinoin harrastivat. Eräiden lähteiden mukaan Maharishi jäi tosin kiinni lihallisista iloista, vaikka oli niistä kieltäytynyt julistaessaan pyhää metodiaan.

Ei kuitenkaan pidä ajatella, että katuisin osallistumistani kyseiseen tilaisuuteen ja olisin tympääntynyt siitä mitä olen tullut kuuntelemaan. Olen samassa huoneessa David Lynchin kanssa! Noin kolmen metrin päästä hänestä ja olen latautunut kuuntelemaan tarinaa vaikka A-kirjaimesta kunhan se tulee Lynchin suusta, oli hän minkä tahansa lahkon tohtori tai ei.

Lynch aloittaa: ”Elokuvilla on valtaa, mutta elokuva pystyy muuttamaan ihmisiä vain päiviksi. Pian ihmiset palaavat takaisin vanhoihin tapoihinsa. Oikea muutos, joka kestää koko loppuelämän lähtee sisältäpäin”

Lynch puhuu omalla mielenkiintoisella tavallaan. Hän kertoo asiansa rauhallisen innostuneesti, tiettyjä sanoja vahvasti painottaen ja selvästi ajatusta käyttäen ottaen mukaan myös toisen kätensä omaan kertomukseensa. Hän ikäänkuin ”kutoo” toisen käden sormillaan pakonomaisesti ja mitä enemmän hän innostuu aiheestaan, sitä enemmän hän vispaa sormillaan. Aluksi hänen omaa tarinaa kertova kätensä oli huvittava yksityiskohta mielenkiintoisessa ihmisessä, mutta siihen tottui pian eikä siihen lopulta kiinnittänyt huomiota juuri ollenkaan. Jäin vain kummastelemaan, että oli Lynchin juttu mikä tahansa, liikehtivät hänen kädet aivan kuin tiettyä ennaltamäärättyä kaavaa noudattaen.
42_02
Hänen pitkän puheenvuoron aikana kuultiin tohtoreiden kiertueen jalo tarkoitus useaan kertaan. Eli tuoda transsendenttinen meditaatio Suomeen Voittamaton Suomi–hankkeen myötä. Hankkeen perusidea on perustaa oma yliopisto, jossa kuka tahansa voi rahallista korvausta vastaan opetella oman meditaatio-mantransa, jota alkaa sitten itsenäisesti harjoittamaan saavuttaen hienolta kuulostavia päämääriä. Tällä meditaatiolla saa aikaan mukamas objektiivisia tuloksia, jotka ovat tieteellisesti mitattavissa. Lynch kertoi omasta elämästään huimia esimerkkejä siitä kuinka meditaatio on parantanut hänen elämänlaatuaan poistamalla kaikki negatiiviset tuntemukset ja korvannut ne äärettömyyteen asti laajentuvalla tietoisuuden tilalla ja onnellisuuden tunteella. Hänen lempivertauksiin kuuluva “ideoiden saaminen on kuin olisi kalassa” -vertaus kuultiin moneen kertaan muutamassa eri yhteydessä. Lynch osasi tuoda jokaisen häneltä kysytyn kysymyksen vastauksen takaisin meditaatioaiheeseen. Lynch myös toi Suomen kansalle viestin lahkon perustajalta, Maharishi Mahesh Yogilta, joka sisälsi paljon “yhdessä voimme voittaa sodat ja kauheudet” -tyylistä tekstiä.

Kun häneltä oli kysytty muutama melko peruskysymys jäi ”nopeat syövät hitaat” -tyyliseen tenttaukseen sopiva rako, johon sain sujautettua oman kysymykseni. Nielaisin syvään ja nostin käteni ilmaan. Lynch antoi minulle puheenvuoron.

Se oli hieno hetki.

Kysyin häneltä: ”Missä elämäsi olisi tänä päivänä ilman transsendenttista meditaatiota?” Lynch katsoi minua silmiin ja alkoi hymyillä kunnolla ensimmäistä kertaa koko pressitilaisuuden aikana. ”En tiedä missä elämäni olisi tällä hetkellä”. Pelkäsin, että vastaus oli siinä, mutta onnekseni hän jatkoi vastaustaan miltei kymmenen minuutin ajan. Lynchin tyyli vastata kysymyksiin oli poikkeuksellisen hyvä, koska oli kysyjä kuka tahansa, hän vastasi siihen puhumalla koko ajan suoraan kysyjälle. Tässä tapauksessa minulle. Hänen vastauksensa laajuus oli melko galaktinen käsitellen monia eri aihepiirejä ja se oli välillä, jopa humoristisiin mittoihin asti kasvavaa tarinointia johon jokainen huoneessa sillä hetkellä ollut ihminen reagoi positiivisesti. Aluksi hän puhui siitä, kuinka hänen elämässään tapahtuneet valinnat voisivat olla ihan yhtä hyvin olla samoja ilman meditaatiota, mutta niiden kanssa eläminen sekä varsinkin työnteko olisi ollut miltei sietämätöntä. Lynchin mukaan taiteilijan ei tarvitse tuntea tuskaa kertoakseen siitä parempia tarinoita. Hänen mielestään itsensä ruoskiminen paremman lopputuloksen saamiseksi on täysin harhaluuloinen käsitys. Ahdistus, stressi, paine ja ennakkoluulot ovat asioita, joita pystytään haihduttamaan tehokkaasti meditoimalla kahdesti päivässä. Työn jälki on parempaa, itselläsi on parempi olo ja kaikki toimii kokonaisvaltaisesti paremmin.

Päästyään mukavasti vauhtiin Lynch puhui myös väkivallasta ja kertoi tilastoja, joiden mukaan transsendenttista meditaatiota harrastavien nuorten kanssa jutteleminen on antoisa kokemus ja paras merkki siitä, että tämän tyylin meditaatio toimii takuuvarmasti. Tilastoja kuultiin myös siitä, että suuri osa koulua käyvistä nuorista ihmisistä kärsii ahdistuksesta ja jopa loppuunpalamisesta. Kouluissa esiintyy väliinpitämättömyyttä, ahdistusta, kiusaamista, rasismia ja pahimmassa tapauksessa, jopa brutaalia väkivaltaa. Lynch käytti esimerkkinä Yhdysvalloissa tapahtuneita kouluammuskeluja. Melko sopivasti aiheeseen liittyen, koska muutamaa päivää myöhemmin Jokelassa tapahtui koko Suomen kansaa järisyttänyt kouluammuskelu. Tohtoreiden ensisijaisena kohteena transsendenttisen meditaation opiskeluun onkin juuri nuoret kouluja käyvät ihmiset.
42_03
Lynch käytti eräässä hämärässä tarinassaan minua esimerkkinä ja kutsui minua nimellä Jack. Totta puhuakseni suurin osa siitä esimerkistä meni yli hilseen, koska en ollut ensinnäkään uskoa sitä todeksi ja toiseksi Lynchillä itsellä oli selvästi hauskaa esimerkkinsä kanssa, joten tyydyin vain tuijottamaan tätä yhtä hartaasti takaisin kuin hän minua. Nyökyttelin kuitenkin ymmärtäväisesti koko ajan, sillä halusin kuitenkin antaa itsestäni fiksuhkon kuvan tällä herralle.

Kun olin saanut harvinaisen kattavan vastauksen mitättömään kysymykseeni mittavien, jopa minut sisältävien esimerkkien kyydittämänä, jatkui pressitilaisuus samalla linjalla kuin ennen kysymystäni. Lynchiltä kysyttiin koko pressin aikana kymmenisen kysymystä joihin jokaiseen saatiin kattavat vastaukset, jotka sivusivat taidetta ja palasivat joka kerta takaisin meditaation pariin. Eräs toimittaja kysyi Lynchiltä, miten transsendenttinen meditaatio eroaa muista meditaatiotyyleistä. Lynch vastasi harvinaisen yksiselitteisesti niin, että hän ei tiedä kuin muutamista muista meditaatiotyypeistä jotain, koska transsendenttinen meditaatio toimii hänelle. Muuta ei tarvita.

Suomen toimittajayhteisön osoittaessa oman kaikkea hyvältä kuulostavaa, välittömästi epäilevän luonteensa sanoi Lynch tämän huomattuaan haastattelun loppuun, että transsendenttiseen meditaatioon ei tarvitse uskoa, mutta sille täytyy antaa mahdollisuus, koska se on ainoa mahdollinen tapa saavuttaa koko maailmanlaajuinen rauha ilman sotia ja sortoa niin, että kaikki ovat lopputulokseen tyytyväisiä.

Raapustelin papereihini tilaisuuden aikana paljon erilaisia skeptiikkaa tihkuvia lauseita kuten ”David Lynch haluaa historian lehdille ei pelkästään poikkeuksellisena elokuvantekijänä vaan myös jonkinlaisena maailmanparantajana, hyväntekijänä, jonka hienolta kuulostava ajatus tuntuu minun korvaani naiviilta ja lapsenomaiselta.”

Lynchin noustessa ylös ja arvon toimittajatoverieni antaessa epämääräiset aplodit herroille, päätti tohtori Morris vielä lisätä tilaisuuteen jotain. Harmillisesti ketään ei enää siinä vaiheessa kiinnostanut ja jokainen halusi yksityishaastattelun itse Lynchin kanssa, eikä kuunnella hämärän ja tuntemattoman amerikkalaisen kvanttifyysikon jorinoita.

Itse pysyttelin paikallani ja katselin kuinka nämä toimittajiksi pukeutuneet hyeenat puskivat itseään lähemmäksi saaden mukamas paremmat mahdollisuudet 1-on-1 haastatteluun. En jaksanut stressata moisesta, vaan istuin hiljaa paikallani ja kirjailin ylös muistiinpanoja tilaisuudesta. Tässä vaiheessa tuntui jo aivan täysin luonnolliselta olla samassa tilassa David Lynchin kanssa. Ollaanhan me jo vanhoja tuttuja toisillemme. Tuntuu siltä kuin oma statukseni olisi kohonnut muutamalla pykälällä, vaikkei minulla mitään statusta ole koskaan ollutkaan.

Ylen toimittajan haastatellessa Lynchiä televisioon sykähdin miehen välittömään läheisyyteen ja aloitin oman paparazzi-urani, josta ei tuntunut tulevan mitään sillä aikaisemmin 100% varma Canonin digikamerani teki jokaisesta kuvasta aivan uskomatonta suttua. Tuntuu kuin jokin optiikan jumala oli tekemässä cameoroolia digiräpsyni sisuksiin sabotoiden jokaisen Lynchistä nappaamani kuvan. Ilkeää. Ylen toimittajien haastatellessa Lynchiä tylsän haasteettomasti siinä samassa kliinisessä tilassa, jossa itse pressi tapahtui, ottikin Nelosen uutiset Lynchin käytävään ja haastattelivat häntä tunnelmallisen yläspotin alla. Sain siellä kimpoilevan valon turvin napattua muutaman antisuttuisen tärpin artikkelini tueksi.
42_04
Sitten Lynchin energinen lehdistöpäällikkö etsii minut käsiinsä kuten aikaisemmin lupasi ja kysyy yhteystietojani. Raapustan hänelle paperiin eriskummallisen sähköpostiosoitteeni, jota hän ei onneksi amerikkalaisena ymmärrä. Tosin ei sitä ymmärrä kukaan suomalainenkaan. Tässä vaiheessa teen peliliikkeen, josta kiitän itseäni vielä vuosien kuluttua. Kerron Lynchin lehdistöpäälikölle, jonka nimeä en kuolemaksenikaan muista, että minulla on herra Lynchille eräs lahja. Mies kiinnostuu sanomastani ja lupaa järjestävänsä minulle aikaa, jolloin voin ojentaa Lynchille tuomani lahjan.
42_06
Kuluu muutama minuutti kun Lynchiä haastatellaan eri medioiden toimesta. Itse valmistauduin suureen koitokseeni. MTV3 oli juuri lopettamassa haastatteluaan, kun Lynchin lehdistöpäällikkö tulee viereeni ja tyrkkää minut Lynchin kanssa kasvotusten. Ojennan käteni miehelle ja kättelemme. Sanon hänelle ”hello”, johon Lynch vastaa ”hello how are you?”. Tähän vastaan ”excellent, thank you” Tässä vaiheessa otan mukanani kantaman, aikaisemmin artikkelissani mainitsemani ylioppilaslahjani, Chris Rodleyn kirjan “Lynch On Lynch” ja pyydän siihen nimikirjoitusta. Lynch kysyy minulta kynää ja ojennan hänelle punaisen muistiinpanotussini. Hän avaa etusivun ja kiemurtaa siihen oman mystisen nimmarinsa ja nimensä alle viisi hämärää pistettä. Kiitän kohteliaasti nimikirjoituksesta ja sanon hänelle, että minulla olisi hänelle lahja. Pohjustan lahjani hänelle seuraavasti: ”I have seen all of your work but you haven’t seen any of mine, so here you go” ja ojennan hänelle kopion elokuvasta Mazda III Farewell To Sysmä. Lynch sekä hänen koko seurueensa repeää iloiseen nauruun ja Lynch taputtaa minua olkapäälle sanoen “That’s right Jack!”

Onnellinen ihminen:

Täytyy myöntää, että äskeistä katkelmaa kirjoittaessani minua jännitti melkein yhtä paljon kuin itse tapahtumassa koska tuo on tapahtuma, hetki elämässäni, jota en tule koskaan unohtamaan. Elämäni kenties absurdein, hauskin, törkein ja mahtavin temppu ikinä. Se on aivan sama, katsooko David Lynch Mazda kolmosen vai ei. Pelkästään tuon kirjoittaminen ja ääneen lausuminen tuntuu niin epätodelliselta.

Lynch sekä hänen seurueensa poistuu minun tempaukseni jälkeen paikalta kuten teen minä itsekin. Oloni on sanoinkuvaamaton. Olen kokonaisvaltaisesti iloinen ja mietin koko ajan äskeistä temppuani. Kun astun hissiin Nelosen televisioryhmän kanssa, naurahdan itsekseni ja joudun tietysti selittämään heille, mikä minua naurattaa. Heidän ilmeet olivat jotakuinkin sitä luokkaa, että ”kuinka säälittävää antaa Lynchille oma elokuvansa” tai jotain muuta yhtä kypsää ja kehittävää, mutta se ei haittaa minua tippaakaan. Taisivat olla kateellisia. Tai sitten ei. Ihan sama.

Poistun Hotel Palacesta ehkäpä sen hetken onnellisimpana ihmisenä koko planeetalla ja pienen reality checkin jälkeen kävelen parkkipaikalle. Parkkipaikalla minua odottaa rakas tyttöystäväni ilosena, innostuneena ja ehkäpä hieman ylpeänäkin kuulemaan kaikki äskeisestä tapahtumasta, jossa hänen hämärä poikaystävänsä Sysmästä tapasi oman suosikkiohjaajansa, idolinsa, jota hän arvostaa elokuvantekijänä korkeimpaan potenssiinsa.

Jälkipoltto:

David Lynch esiintyi suurelle yleisölle Messukeskuksessa samana iltana kello 19:00. Minä, tyttöystäväni ja loput koko neljän hengen seuruestamme päätimme suunnata sinne vaikkemme mitään meditaatioinnokkaita olekaan. Veikkaan, ettei tuhannen ihmisen yleisöstä ollut paikalla kuin keskimäärin kaksi ihmistä itse meditaatioasian takia. Itsehän olin jo parhaat hetket kokenut, mutta mielelläni menen kuuntelemaan samat kertomukset uudestaan.

Itse kuitenkin lehdistön edustajana sain erityiskohtelun ja paikan, joten jouduin erkanemaan seurueestani ja painelemaan suoraan tuhatpaikkaisen salin lehdistölle varattuun eturiviin. Takaa alkoi kuulua huvittavaa piipitystä ”No tuo ei taatusti kuulu mihinkään lehdistöön”, ”Törkeä tyyppi”. Kuinka ollakaan kun Lynchin lehdistöpäälikkö, jonka nimeä en edelleenkään muista, käveli eturivin ohitse katselemassa lehdistön edustajia, hän huomasi minut pitkän matkan päästä ja tuli taputtamaan minua tuttavallisesti polveeni sekä heittämään pientä small talkia. Takaa kuuluneet vihaiset kannanotot lakkasivat hyvin äkkiä tämän tapahduttua. Sainpa taas hymähdellä itselleni.
42_07
Heikonoloisesti järjestetyssä tilaisuudessa Lynch vastaili pressistä poiketen yleisön esittämiin mihin tahansa kysymyksiin tunnin ajan, mutta kuitenkin kääntäen miltei jokaisen vastauksensa julistamansa meditaatioaiheen puoleen. Nämä asiat jo muutamaan kertaan kuulleena huomasin, että vaikka Lynchillä ei olekaan käsikirjoitettua puhetta, ovat kaikki hänen meditaatioon liittyvät pitkät vastaukset identtisiä pressissä kuulemiini tarinoihin ja esimerkkeihin. Edelleenkään se ei haitannut minua vaan pystyin nauttimaan tapahtumasta täysin puhtain mielin vailla mitään halua kääntyä harjoittamaan transsendenttista meditaatiota. Veikkaan, että kyseinen meditaatiolahko rinnastetaan melko pitkälti Tom Cruisen julistamaan skientologiaan ja siihen aletaan suhtautumaan kokonaisvaltaisesti samalla tavalla.

5.11.2007 oli minulle henkilökohtaisesti eräs elämäni hienoimpia päiviä. Oli suuri kunnia tavata oikeassa elämässä termiksi asti muodostunut elokuvajumala David Lynch, jonka innokas meditaatiosta julistaminen ja sen keulakuvana toimiminen ei horjuta miehen statusta minulle suurimpana elossaolevana idolina suuntaan eikä toiseen.

Matti Mikkonen

  • Tarkkis

    9.1.2016 #1 Author

    Kepeästi koko sivuston paras ja mielenkiintoisin artikkeli.

    Vastaa

  • Jarppe

    9.1.2016 #2 Author

    Aivan mahtava artikkeli. Pitkä, mielenkiintoinen, hyvin kasattu ja paljon tietoa sisältävä. 🙂

    Vastaa

  • FryGuy

    9.1.2016 #3 Author

    Aikamoista 🙂 Ei kai tässä muuta voi sanoa. Uskomatonta että sait tän tilaisuuden 🙂

    Vastaa

  • Sailor

    9.1.2016 #4 Author

    Hymy oli herkässä. Ehkä hieman liian pitkä vain ja yksityis kohtia täynnä.

    Vastaa

  • c/o Iraq

    9.1.2016 #5 Author

    Suurella sydämmellä kirjoitettu juttu, joka nyt ei informatiivisuudellaan loistanut mutta oli aivan mahtava kertomuksena. Alun faktatiedot pystyi hyvän väliotsikoinnin ansiosta kepeästi hyppimään yli, kun ne jo tiesi. Hienoa oli myös fanipoika/skeptikko-vastakkainasettelu.

    Vastaa

  • lolol

    9.1.2016 #6 Author

    Hieno artikkeli kaikenkaikkiaan. Kirjoittajan omistautuneisuuden asialleen oikein aistii. Tälläisella panostuksella kirjoitettuja juttuja olisi kiva lukea elokuvateatteri.comissa enemmänkin.

    Vastaa

  • Arbela

    9.1.2016 #7 Author

    Loistava artikkeli joka tempaisi mukaansa! Olen kyllä aika kateellinen kun sait Lynchin tavata – itsekin fanitan miestä kovasti ja katson hänen elokuviaan uudestaan ja uudestaan. Ne ovat oikeasti todella viihdyttäviä, tunteikkaita ja syvällisiä.

    Vastaa

  • Jassona

    9.1.2016 #8 Author

    Mielenkiintoista, sillä minulla oli aivan samanlaisia tuntemuksia, kun Lynch seurueineen tuli Aki Kaurismäen omistamaan ravintolaan syömään juuri samaisella Suomen reissullaan. En tosin uskaltanut mennä pyytämään nimirkirjoitusta.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Sailor Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.