elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Beowulf on vanhin englanninkielinen tarina, joka on periytynyt jälkipolville aikojen saatossa. Tarina kertoo soturi Beowulfista, joka saapuu kaukaiseen tanskan valtakuntaan pelastamaan kuningaskunnan hirviö Grendeliltä....

Beowulf on vanhin englanninkielinen tarina, joka on periytynyt jälkipolville aikojen saatossa. Tarina kertoo soturi Beowulfista, joka saapuu kaukaiseen tanskan valtakuntaan pelastamaan kuningaskunnan hirviö Grendeliltä. Eeppinen teos käsittää tarinan rohkeudesta ja vääristä valinnoista. Nykypäivän teknologian ansiosta Robert Zemeckis on nyt loihtinut Beowulfin uuteen uskoon nykypäivän ihmisille ihmeteltäviksi. Mutta teknologian myötä tarina on rutattu ja raiskattu perinpohjaisesti siten, että lopputulos muistuttaa yhtä paljon alkuperäistä tarinaa, kuin allekirjoittanut Orlando Bloomia.

Perusasetelma on kohdallaan. Tanskan kuningas Hrothgaria vaivaa hirviömäinen otus Grendel, ja koko kuningaskunta on vaarassa. Nykypäivän versiossa tosin Hrothgar ja hänen sotilaansa (kuten jokainen muukin hahmo elokuvassa), on raivostuttava alfa-uros, jonka kännistä remuamista on yhtä nautittava seurata kuin jokerit-fanien MM-kisojen juhlintaa. Kun monsteria ei saada päiviltä helpolla, yritetään pahalla. Paikalle kutsutaan Beowulf, joka on sitten niin äijä, että voisi nänneillään lävistää vaikka lohikäärmeeltä silmät. Kun cockney-aksentilla puhuva Beowulf iskee yllättäen silmänsä kuninkaan nuoreen vaimoon ja vallan maku vie mennessään, käy Grendelin äidin tehtävä vietellä Beowulf entistä helpommaksi.

Periaateessahan tämän pitäisi toimia. Hyvä tarina on hyvä tarina vaikka erikoistehosteissa paistaisi. Mutta kirjoittajat Neil Gaiman ja Roger Avary onnistuvat vesittämään jokaisen osa-alueen Beowulfin legendaa lapsellisen machoilun ja möykkäämisen alle. Päähenkilön jatkuva muriseminen "I will kill your mons-TAH!" käy hetkessä ärsyttäväksi, eikä asiaa käy auttamaan John Malkovichin Monty Python-tasoinen camp näytteleminen. Ilman loistavia Crispin Gloveria ja Angelina Jolieta olisi koko elokuva miltein yhtä sietämätöntä katseltavaa kuin alkuvuodesta julkaistu "300".

Puhtaasti teknisenä kikkailuna katseltu Beowulf ei ainakaan 2D-versiona sykähdytä. Elokuvasta on olemassa myös kolmiulotteinen tarjonta, jossa tietyt aspektit ovat paranneltuja juuri interaktiivisempaa kokemusta varten. Suomessa saamme tyytyä tosin vain digitaaliseen printtiin elokuvasta. Kuva on kirkas ja komea. Eläimet ja maasto näyttävät upeilta. Lohikäärmeet, Grendel ja muut puhtaasti fantasiset elementit ovat toimivia. Mutta näin ne ovat olleet jo kohta vuosikymmeniä. Elokuvan valttikorttina ollut ihmisten realistinen mallintaminen ontuu pahasti. Tiettyihin hahmoihin on paneuduttu selkeästi paremmin kuin muihin. Näin ollen lopputulos on paikoitellen joko tyyllitellyn komeaa, tai pahimmassa tapauksessa videopelimäistä sotkua. Erityisesti hahmojen kontakti muun maailman kanssa on todella tönkköä ja jaksaa jatkuvasti muistuttaa katsojaa siitä, että kyseessä on vain animaatio.

Elokuvassa on hyviäkin oivalluksia. Enimmäkseen ne kuitenkin rajoittuvat teknisiin suorituksiin. Tarinan toisessa puoliskossa nähtävä taistelu Beowulfin ja lohikäärmeen alkaa todella upeasti, mutta taantuu loppua kohden sellaisiin ylilyönteihin, että koko taistelusta menee maku. Angelina Jolien ja Crispin Gloverin esittämät hahmot ovat elokuvan paras osuus. Grendel ja tämän äiti ovat elokuvan ainoat oikeasti moniulotteiset hahmot, joille on vaivauduttu kehittämään persoonat. Grendelin viimeinen kohtaus elokuvassa on jopa liikuttava. Crispin Glover tekee Andy Serkismäisen tempun Grendelin kanssa, ja vahvistaa edelleen uskomusta, että virutaalisista hahmoista on mahdollista kehittää uskottavia ja aitoja jos näyttelijä on kohdallaan.

Samaa ei voi sanoa Ray Winstonesta, jonka Beowulf on selkeästi käynyt spartan näyttelijäkoulutuksen. Tämän seurauksena miehen jokaisesta repliikistä puuttuvat täysin nuanssit ja minkäänlainen tyylitaju. Kaikki on korvattu äijämäisellä huudolla.

Kahden tunnin pituinen Beowulf ei ole täydellinen susi, mutta ei siitä hyvää elokuvaa myöskään saa. Se on jossakin harmaassa rajamaastossa niiden välillä. Jokaista hyvää kohtausta vastaa liuta huonoja, eikä elokuva saavuta kertaakaan yhtenäistä tempoa tai tunnelmaa, josta saisi kiinni. Lopputuloksena on suullisen tarinan uusi muoto kuultuna siten, että kertoja välillä unohtaa itsekin minkälaista tarinaa on lähtenyt alunperin kertomaan.

Yhteenveto
Paikoitellen tylsässä toimintaelokuvassa käydään läpi löyhästi klassista mytologiaa modernilla otteella. Lopputulos on äänekästä, mutta paikoitellen toimivaa, sekä komeaa katseltavaa.

Joonatan Itkonen

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.