007 Elät vain kahdesti

Viides Bond-filmatisointi, “You only live twice”, jatkaa menestyksekkäästi Sean Conneryn 007-uraa. Hullaantuneena edellisen “Thunderball”-elokuvan suosiosta, Albert R. Broccoli halusi lähettää salaisen agenttimme aivan toisenlaiseen seikkailuun. Ohjaajaksi valittiin “Alfiella” menestykseen noussut Lewis Gilbert ja käsikirjoittajaksi Willy Wonkan tarinoilla maailmanmaineeseen noussut Roald Dahl. Tämä viides Bond onkin monella tapaa hieman erilainen 007-elokuva. Samalla elokuva on melkoinen 60-luvun lopulla maailman teknologiamarkkinoita valloittamaan aloittaneen Japanin kulttuurin esittely kaikkine kliseineen.

Jo tunnetuksi tullut prologi lupaa hieman erilaista Bond-filmatisointia ja uutta alkua tälle saagalle. Viidenteen elokuvaan päästessä James on tullut hommanneeksi jo monia vihamiehiä ympäri maailmaa ja näin ollen MI6:n pitää tehdä jotain radikaalia saadakseen parhaalle salaiselle agentilleen jälleen työrauha. Samalla jokin tuntematon lentävä esine (ei onneksi UFO) kaappaa sekä Yhdysvaltojen että venäläisten avaruusaluksia taivaalta ja suurvallat alkavat tietenkin syyttämään toisiaan. Tarvitaan Britannian tiedustelupalvelun parhaat voimat tutkimaan mitä oikein on tapahtunut, jotta kolmas maailmansota vältettäisiin. Niinpä MI6 lavastaa Jamesin murhan, jotta mies pääsee puhtaalta pöydältä tutkimaan mihin hittoon kaikki avaruusalukset oikein häviävät.

Elokuva tuo hyvin esille 60-luvun lopussa olleen armottoman kilpailun avaruuden herruudesta ja kylmääkin kylmemmästä sodasta Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välillä. Täytyy myös myöntää, että tässä elokuvassa nähdyt avaruuskohtaukset ovat auttamatta jääneet ajan hampaisiin, sillä ne eivät millään muotoa näytä enää nykyään edes kohtuullisen hyviltä. Onneksi niitä on vähän ja ne ovat tehty kuitenkin hyvällä maulla liikaa liioittelematta.

Tässä Bond-filmatisoinnissa on myös ehkäpä yksi tunnetuimmista teemalauluista, joka on Nancy Sinatran sykähdyttävän hyvä “You only live twice”, ja josta Robbie Williams härskisti kopioi kertosäkeen Millenium kappaleeseensa.

Kun koko maailma luulee, että James Bond on kuollut, pääsee hän vapaasti hiippailemaan Tokioon tutkimaan kuka kumma on näin mittavan operaation takana. Katsojan nyt ei ole vaiketa arvata, että vanha tuttu SPECTRE on jälleen kissaa rapsuttavine johtajineen kaiken takana ja todellakin suunnittelemassa taas maailmanherruutta pistämällä suurvallat toistensa kurkkuihin. Tapahtumapaikkana toimiva Japani tuo mielenkiintoisen aspektin tapahtumiin ja James onkin aivan uuden kulttuurin keskellä. Toki Bond osaa sujuvaa Japania ja tietää kuinka lämpöisenä sakea pitää juoda, mutta silti monet asiat pääsevät hämmästyttämään häntä, kuten vastustajien kamppailutaidot ja miekanheiluttelut. Se ei toki estä taas lähes kaikkien tapaamiensa naisten kaatamista loppupeleissä vällyihin, mutta mitä muuta voisi edes odottaa kun James painaa rintakarvat rottingilla maassa, jossa miehillä ei moista ylellisyyttä yleensä ole.

Seikkailu etenee aluksi hieman verkkaisesti, mutta juuri sopivalla temmolla niin että katsoja ei pääse kyllästymään. James alkaa löytämään pikkuhiljaa vinkkejä siitä, kuka on kaiken takana ja missä vihulainen piileksii. Tässä elokuvassa nähdään jälleen myös yksi legendaarisimmista Bond-vimpaimista, eli pieni hydro-kopteri “Little Nellie”, joka oli itseasiassa oikea toimiva prototyyppi. Kopterin varustuksiin kuului tietenkin muutama ohjus, ilmamiinat, liekinheitin ja raketit. Kohtaus, jossa Bond saa vastaansa neljä tulivoimaista helikopteria on varmasti aikansa hienoimpia ilmataistelukohtauksia, sillä tässä stuntmiehet lentelivät oikeasti ilmassa. Kun vihdoin monien vaiheiden jälkeen James pääsee itse Spectren tukikohtaan, nähdään ensimmäistä kertaa Spectre 1:sen eli mister Blofeldin kasvot, joita ilmeikkäästi tulkitsee aikansa parhaita näyttelijöitä oleva Donald Pleasence. Tämän jälkeen nähdään jopa Bond-elokuvien mittakaavassa suorastaan massiivinen taistelu, kun sadat ninjat hyökkäävät Spectren tukikohtaan ja tässä elokuvassa James pistää kylmäksi varmasti enemmän populaa kuin aikaisemmissa elokuvissa yhteensä. Loppu ei jälleen yllätä ketään, eli 007 pelastaa jälleen maailman ja saa kuvankauniin Mie Haman näyttelevän Kissy Suzukin kainaloonsa.

Triviaalina tietona: James ei tässä elokuvassa aja kertaakaan autoa, vaikka on toki kyytiläisenä. Tämän piti myös olla Conneryn viimeinen Bond-elokuva ja alussa nähtävä Tsai Chin nähdään lähes 40 vuotta myöhemmin uusimmassa Bond-elokuvassa Casino Royale.