elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Neil Gaiman, tuo brittien toinen lahja modernille fantasiakirjallisuudelle erään tietyn poikavelhon ohella, on kokenut kovia aina kun hänen töitään on lähdetty sovittamaan elokuviksi. Ensimmäinen...

Neil Gaiman, tuo brittien toinen lahja modernille fantasiakirjallisuudelle erään tietyn poikavelhon ohella, on kokenut kovia aina kun hänen töitään on lähdetty sovittamaan elokuviksi. Ensimmäinen yritys, BBC-yhtiön tuottama Neverwhere minisarja, oli kädetön apinointi yhdestä parhaasta kirjasta mitä 90-luvulla oli nähty. Minimaalisella budjetilla toteutettu rävellys muistutti, kiltisti sanottuna, kesäteatteria, jonka näyttelijäkaarti oli korvattu salkkarit-hylkiöillä, jotka vuorostaan olivat ahdettu täyteen piriä ennen kameroiden käymistä. Myöhemmin henkiin yritettiin herättää loistavaa Death-sarjakuvaa, joka kaatui kuolleena siihen paikkaan, kun tuottajat yrittävät ehdottaa, että nimikkosankari Kuolema tarvitsi kokea truulovea leffan aikana.

Kaikki tuo on oleellista tietää kahdesta syystä. Ensinnäkin, pidän erittäin paljon Gaimanin töistä. On ihan totta, että hänen kirjansa ovat huiman epätasaisia ja, että hänen suurin fanikuntansa koostuu käsittämättömän rasittavasti teinigooteista, MUTTA se ei muuta asiaa, että yhdet viime vuosikymmenten parhaista alternate saduista ovat hänen käsialaansa. Toiseksi on tärkeää tietää miten suuri saavutus vähäisen tunnetun Matthew Vaughnin ohjaustyö Stardust on. Kyseessä ei ole ainoastaan hyvä Neil Gaiman-sadun sovitus elokuvaksi, kyseessä on yksi tämän vuoden parhaista elokuvista genressään, piste.

Tristan Thorn on ujohko nuori mies, joka asuu pienessä Muurin kylässä reilut sata vuotta menneisyydessä. Muurin kylä on vartioinut porttia toiseen maailmaan vuosisatoja, eikä Tristaninkaan auta kuin unelmoida matkustamisesta kaukaisiin maihin. Eräänä iltana tähdenlento ja uhkarohkea lupaus ajavat Tristanin ensin törmäyskurssille ja lopulta huikeaan pakomatkaan fantastisessa maailmassa mielikuvituksen tuolla puolen. Kannoillaan kilpailevat kuninkaalliset veljekset ja ikuista nuoruutta hamuavat noidat, Tristanin ja tähdenlennon, joka paljastuu kauniiksi Yvaine-tytöksi, pakomatkasta muodustuu hetkessä henkeäsalpaava seikkailu.

Yhdistellen nokkelasti niin Prinsessan Ryöstö-elokuvaa kuin Takaa-ajettua, Stardust on taidokas sekoitus uutta ja vanhaa saumattomaksi kokonaisuudeksi. Gaimanin teoksesta tarkkaan valitut ainekset on viritetty huippuunsa ja fiksusti ohjaaja Vaugh, sekä käsikirjoittaja Jane Goldman, ovat kehittäneet omia lisäyksiään kuljettamaan tarinaa eteenpäin. Lopputulos on jopa kirjan lukeneille virkistävä ja erilainen.

Elokuvan kantavin voima on sen näyttelijät. Vielä tuntematon Charlie Cox tekee erinomaisen roolisuorituksen Tristanin roolissa. Tasapainoitellen kömpelön ja aran pojan, sekä itsevarman miekkamiehen välillä, Cox tekee Tristanista rakastettavan ja samaistuttavan hahmon vajoamatta kertaakaan niihin pateettisiin soihin joihin Orlando Bloom on tehnyt itselleen kodin. Kuvankaunis Claire Danes suorastaan sädehtii Yvainen roolissa, ja onkin elokuvan sydän. Robert De Niro irroittelee loistavasti ilmapiraatti Shakespearen roolissa. Samaa voi sanoa Michelle Pfeifferista, jolta ilmestyy toinenkin pahattaren rooli samana päivänä yhtä hyvässä Hairspray-elokuvassa. Pfeifferin ratkiriemukas piikittely ikärasismia ja faceliftejä ja sun muita kohtaan on onnistunut. Jos jostain pitäisi valittaa, niin Ricky Gervais saisi painua elokuvasta niin pitkälle kuin pippuri kasvaa ja pysyä siellä.

Vaughnin ohjaus on reipasta ja komeaa katseltavaa. Hän ei kertaakaan sorru ylilyönteihin vaan antaa erinomaisesti erikoistehosteiden kuljettaa tarinaa eteenpäin, eikä suinkaan käytä niitä vain siksi, että voisi. Tämän ansiosta Stardustin maailma tuntuu aidolta ja uskottavalta. Asiat kuten kuolleiden prinssien haamut, tähdenlennot, jotka ovatkin kauniita nuoria naisia, ilmapiraatit ja torit, joilla myydään kaikkea mitä sydän halajaa ovat täysin arkipäivää elokuvassa. Kertaakaan sitä ei tule ihmeteltyä tai kyseenalaistettua. Se on onnistuneen sadun merkki.

Niin moni tulee kritisoimaan elokuvaa siitä, että se on vain satua ja vain viihdettä. Ne kriitikot tulevat unohtamaan sen, että ilman juuri sitä satua ja romanttista seikkailua olisi niin tylsää. Stardust löytää juuri sen sopukan sydämestä, joka ulottuu lapsuuteen jolloin tälläiset seikkailut olivat jokapäiväisiä, ja siihen paikkaan katsojissa, joka haikailee tälläisen aidosti puhtaan tarinan perään.

Lopussa voi vaan olla iloinen, että Gaiman ei vaan tehnyt sitä, mitä moni fani (itseni mukaanlukien) toivoi ja pakannut pillejä pussiin kaamean Neverwheren jälkeen. Stardust on kaikkea mitä kirjan fani voisi elokuvalta odottaa. Kirjan tuntemattomille se on raikas tuulahdus erilaista ja hitusen kieroutunutta fantasiaa ja romanttista satua, jollaista ei ole nähty varsinaisesti sitten Prinsessan Ryöstön jälkeen. Se on syksyn vahvimpia elokuvia lajissaan, ja iltasatu jonka tahtoo kuulla uudestaan ja uudestaan.

Yhteenveto
Kauniissa ja lämpimässä seikkailukertomuksessa nuori mies löytää tähdenlennon, sekä seikkailun jollaisesta ei olisi voinut edes unelmoida.

Joonatan Itkonen Toimittaja

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.