Paha aavistus

Suuren yleisön silmissä yksi tunnetuin nykypäivän naisnäyttelijä lienee Sandra Bullock, joka tosin on omissa silmissäni aina ollut melkoista tusinakamaa. Samaan kategoriaan voi huoletta heittää näyttelijättären uutuuselokuvan, Pahan aavistuksen (Premonition), jonka melko mielenkiintoisesta, mutta kuluneesta, ideasta on tehty välttävä elokuva. Mennan Yapon ohjaama elokuva onkin melkoisen puuduttavaa katselemista siitäkin huolimatta, että mukana piipahtaa mm. itse Peter Stormare.

Itse elokuva kertoo tarinan naisesta, joka menettää aviomiehensä traagisessa onnettomuudessa. Tämän jälkeen nainen herääkin yhtäkkiä erilaisiin todellisuuksiin, jossa rakas siippa on elossa ja toisessa taas ei. Seurauksena on yleistä perseilyä “jännittävässä” elokuvassa, jossa pikku hiljaa hommasta kiinni saava Linda yrittää pelastaa aviomiehensä hengen. Tarinakin on loppujen lopuksi melko konventionaalinen: Lindaa ei uskota, hommat näyttäisivät menevän pieleen ja tuskan jääminen mielen sopukoihin näyttää kummittelevan taustalla. Elokuvan loppukin on melkoisen yllätyksetön ja loppuun asti pedattu, että kokeneempaa katsojaa alkaa moinen jo pikku hiljaa kyllästyttämään.

Sama katsojan kyllästyminen vaivaa myös elokuvan näyttelijöitä. Pääroolissa oleva Sandra Bullock on elokuvassa tasaisen harmaa ilmestys: aivan kuin muissakin näyttelijättären aikaisemmissa elokuvissa. Bullock saadaan kyllä näyttämään raihnaiselta ja kärsivältä äidiltä ja leskeltä, mutta pelkkä hiuksien pörrötys ja mustat silmänaluset eivät vakuuta. Bullockin näyttelemän Lindan aviomiestä näyttelee puolestaan Nip/Tucista tuttu Julian McMahon, joka näyttää pikku hiljaa vaihtavan tv-sarjojen työt elokuviin. Muutosta kuitenkaan parempaan ei liene luvassa, sillä McMahon saa elokuvassa aivan liian vähän tilaa, eikä miehen näyttelemisessä ole oikeastaan mitään erikoista. Kun mukaan lasketaan hiukan tahattoman koominen Nia Long, kohtuullisen huonot lapsinäyttelijät (Shyann McClure ja Courtney Taylor Burness), sekä ehdottomasti aivan liian vähän esiintyvä Stormare, niin elokuvan näyttelijöistä ei jää oikeastaan mitään kerrottavaa.

Yapon elokuvassa on lukuisia kuivia hetkiä, mutta kerran Premonition onnistuu säväyttämään pelkän tunteen tasolla. Lopussa nähtävä, melkoisen koskettavasti rakennettu ja tehty, kohtaus “rakkaudesta” on hienoa katseltavaa. Onkin hassua, miten minuutin kohtaus saa pelastettua edes vähän kokolailla tylsästä elokuvasta. Muuten Bullockin ravaamista onkin sitten turhauttavaa seurata, koska sillä ei oikeastaan tunnu olevan katsojalle mitään väliä. Niinpä Premonition ei missään nimessä ole elokuva, joka kannattaa käydä teatterissa katsomassa. Kotisohvalla elokuva saattaakin sitten mennä viihteenä tai ajan tappamisena, mutta muuhun siitä ei ole.