Papillon

”Kaksi miestä jotka jakoivat kaksi asiaa: halun elää ja paikan kuolla”

Papillon, Henri Charriéren samannimiseen omaelämänkerralliseen bestselleriin perustuva, suomalaisten katsojien kestosuosikki ja aikaa kestävä klassikkoelokuva lämmittää kehoa ja mieltä katselukerta toisensa jälkeen. Pattonin ja Apinoiden Planeetan palkittu ohjaaja Franklin J. Schaffner on luonut mielenkiintoisesta lähdemateriaalista jännittävän ja mukaansatempaavan seikkailuelokuvan jonka vertaista kokemusta ei nykypäivänä koe enään mitenkään.

Henri ”Papillon” Charriére on syyttömänä vangittu ja Ranskan Gyuanaan vankilasaarelle lähetettävä lujatahtoinen mies. Pirunsaareksi kutsuttu pahamaineinen sivistyksen unohtama vankilakompleksi ja työleiri ei noudata mitään lakeja tehden vangittujen elämästä pelkkää hengissä selviytymistä. Pakoa yrittänyt tuomitaan kahdeksi vuodeksi järisyttävään eristysselliin ja hankalimmat tapaukset hoidetaan giljotiinilla pois päiväjärjestyksestä. Paikka jossa kuka tahansa menettää mielenterveytensä ei tule pitämään Papillonia ja hänen pelokasta kaveriaan Louis Degaa (Dustin Hoffman) otteessaan sillä Papillonin mielessä kytee jatkuvia pakosuunnitelmia vaikka koko ajatus tuntuu täysin mahdottomalta.

Tuon ajan huippunäyttelijät Steve McQueen ja Dustin Hoffman tekevät hahmoistaan unohtumattomia persoonia. Papillonia ja Louisia ei yhdistä muu kuin halu palata normaaliin elämään. Papillon on auktoriteetteja vastaan kapinoiva, lujatahtoinen omien polkujensa tallaaja kun Louis on ujo ja vetäytyvä persoona. Alkukitkailujen jälkeen he huomaavat erilaisuuksistaan huolimatta tarvitsevan toisiaan mahdollista pakoa varten. Papillonilla on suunnitelmat ja Louisilla varat kaiken onnistumiseen.

Kuten odottaa saattaa ei mikään suju odotusten mukaan vaan Papillon tulee viettämään pitkiä, mieltä pehmentäviä hetkiä eristyksissä. Henkisen murenemisen kolkutellessa sellin ovia ei pakohalut kuitenkaan kaikkoa mihinkään. Papillon on päättänyt paeta eikä lopuksi sillä ole enään mitään väliä onnistuuko suunitelma vai ei.

Papillon käsikirjoitus sisältää kaikkea tarpeellista sopivissa suhteissa. Elokuva ei vetäydy haudanvakavaksi kertaakaan vaikka tarinan puitteissa siihen olisi mahdollisuus alentua enemmän kuin kerran koko kestonsa aikana. Minkäänlaiseksi veijaritarinaksi se ei myöskään käänny, mutta hienovaraista huumoria elokuvasta toki löytyy. Viihdearvoja ei tämän komeuden parissa tarvitse kyseenalaistaa.

Komeassa ja kirkkaassa 2:35 kuvasuhteessa kuvattu paikoittain, jopa erittäin kaunis biografia tavoittaa esittämänsä ajankuvan hienosti eikä edesmenneen Jerry Goldsmithin tarvitse kääntyä haudassaan Papillonin scoren kaikuessa historiaan kuten koko muun elokuvan ohella.