Liftari

Vuonna 1986 julkaistu The Hitcher oli, ja on, yksi piinaavimpia ja parhaimpia stalker-elokuvia. Yksinäisen miehen ja psykoottisen liftarin mittelö keskellä ei mitään tuntui lohduttomalta ja painajaismaiselta. Vielä nykypäivänäkin katseltuna Rutger Hauerin virne elokuvassa herättää kylmiä väreitä. On siis suorastaan suunnaton yllätys, että remake versio kauhuklassikosta on onnistuttu pilaamaan näin lahjakkaasti. The Hitcher on ehkä vuoden typerimpiä ja huonoimpia elokuvia, sekä varmasti yksi kaikkien aikojen huonoiten käsikirjoitettuja elokuvia.

Jim ja Grace ovat kaksi tuiki tavallista supermalli-pepsodenthymy-ihqraksupoksu-teiniä, jotka lähtevät kesäloman kunniaksi ajamaan New Mexicon poikki tapaamaan ystäviään. Matkalla he kuitenkin törmäävät selkeästi dementoituneeseen ja tahattoman koomisesti ylinäyttelevään pahikseen; Sean Beaniin, jonka älyvapaat teinit ottavat kyytiinsä. Tästä seuraakin sitten katsojia piinaava tunti, ei suinkaan kauhun vuoksi, vaan elokuvan täydellisen laaduttomuuden takia.

The Hitcher on kaikin tavoin kamalaa, eltaantunutta ja vuosia sitten pilaantunutta roskaa, jonka joku on kaapinut kompostin pohjalta siinä toivossä, että kukaan ei huomaisi miten surkeassa jamassa Amerikkalainen ns.’kauhu’ on. Mikään elokuvassa ei toimi. Alkutekstit on sijoitettu ärsyttävän teinipopin tahtiin, samalla kun ehkä ärsyttävimmät päähenkilöt sitten Transformersin pääkaksikon esittäytyvät. Tyystin lahjaton parivaljakko on niin autuaasti pihalla kaikesta, että elokuvassa on täysin mahdoton välittää siitä mitä heille tapahtuu. Ensimmäisen vartin jälkeen suorastaan toivoin, että pahis saisi heidät jo hengiltä ja antaisi elokuvan jo loppua. Ikävä kyllä toivettani ei toteutettu ja elokuva jatkui vielä vaikka kuinka pitkään. Vaikka kestoa onkin vajaat 90-minuuttia elokuva tuntuu yhtä pitkältä kuin vuosi sellissä Antti Tuiskun, Ari Koivusen ja Tanja Karpelan kanssa. Esimerkkinä käsikirjoittajien vajaudesta kertoo kohtaus, jossa päähenkilöt kokevat fiksuimmaksi ratkaisuksi pölliä murhattujen poliisien aseet ja paeta erämaahan mini-shortseissa koska siellä on ihan varmasti turvallisempaa, eikä kukaan varmasti epäilisi heitä missään nimessä.

Jotain olisi edes pelastettavissa jos elokuvassa olisi joko karismaattinen pahis, hienoa toimintaa tai edes yksi oikeasti pelottava kohtaus. Tai edes jotain, mikä saisi heräämään horroksesta, johon elokuva katsojan ajaa noin viidessä sekunnissa. Mitään tälläistä ei kuitenkaan elokuvasta löydy. Ohjaajan käsitys kauhusta on näköjään soittaa uusinta Linkin Park levyä mahdollisimman lujalla, samalla kun Sean Bean tappaa puolet New Mexicon poliisivoimista yhdellä pistoolilla. Lopputulos ei herätä pelkoa, vaan pikemminkin äkillisen tarpeen mennä ja polttaa jokainen Linkin Parkin levyttämä cd maailmasta.

Jos joku edes vaivautuisi selittämään miksi elokuva on koettu järkeväksi tehdä? Jossain tusinahaastattelussa ohjaaja kertoi tehneensä kunniaa alkuperäiselle elokuvalle parantamalla sen ‘tylsiä’ kohtia. Jos tämä on hänen käsityksensä kunniasta, en todellakaan tahtoisi nähdä mitä hän tekee häpäistäkseen jotain. The Hitcher on yhtä paljon kunnianosoitus kuin se, että käyttäisi alkuperäisen elokuvan filminauhaa vessapaperina ripuloidessa. Lopputulos olisi varmasti parempi ja halvempi kuin tämä selluloidin tuhlaus, jota yritetään kaupitella elokuvana.

Ehkä pahinta on kuitenkin se, että Amerikan teinit ovat valloittaneet teatterit jotka pyörittävät tätä rikosta ihmiskuntaa ja hyvää makua vastaan. Lopputuloksena se, että joku neropatti meni ja antoi tämän tekijöille oikeudet filmata Hitchcockin Linnut uusiksi ensi vuotta varten. Ellei tämä jo ole tarpeeksi, Hitcherin ohjaaja ilmoitti tekevänsä myös sillekin parhaan mahdollisen kunnianosoituksen. Samaan aikaan miljoonat elokuvan ystävät vetivät itsensä jojoon.

Yhteenveto
Huono, typerä, turha ja surkea elokuva. Hitcheristä on mahdoton sanoa yhtäkään edes semi-positiivista asiaa sen ohella, että elokuva on ainakin suhteellisen lyhyt.