elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Kaksi Oscar-ehdokkuutta saanut elokuva (asut & naispääosa), Paholainen pukeutuu Pradaan (The Devil Wears Prada), on lähinnä nuorehkoille naisille suunnattu pehmokomedia, jossa viaton ja sinisilmäinen...

Kaksi Oscar-ehdokkuutta saanut elokuva (asut & naispääosa), Paholainen pukeutuu Pradaan (The Devil Wears Prada), on lähinnä nuorehkoille naisille suunnattu pehmokomedia, jossa viaton ja sinisilmäinen nuori nainen löytää itsensä hänelle täysin vieraasta paikasta. Tällä kertaa itsensä löytäjää näyttelee Prinsessapäiväkirjoissa ihkuillut ja vähän päälle parikymppinen näyttelijätähtönen nimeltä Anne Hathaway, jonka näyttelijänlahjat ainakin minun silmissäni rajoittuvat viattomaan söpöilyyn ja hiusten pyörittelyyn samantyyppisissä komedioissa. Onneksi toiseen naispääosaan saatu Meryl Streep ja sivuroolissa nähtävä Emily Blunt ovat sentään muotimaailmaa hieman humoristisella otteella luotaavan elokuvan pelastajia.

Elokuva kertoo siis nuoresta, yliopistosta valmistuneesta, toimittajanalusta, joka hakee kuuluisan muotilehden päätoimittajan avustajaksi. Elokuvan jujuna on, ettei Hathawayn näyttelemä Andy tiedä muodista hölkäsen pöläystä ja tiedossa onkin kahden täysin erilaisen persoonan väistämätön yhteentörmäys tyylillä, joka on tämän lajityypin elokuvissa mitä tavallisin. Ainoan poikkeuksen tekee vain Hathawayn vastaparia näyttelevä Streep, joka tuo hahmoonsa Miranda Priestlyyn uskomatonta ihmisvihaa, itsekkyyttä ja persoonallisuutta, jollaista harvoin tämänkaltaisissa elokuvissa näkee. Tämän ansiosta Streepistä tulee väistämättä elokuvan ehdoton keskushahmo, joka hallitsee niin katsojaa kuin myös Hathawayn näyttelemän Andyn elämää. Työstä tuleekin yhtäkkiä Andyn koko elämä ja ravintolan keittiössä työskentelevä poikaystäväkin saa jäädä taustalle kykkimään, kun Andy pukeutuu jokaisena päivänä erilaisiin vaatteisiin Stanley Tuccin näyttelemän Nigelin avustamana. Kun vielä sivuosassa Andyn työtoverina hääräävä Blunt on sopivan nokkava ja myös itseään täynnä, on väistämättä jälleen kerran katsojan mielessä satu Rumasta ankanpoikasesta.

Kun Ruma ankanpoikanen on satuna muisteltu läpi, niin elokuvasta ei jää tämän jälkeen jäljelle kuin Streep, elokuvan viljemä muoti ja tietenkin toinen hurmurirakastaja (Simon Baker), joka yrittää hypätä Andyn housuihin. Elokuva yrittää myös kenties pinnallisesti viestittää jotain: työtä saadakseen (tai siinä menestyäkseen) kunnianhimoisen työntekijän on ainakin muotilehdessä pukeuduttava hyvin. Korkeat korot, värikkäät asut ja omituiset luomukset nostavat myös iloisen ja hyväntahtoisen ihmisen moisten seikkojen yläpuolelle ja elämän tilalle jää loputon työ, jossa masinoijana toimii Streepin mainiosti näyttelemä Miranda. Ohjaaja David Frankel demonisoikin Lauren Weisbergerin kirjan kannustamana menestymistä ja kertoo elämästään kiinnostuneelle katsojalle, ettei menestystä voi saada ilman uhrauksia. Tähän turhat moralisoinnit sitten loppuvatkin: normaalit selkäänpuukotukset ja kaksinaamaiset ihmiset ovat tietenkin elokuvan normipäivää ja inhimillisyyden piirteitä löytyy tietenkin vain Hathawayn näyttelemästä hahmosta. Silti pessimistisyyden ja optimistisuuden välienselvittelyä on jostain syystä melko mukavaa seurata ja sitäkin lähinnä Streepin loistavan roolin ansiosta.

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.