elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Videovuokraamoihin eksyneen uutuuselokuvan, Let’s go to prisonin, alkuasetelma on komediaksi varsin herkullinen, joskaan ei kovin uniikki. Vankiloihin sijoittuvia komedioita on tehty ennenkin, mm. The...

Videovuokraamoihin eksyneen uutuuselokuvan, Let’s go to prisonin, alkuasetelma on komediaksi varsin herkullinen, joskaan ei kovin uniikki. Vankiloihin sijoittuvia komedioita on tehty ennenkin, mm. The Longest Yardin ja sen uudelleenfilmatisointien (Luunmurskaajat ja Mean Machine) hengessä, mutta näköjään uusia yrittäjiä tulee esiin aika ajoin. Tällä kertaa vuorossa on kokeneen Bob Odenkirkin "teos", jossa itseään täynnä oleva tuomarin poika ja kunnioitetun yhteisön jäsen juonitaan täysin erilaiseen ympäristöön: vankilaan. Tuloksena on kliseistä ja ennalta-arvattavaa touhuamista, huutamista, lievää ja huumorilla tehtyä väkivaltaa, sekä suhteellisen ärsyttävät pääosanesittäjät, jotka eivät itsessään juurikaan naurata.

Pääosissa olevat Dax Shepard ja Will Arnett eivät juurikaan nauruhermoja kutkuta. Itse asiassa Shepardin kyynisen melankolinen rooli ei ota tulta allensa missään vaiheessa, eikä katsojalta voi odottaa edes viatonta hymyä Shepardin hahmon rakennellessa vankitoverilleen Nelsonille rankempaa elämää vankilassa. Toisessa pääroolissa oleva Arnett puolestaan onnistuu tasapainoilemaan ärsyttävän ja typerän roolin välimaastossa tekien typeriä ilmeitään ja maneerejaan kerta toisensa jälkeen. Tarinakin on elokuvassa lähes yhdentekevä, sillä lopputuloksen voi nähdä tässä amerikkalaisessa hömppäkomediassa valovuoden päähän.

Elokuvan pienoiseksi pelastajahahmoksi nousee onneksi monissa tv-sarjoissa muutaman jakson pikavisiitillä käynyt Chi McBride, joka saattaa olla tuttu esimerkiksi loistavasta Housesta. McBride näyttelee sivuroolissa varsin onnistuneesti ja jopa hauskasti vankilan pehmoilevaa rikollispomoa, johon Amorin julmat nuolet osuvat sopivasti Nelsonin ollessa näköpiirissä. Seurauksena on ihan hyvää vankilaläppää, jossa yhteisestä "romanttisesta" hiustenpesutuokiosta ja monista kahden ihmisen suhteen arkipäiväisistä asioista tehdään huumoria.

Mutta mitään ei sitten jääkään jäljelle, kun pakollinen homokortti on pakasta vedetty. Tilalla on pelkkää väärää maata, jossa elokuvan siunaukseksi (ja sitä kautta katsojan onneksi) jää sen kohtalaisen lyhyt pituus. Tämäkin on tietenkin selvää, sillä ei Odenkirkin tekohauskassa tarinassa paljoa kerrottavaa edes ole. No, onneksi elokuva ei sentään pidä sisällään laulu- tai yhteistanssikohtauksia tai muuta vastaavaa kauheutta, joka tekisi elokuvasta eittämättä jo surkeaa räpeltämistä. Suosittelen silti, että mietitte pari kertaa tämän elokuvan vuokraamista.

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.