Ocean’s 13

Toisto on hauska asia. Korjaus, toisto voi olla hauska asia. Parhaimmillaan kolmen sääntö (sama reaktio/asia toistetaan kolme kertaa sopivin väliajoin sketsin aikana) voi olla nerokkainta komediaa mitä näkee.

Toisto voi olla myös kuoleman kosketus monelle. Kolmen sääntö ei todellakaan aina päde elokuvissa. Eikä sen todellakaan pitäisi päteä kolmannessa osassa sarjaa, jonka keskimmäinen osa oli järkyttävän huono.

Ensimmäinen Ocean’s elokuva oli nykypäivään siirretty veijarikomedia, joka otti ideansa vanhasta samannimisestä Rat Pack (Sinatra, Martin, Davis Jr.) elokuvasta. Päivitettyyn versioon houkuteltiin nykypäivän Cary Grant, George Clooney, sekä tämän parhaat kamut; Brad Pitt, Matt Damon ja Andy Garcia. Lopputuloksena oli viihdyttävä ja ultra-tyylikäs elokuva, joka tuntui tuulahdukselta raikasta ilmaa – vaikka olikin juuri saman vanhan toistoa.

Keskimmäinen osa olikin sitten eri asia. Sama vanha haluttiin tehdä uusiksi, tällä kertaa Amsterdamissa. Lopputulos tosin oli enemmänkin verrattavissa ikkunan takaa huippubileiden seuraamista, verrattuna ensimmäiseen jossa katsoja itse oli juhlissa mukana.

Kolmas, ja toivottavasti viimeinen osa, toistaa samat temput mitä ensimmäinen teki. Jälleen kerran katsoja on mukana juhlissa, ja jälleen kerran ollaan Vegasissa. Mukana on viimein se veijarimeno, mikä keskimmäisestä puuttui, ja erityisesti se ultra-tyylikäs virnuilu, jolla Sinatra joukkoineen hurmasi vuosia aiemmin.

Juoni on sitä samaa vanhaa. Jengin yhtä jäsentä huijataan henkihieveriin asti, joten kaikki yhdistävät voimansa ja varansa antaakseen huijarille opetuksen. Mies, joka huijaa toista kaupungissa jossa molemmat ovat kätelleet legendaarisen sinisilmän kättä, tietää mitä tuleman pitää.

Tärkeintä ei ole tälläkään kerralla elokuvataide, tai edes täydellisen eheä tarinankerronta. Ryöstö ja meno on ensimmäisen elokuvan toistoa. Tärkeintä on hauskanpito, jota elokuvassa riittääkin yllinkyllin. Pitt ja Clooney nauttivat yhteisestä sananheitostaan ja onnistuvatkin yhdessä kannattelemaan tätä charmikasta showta harteillaan.

Toisto on hauska juttu. Ocean’s 13:iä katsellessa voisi vannoa, että on nähnyt tämän kaiken aiemminkin. Eikä olisi kovinkaan väärässä. Se on vähän kuten vanha vitsi jonka on kuullut jonkun joskus toistavan, mutta hieman eri tavalla. Lopputulos on sama, mutta toiston ansiosta se, miten loppuun päästään muuttuu. Ja juuri sen ansiosta vitsi pysyy juuri tarpeeksi tuoreena, että sen viitsii kuunnella alusta loppuun asti uudelleen.

Yhteenveto
Kaikki on kuultu ja nähty, mutta se ei estä Oceanin jengin veijarointia viihdyttämästä kestonsa ajan. Vaikka tietäisikin miten juttu päättyy tälläkin kertaa.