Kirottujen metsä

Lyhyesti sanottuna kultilla tarkoitetaan sitä, että tietyn harrastajapiirin keskuudessa palvotaan jotain asiaa tai vaikkapa ihmistä. Kirottujen metsän (Forest of the Damned)-DVD:n takakannessa puhutaan juuri edellä mainitun elokuvan ohjaajasta, Johannes Robertsista, tällä sanalla. Itse, näin elokuvan katsoneena, voin mielestäni helvetin hyvin kysyä, että miksi ihmeessä, sillä amatöörimäisellä otteella väkerretty Kirottujen metsä oli täyttä tuubaa alusta loppuun saakka.

Itse asiassa elokuvan paras kohtaus on alkutekstit, joissa synkkää vihreää metsää kuvataan lentokoneesta osuvan musiikin säestyksellä. Sitten kun katsoja on saatu kunnon fiilareihin, jysäytetään varsinainen pommi: kömpelöt näyttelijät harhailevatkin tv-ruudussa alastomina tai ainakin melkein alastomina ja puolikuolleen näköisinä. Eikä elokuvan huonous edes lopu tähän: elokuva vaikuttaa olevan huonosti jälkiäänitetty, sillä näyttelijöiden huulet synkkaavat erittäin huonosti kuulokkeisiin tulevan äänen kanssa.

Varsinainen juonikin on kuin pelkkää hanurinsoittoa copycat-käsikirjoittajien illasta. Säkkijärven polkka ei ole edes alkanut, kun elokuva ilmoittaa muhkeasti, että maan päällä harhailee Taivaasta poispotkittuja enkeleitä mässäilemässä verellä ja lihalla. Sattumoisin moiset kummajaiset asustavat metsässä, jonne viiden nuoren aikuisen porukka päättää lähteä ikivanhalla Love Wagonilla metsän siimekseen retkeilemään. “It will be fun.” repliikkien lomasta hehkutettu pahaa enteilevä lause pitää jälleen kerran kauhuelokuville tyypilliseen tapaan paikkaansa. Nuoret kävelevätkin Love Wagonin hajotessa varsinaiseen verikarnevaaliin, jossa uhkaavaa kävelyä, kyyryasennossa väijymistä ja hampaiden väläyttelyä ei todellakaan säästellä.

Kirottujen metsä on amatöörimäinen sekoitus lievää gorea, kauhua, noviisimaista perseilyä ja Blair Witch Projectia, jossa kamera harhailee käsivaran varassa pimeässä metsässä. Kuvasta puuttuukin vain jossain Scary Moviessakin parodioitu valtava räkäklimppi. Langenneiden enkeleiden keskelle joutuvat roolihahmot tekevätkin elokuvassa kaikki mahdolliset ja mahdottomat kliseet, joita voi keksiä. On sekopäinen random-heinähattu, joka haluaa ilmeisesti säästää oman nahkansa ja tappaa kaikki muut (elokuvan ainoa kokenut näyttelijä Tom Savini), on itsevarma, mutta tiukassa paikassa musertuva mies, on kälättävä ja ärsyttävä naishenkilö sekä tietysti löytyy myös elokuvan hellyyttävä pääpari, joka onnistuu melko menestyksekkäästi selviytymään edessäolevista haasteista.

Kaikesta voidaankin päätellä, että kulttiohjaaja Roberts, on päättänyt mennä sieltä mistä aita on matalin. Elokuvan rahoitus tietenkin on voinut olla tiukka, mutta paremmalla ja ennen kaikkea huolellisemmin hiotulla tarinalla olisi voinut helposti päästä paljon pidemmälle kuin nyt, sillä elokuva on oikeasti vain huono amatööriräpellys, joka ei voi kiinnostaa edes kulttiohjaajan vannoutuneempia faneja. Rajansa kuitekin on kaikella, kun mummo kissalla pöytää pyyhki. Pelkällä alastomuudella, K-18-leimalla ja verellä ei pääse edes alkuun, kun elokuvan tekijöiltä näyttää puuttuvan sekä ammattitaito että arvostelukyky.