Kolme väriä: Sininen

Krzysztof Kieslowski – suuri elokuvapoeetikko. Rauhallisilla kuvakompositioilla, hovisäveltäjä Preisnerin massiivisluonteisilla sävellyksillä ja lähes unenomaisella tempolla tämä puolalainen elokuvaontologi jätti oman auteur-jälkensä eurooppalaiselokuvien historiaan. Ja ennen kaikkea katsojiin, joita Lodzin elokuvakoulun kasvatti kiusasi raskailla ja keskeisillä ihmiselämän teemoilla.

Dekalog-sarjan päätyttyä Kieslowski nousi kaikkien huulille upealla Veronikan kaksoiselämällä. Mystinen perusvire, Irene Jacobin hypnoottinen roolisuoritus ja viipyilevä kameratyö ihastuttivat koko elokuvamaailman. Mutta parhaiten Kieslowski muistetaan silti väritrilogiastaan, Ranskan vallankumouksen perusarvojen ja trikolori-lipun temaattisesta pohdinnasta.

Sarjan ensimmäinen elokuva, Sininen, on ennen kaikkea tarina vapaudesta, oman elämän uudelleen järjestämisestä ja menneisyyden läsnäolosta. Juliette Binochen tulkitsema Julie menettää aviomiehensä ja 5-vuotiaan tyttärensä auto-onnettomuudessa, josta itse selviää vain ruhjein. Elämä on aloitettava uudelleen, mutta rakennuspalikat tuntuvat uupuvan. Alkaa reduktiivinen matka kohti sisintä, arvopohdintaa ja mielekkyyden etsimistä.

1900-luvun elämänfilosofioissa, ennen kaikkea maailmansotien pessimismin synnyttämässä eksistentialismissa, yksilölle asetetaan suuri painolasti. Olemassaolon ja vapauden kautta linkittyvä ahdistus pakottaa ihmisen pohtimaan tekojaan ja kantamaan vastuun. Vain pohtimalla Olemistaan, kuten Heidegger toteaa, ihminen todella voi eksistoida, ”olla olemassa”. Tähän tilanteeseen ajautuu myös Kieslowskin elokuvan Julie. Isku kasvoille ei anna armoa, vaan pikemminkin tuomitsee entisestään. Mutta vain uudistumalla, kartoittamalla tuntemuksiaan ja pohtimalla olemassaoloaan voi tilanteesta löytää myös elämänhalua.

Kieslowskin suurin ansio on eittämättä trilogian värisyttävässä perusvireessä, langoissa, joita hän kuljettaa kussakin värissä. Sinisessä tuo raivollisen tyyni lataus ei kuitenkaan pääse vielä parhaiten esille. Mutta piirteitä nähdään jo tässä elokuvasarjan ensimmäisessä osassa. Tyylikkäät, paikoitellen tarkentuvat kuva-asetelmat, kliinisen rauhallinen leikkaus ja hiljaisuuden kuvaus näyttelijöiden kasvoilla on liki kylmettävää. Juliette Binoche on samalla aikaa sekä vahva että heikko ja ilmentää kauniilla tavalla tragiikan kohtaavaa ihmistä.

Mutta Sininen kärsii joistakin hiukan päällepäin ontuvista symboliikan keinoista. Tästä esimerkkinä on muun muassa Julien uiminen ja sen kuvaaminen tasaisin väliajoin. Vaikka vedelle yleensä on asetettu muutoksellisia metaforia, en ainakaan itse löytänyt mielekästä suhdetta Julien elämäntilanteelle ja uimiselle. Vaikka visuaalisesti tämä ”sininen huokaus” uimisen myötä onkin kaunis, lievä epäselvyys jättää falskin jälkimaun.

Krzysztof Kieslowskin Väritrilogia on 1900-luvun lopun kunniahimoisimpia yrityksiä tallentaa selluloidille käsitteitä, todellisia perusarvoja. Sininen on oiva aloitus: koskettava, kyyninen ja sopivan etäinen. Silti Kieslowski muistaa tärkeimmän: prosessin ja ihmisen. Ihminen voi muuttua.