elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Oooooo, miten söpöä! Keltaisen lehdistön rakastamat Hollywood-romanssit näyttävät tapahtuvan usein elokuvien kuvauspaikoilla. Näin kävi myös The Break-Up -komedian kuvauksissa, sillä elokuvan tähtikaksikko (Jennifer Aniston...

Oooooo, miten söpöä! Keltaisen lehdistön rakastamat Hollywood-romanssit näyttävät tapahtuvan usein elokuvien kuvauspaikoilla. Näin kävi myös The Break-Up -komedian kuvauksissa, sillä elokuvan tähtikaksikko (Jennifer Aniston & Vince Vaughn) ilmoittivat rakkaudestaan sopivasti juuri elokuvan markkinointitilaisuudessa. Sittemmin rakkaus on ainakin lehdistön mukaan menneen talven lumia, mutta ainakin yksi katsoja sadasta muistaa Peyton Reedin ohjaaman keskinkertaisen komedian kahden tunnetun näyttelijän aitona romanssina.

Vaikkei elokuvassa kylläkään hirveästi kipinöi: Vaughnin näyttelemän Garyn ja Anistonin näyttelemän Brooken nokittelu ei jaksa kovin pitkälle naurattaa. Aavistuksen kyyninen, mutta samalla turhia ja ärsyttäviä sivuosia täynnä oleva, elokuva toimii silti välillä hyvin suhteellisen uniikin ideansa ansiosta. Tällä kertaa ei olekaan kyse kahden ihmisen pariutumisesta ja toisiinsa totuttelusta, vaan eroamisesta, jossa kaksi ihmistä leipiintyvät arkipäiväisiin riitoihinsa. Tuloksena on aivan uudenlainen ja kieltämättä herkullinen tilanne, jossa eroamassa oleva pari asuu saman katon alla riidoistaan huolimatta.

Vaikka elokuvan synopsis tuntuu olevan kunnossa, sortuu mm. Vähät rakkaudesta -elokuvan ohjannut Peyton Reed lepsuun otteeseen näyttelijöidensä kanssa. Ennen kaikkea antipatiat iskostuvat muutamaan typerään sivuosaan, sekä Vince Vaughniin, jonka suosio tuntuu käsittämättömältä. Ärsyttävästi kälättävä Vaughn on jälleen kerran kuin torilla tyhjää jauhava kylähullu, jonka jutut tuntuvat niin väsyneiltä kuin myös typeriltä. Maskuliinisen ulkomuodon ja aavistuksen feminiinisen käytöksen ja äänen omaava Vaughn onkin elokuvan heikoimpia lenkkejä ja sopii Anistonin kanssa melko huonosti yhteen ainakin kuvitteellisessa elämässä. Sen sijaan Anistonin roolisuorituksessa ei ole mitään pahaa sanottavaa: itse asiassa Frendeistä ponnahtaneen näyttelijättären suorituksesta ei voi sanoa mitään erityisen hyvääkään, sillä hänen suorituksensa on suurelta osin hyvin harmaa ja luotaan poistyöntävä.

Jos kerran elokuvan tähtipari vaikuttaa ärsyttävältä ja harmaalta, niin missä sitten piilevät The Break-Upin vahvuudet? Ne piilevät yksinkertaisesti siinä ideassa, miten pitäisi käsitellä eroa humoristisella otteella. Yllättävää kyllä, tämä idea ei täysin toteudu, sillä Reedin komedia harhautuu katsojan onneksi lievän draaman puolelle. Leikistä tuleekin astetta vakavampaa pohdiskelua ja tunteen paloa, jossa vastapuolta satutetaan milloin sanoilla, milloin mustasukkaisuudella: yksi askel eteenpäin tarkoittaakin kahta askelta taaksepäin. Päähenkilöiden ahdistuessa oman rakkautensa solmuihin, kulminoituu koko homman päätepisteeksi yhteinen asunto, jonka käytöstä aiheutuvien satunnaisten naurahdusten ansiosta katsojallekin jää elokuvasta suhteellisen hyvä mieli kaikesta huolimatta.

  • 50%
    The Break-Up - 50%
50%

Poiminta

Genret: komedia
Kesto: 105 min
Ohjaaja: Peyton Reed
Pääosissa: Vince Vaughn,Jennifer Aniston,Joey Lauren Adams,Jon Favreau
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2006

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.