Ihmisen Pojat

"Maailmaa ravisutti tänään planeettamme nuorimman ihmisen kuolema. Baby Diego oli kuollessaan 18 vuotta, 4 kuukautta, 20 päivää, 16 tuntia ja 8 minuuttia vanha."
– Elokuvan ensimmäiset sanat

Kiteytettyään yhdessä lyhyessä hetkessä tulevaisuuden synkän tilanteen, ei Children of Men hellitä otettaan katsojasta kertaakaan sen keston aikana. Hyper-realistisesti kuvattuaan pommi-iskua pieneen Lontoolaiseen kahvilaan, elokuva vie katsojan musertavalle, ajatuksia herättävälle sekä, ennenkaikkea koskettavalle matkalle.

Onko Alfonso Cuarón kiinnittänyt jo huomionne? Parempaa on luvassa, sillä Children of Men on palkitun ohjaajan ensimmäinen – mutta toivottavasti ei suinkaan viimeinen – mestariteos, jonka jokainen uusi minuutti, jokainen pieni ele, jokainen jumalaisen kauniisti kuvattu otos on moniulotteisen elokuvakerronnan juhlaa. Kuvatessaan tulevaisuutta, jossa maailmaan ei ole syntynyt yhtäkään lasta 18 vuoteen, Cuarón ei kertaakaan jätä katsojaa tuuliajolle musertavan kauniin tarinansa parissa. Kuin dramatisoitu dokumentti, Children of Men rikkoo enemmän rajoja kuin mikään studioiden julkaisema elokuva kymmeniin vuosiin.

Periaatteessa yksinkertaisen takaa-ajo elokuvan rakenteen varaan koottu elokuva on kuitenkin paljon enemmän, kuin sen ulkoinen olemus antaisi ymmärtää. Cuarón viimeistelee jokaisen kohtauksen niin täyteen pieniä yksityiskohtia että pelkästään yhdellä katsomiskerralla ei kaikkea siitä voi saada irti. Jokainen uusi katsomiskerta tuo jotain uutta Theon ja nuoren Kee-tytön matkaan fasistisen hallinon kontrolloimassa maassa. Vaikuttava elokuva ei kuitenkaan jää kärvistelemään sen omaan synkkyteen, vaan onnistuu tuomaan mukaan kohtauksia täynnä toivoa paremmasta, sekä hiljaisia, kauniita hetkiä rauhallisuutta – vaikka maailma olisi mennyt helvettiin ympärillä. Pienet vilaukset elokuvan satiirista alavirettä herättävät myös hymyn katsojan huulille, kunnes niiden kaksoismerkitykset nyky-yhteiskunnasta tuhoamassa itseään sisältäpäin muistuttavat tästä päivästä, ja jo nyt vallitsevasta pelosta, joka maailmaa hallitsee. Cuarón ei kuitenkaan tuomitse, vaan antaa jokaisen tehdä omat johtopäätöksensä. Hahmojen ideologiat toimivat niin heidän puolesta kuin vastaan, ja Cuarón onnistuneesti rakentaa näiden varaan herkkiä, että kiehtovia kohtauksia mestarillisella ohjauksellaan. Mitään ei pakoteta katsojalle, elokuvan fiksusti luottaessa sen yleisön tarkkaavaisuuteen. Jo loistavassa "Ja Äitiäs Kanssa" elokuvassa briljantin henkilö-ohjauksen taidon osoittanut Cuarón ei astu kertaakaan harhaan, vaan antaa jokaiselle hahmolle omat hetket, joissa loistaa.

Clive Owen on elämänsä vedossa elokuvan pääroolissa. Murtunut Theo olisi heikomman näyttelijän käsissä yksiulotteinen ja kylmän etäinen hahmo, jonka kanssa samaistuminen olisi mahdotonta. Mutta Owen onnistuu kehittämään surun tuhoamasta miehestä sympaattisen ja ymmärrettävän hahmon, jonka murtuminen katsojien edessä on oikeasti koskettavaa katseltavaa. Nuori ensikertalainen, Claire Hope-Ashitey, tekee henkisesti suunnattoman vahvan roolisuorituksen Kee-tyttönä, joka kantaa sisällään mahdollista tulevaisuutta. Sivuosissa nähtävät Julianne Moore ja Michael Caine osoittavat jälleen kerran vahvuutensa loistavina näyttelijöinä, joiden kyvyt kuvata yhtäaikaisesti optimistisia unelmoijia että surun ja kuoleman pakahduttamia kärsijöitä, ovat häikäiseviä. Serenityssä ja Dirty Pretty Thingsissä vakuuttanut Chiwetel Ejiofor on yhtä vahva kovan näyttelijäkaartin keskellä.

Ellei Children of Menin upea tarinankerronta, tai vahva sanoma olisi tarpeeksi, onnistuu Cuarón nostamaan visuaalisen elokuvakerronnan tasoa niin korkealle, että rimaa on vaikea enää nähdä. Täysin käsivaroilla ja erityisen pitkillä otoilla kuvattu elokuva on näkemisen ja kuulemisen juhlaa. Kohtaukset kuten täysin katkeamaton kuuden minuutin tapahtumasarja liikkuvassa autossa, tai lähestulkoon kymmenminuuttinen guerillasota ghetton kaduilla ovat nähtävä uskoakseen. Mitkään sanat eivät pysty kuvaamaan sitä tunnetta, jota Cuarónin taidot herättävät katsojassa, palauttaen uskon totaalisesti elokuvan taikaan jokaisen katsomiskerran myötä.

Tammikuun puolivälissä julkaistu elokuva on jo nyt vuoden parhaita. Ellei ihmeitä tapahdu, se voi hyvinkin olla paras elokuva jota tullaan näkemään koko tämän vuoden aikana. Lohduttoman tulevaisuuden kuvauksessa elokuvien keskittyessä näyttämään vain kärsimystä, kuolemaa ja massiivista tuhoa, onnistuu Children of Men erottumaan totaalisen uskottavalla kuvauksella maailmasta, joka päättyy hiljaisuuden, eikä suuren räjähdyksen saattelemana. Kaiken keskeltä kuitenkin kajastaa sen todellinen sanoma ja toive, sanoma rakkaudesta ja toive ihmeestä. Kuten radiotoimittaja elokuvan kuvaamassa tulevaisuudessa toteaa nykyhetkestämme; tulevaisuus on nyt.

Yhteenveto
Koskettava, kaunis, lohduton ja haikea. Alfonso Cúaronin mestariteos vetää vertoja mille tahansa viimeisen kymmenen vuoden aikana tehdylle elokuvalle.