elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Hitlerin viimeisiä vaiheita on tarkasteltu monissa historiallisissa artikkeleissa, sekä lukemattomissa huhupuheissa aina vuodesta 1945 lähtien. Jotkut tahot väittävät Hitlerin karanneen Argentiinaan sukellusveneellä, jotkut jopa...

Hitlerin viimeisiä vaiheita on tarkasteltu monissa historiallisissa artikkeleissa, sekä lukemattomissa huhupuheissa aina vuodesta 1945 lähtien. Jotkut tahot väittävät Hitlerin karanneen Argentiinaan sukellusveneellä, jotkut jopa Antartiksen salaiseen sotilastukikohtaan ja monet lisäksi uskovat Hitlerin olleen vielä pitkään elossa sodankin jälkeen. Virallisena totuutena on kuitenkin pidetty sitä, että Adolf Hitler teki itsemurhan bunkkerissaan huhtikuussa 1945. Juuri tähän tarkertuu myös Oliver Hirschbiegel, joka tarttuu Hitleriin ja tämän bunkkerin viimeisiin päiviin ennen rauhaa. Tuloksena on pedon merkkiä kantavan kansankiihottajan ja diktaattorin, Adolf Hitlerin, inhimillistäminen ja miksei koko Saksan kansan haavojen nuoleminen.

Elokuvana Perikato on enemmänkin lähempänä hyvin tehtyä dokumenttia kuin elokuvaa. Tämä johtuu siitä, että käsikirjoitus on tehty Traudl Jungen kirjan pohjalta, jonka todenperäisyys ainakin lienee hyvin suuri -olihan Junge itse bunkkerissa paikalla. Samantapaista on kirjoittanut myös Frederic Sondern Jr. artikkelissaan “Hitlerin viimeiset päivät” ja ainakin minulle tämän artikkelin tapahtumat olivat miltei identtisiä elokuvan tapahtumien kanssa. Näistä seikoista johtuen katsoja voikin miltei todeta katselevansa historiallisia tosiasioita ilman suurempia värikyniä: bunkkerin absurdi tunnelma laukeaa viinanhöyryiseksi ryyppyjuhlaksi ja sekoiluksi venäläisten ollessa vain muutamien satojen metrien päässä.

Mitä Perikato sitten elokuvallisesti tarjoaa dramatisoidun historiantunnin lisäksi? Tämä on periaatteessa mielenkiintoinen kysymys, mutta käytännössä Bruno Ganz varastaa miltei luonnollisesti päähuomion itse pääpiruna, Hitlerinä. Ganz tekee siinä mielessä elokuvahistoriaa, sillä siinä missä ansiokkaasti Hitleriä tulkinnut Robert Carlyle kehittää raivoansa, vihaansa ja tulkitsee roolinsa lähinnä palopuheiden kautta, Ganz inhimillistää Hitlerin. Tämä on hyvin hämmentävää, sillä Hitleristä on tehty historiassa ansaitusti anti-ihminen, varsinainen tuomiopäivän peto. Ganzin käsissä Hitleristä muotoutuu joskin tuttu, mutta niin erilainen kuva: käden vapinat, luonteenomaiset raivostumiset ja räjähtämiset, sekä eräänlainen myyttisyys iskevät vasten kasvoja jo miltei alusta asti. Toisaalta Ganzin näyttelemällä Hitlerillä on myös herkempi puolensa, jota on kuvattu mm. Walter C. Langerin kirjoittamassa The Mind of Adolf Hitler -kirjassa. Tämä kontrastisuus aiheuttaa väkisin esiintulevan mielenkiinnon: mitä miehen päässä liikkuu, onko iso pyörä pyörähtänyt liikaa ja mikä on seuraava askel.

Hitlerin ympärillä pyöri aina pyrkyreitä ja lakeijoita: niin on elokuvassakin ja Ganzia tukeekin verrattain kokenut saksalainen näyttelijäkaarti. Onpa joukossa myös joissakin Hollywood-elokuvissa piipahtanut Thomas Kretschmann, mutta miehen kyyninen rooli jää väistämättä aavistuksen pimentoon. Päähuomion Ganzin rinnalla yrittää viedä Hitlerin sihteeriä näyttelevä Alexandra Maria Lara, jonka tekemiset jäävät valitettavasti väkisinkin irrallisiksi kokonaisuudeksi mm. Ulrich Matthesin ja Corinna Harfouchin tunteettomien roolien rinnalla. Oikeasti bunkkerissa tapahtunut lastensurma onkin eräs elokuvan vastenmielisimmistä kohtauksista, joka aiheuttaa inhoa koko ihmiskuntaa kohtaan. Tunteettomien vanhempien “jäähyväiset” viattomille lapsille ovatkin jäätävät, eikä asiaa paranna elokuvan kuvaama bunkkerin välinpitämättömyys ja kyynisyys, jossa aseet paukkuvat ja viina virtaa.

Perikato on mielenkiintoinen, mutta ei kuitenkaan täydellinen, elokuva. Se on henkilöhahmoiltaan silti hyvin hauras ja luonnollisesti pinnallinen teos, joka on jossain mielessä ymmärrettävää. Silti Perikadolta toivoo enemmän henkilökuvissa, vaikka jo näin pintapuolisena se on verrattain pitkä, mutta silti hyvin eteenpäin soljuva kokonaisuus, joka ei jää polkemaan paikalleen. Kuten todettua: se on myös dokumenttimainen, sillä se ainoastaan pysähtyy toteamaan asiat ja keskittyy jatkamaan tanssia eteenpäin pölyisissä tunnelmissa, jossa sentimentaalisuus katoaa kivikovan realismin tieltä. Lopulliseen voittoon vain fanaattisimmat jaksavat uskoa ja ryyppäjäisten jälkeisen krapulan lopputahdit ovatkin korutonta kertomaa; jäljellä on vain tyhjyys, lohduttomuus ja epätäydellinen tulevaisuus, jossa korkeiden upseereiden on syytäkin pelätä venäläisiä. Volksturmin ja nuorien poikien kuollessa kaduilla, päättyy myös monien muidenkin elämä koruttomasti liekkeihin. Vetisessä mudassa, bunkkerin takapihalla.

  • 80%
    Perikato - 80%
80%

Poiminta

Genret: draama,sota
Kesto: 178 min
Ohjaaja: Oliver Hirschbiegel
Pääosissa: Bruno Ganz,Alexandra Maria Lara,Corinna Harfouch,Ulrich Matthes,Juliane Köhler,Heino Ferch,Christian Berkel,Matthias Habich,Thomas Kretschmann,Michael Mendl,André Hennicke,Rolf Kanies,Justus von Dohnanyi,Dieter Mann,Christian Redl,Götz Otto
Valmistusmaa: Saksa,Itävalta,Italia
Valmistusvuosi: 2004

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.