elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Mrs. Dalloway said she would buy the flowers herself. Virginia Woolfin valtavan hienon romaanin ensimmäinen lause määrittelee koko kirjan: Kyseessä on (feministinen) tuokiokuva naisesta,...

Mrs. Dalloway said she would buy the flowers herself.

Virginia Woolfin valtavan hienon romaanin ensimmäinen lause määrittelee koko kirjan: Kyseessä on (feministinen) tuokiokuva naisesta, joka tarkastelee itsetietoisesti omia tekojaan ja ajatuksiaan. Woolf rakentaa hieman James Joycen tavoin yhdestä päivästä Clarissa Dallowayn elämässä ikkunan hahmon, sukupuolen ja ihmisyyden sisimpään. Klassikkoromaania kiitellään usein sen monimutkaisesta ja itsetietoisesta kerronnasta, mutta sen todellinen voima piilee universaalin mutta intiimin tuskan kuvaamisessa ja kyvyssä kertoa kokonaisesta ihmisestä, ei vain naisesta miesten yhteiskunnassa. Cunninghamin kirja syventää entisestään sekä Woolfin filosofista pohdintaa ihmisyydestä että kerronnan monikerroksisuutta ja päällekkäisyyttä.

Stephen Daldry ei valitettavasti ole kirjailijoiden veroinen intellektuelli. Ohjaaja näyttäytyykin taiteilijan sijaan lähinnä peruspätevänä viihdeteollisuuden työmiehenä, joka tietää minkälainen aiheeltaan vaativan elokuvan pitäisi olla, muttei pysty rajallisen osaamisensa takia sellaista rakentamaan. Daldry tunnistaa onneksi omat puutteensa ja keskittyy enimmäkseen antamaan tilaa näyttelijöille, mutta sortuu myös yksinkertaistamaan hahmojen yhteyksiä ja alleviivaamaan sitä, että Clarissa Vaughn nyt todellakin elää Clarissa Dallowayn elämää. Itsestäänselvyyksien jankkaamisen pyrkimyksenä on selkeästi ollut tehdä elokuvasta ymmärrettävä myös niille, jotka eivät alkuteosta ole lukeneet. Woolf oli vähäeleinen ja hienovarainen kirjailija jonka takia Daldryn tapa vääntää jatkuvasti asioita rautalangasta on entistä ärsyttävämpää ja loukkaavampaa. Tämän tason alkuteos ei ansaitse moista alentumista.

Elokuvan pelastaa Philip Glassin ääniraita, joka toimii käsikirjoituksen tukemisen sijaan elokuvan sisäisenä keskiönä. Vihaan yleensä mahtipontista melodraamaa alleviivaavaa elokuvamusiikkia, mutta Glassin pahaenteinen tulkinta tavoittaa täydellisesti päähenkilöiden hiljaisen, tukahduttavan epätoivon ja tekee juuri sen mitä musiikin kuuluukin: kertoo sen mihin sanat ja kuvat eivät pysty. Päähenkilöt ovat ajaneet itsensä umpikujaan jossa elämän paljastuminen pettymykseksi on musertavaa. Hahmot pysyvät ulkoisesti näennäisesti kasassa, mutta huutavat sisäisesti sietämätöntä tuskaansa. Suojamuurin pienten hajoamisten lisäksi jokaiselle hahmolle (ja näyttelijälle) on suotu yksi Glassin tukema suurempi tunteiden ryöpsähdys, joista etenkin Vaughnin ja Richardin viimeinen kohtaaminen on (kaikessa ennalta-arvattavuudessaankin) varsinainen syöksy katarsikseen.

  • 80%
    Tunnit - 80%
80%

Poiminta

Genret: draama
Kesto: 114 min
Ohjaaja: Stephen Daldry
Pääosissa: Meryl Streep,Nicole Kidman,Julianne Moore
Valmistusmaa: Yhdysvallat,Iso-Britannia
Valmistusvuosi: 2002

Sending
User Review
0 (0 votes)

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.